Heikki Hilamaa & Seppo Varjus: Kumouksen äänet – Yhdysvaltojen murros ja musiikki 1960–1984 (Into 2015)

Posted on

Yleisradion arkistotoimittaja Heikki Hilamaa ja Iltasanomien toimittaja Seppo Varjus etenevät Kumouksen äänet – Yhdysvaltojen murros ja musiikki 1960–1984 teoksessaan kronologisesti alkaen1960-luvun folkin kulta-ajasta ja John F. Kennedyn presidenttiyden optimismista päättyen Bruce Springsteenin musiikkiin ja Ronald Reaganin valtakauteen. Sen punaisen lankana toimii nimenomaan musiikin ja poliittisten liikkeiden sekä poliitikkojen välinen vuorovaikutus. Kirjassa kuvattu musiikki on kuvannut, edustanut ja edistänyt kyseisen ajan poliittista ilmapiiriä sekä sen ajan politiikkoja.

Hilamaa ja Varjus vyöryttävät joukon tunnettuja ja ehkä hieman tuntemattomiakin artisteja lukijan eteen. Käsittelyssä ovat mm. folklaulaja ja poliittinen aktivisti Pete Seeger, blues- ja soulartisti Sam Cooke, Bob Dylan (ei varmasti kaipaa esittelyjä), soul- ja r&B-laulaja Marvin Gaye, countrytähti Dolly Parton sekä itse Pomo eli Bruce Springsteen. Musiikki-ilmiöistä ja genreistä osansa saavat esim. vuoden 1969 Woodstock sekä Discon ja Hiphopin synty. Tätä kirjaa lukiessa on melkein parempi pitää YouTube ja Spotify käden ulottuvilla, jotta voi lukemisen ohella myös kuunnella ja katsella kirjassa edellä mainittuja artisteja ja heidän tärkeitä kappaleitaan, jotka kuvastavat omaa aikaansa, mutta voivat tuntua myös yllättävän ajankohtaisilta edelleenkin. Heikki Hilamaa ja Seppo Varjus muistuttavat, että musiikissa ajan henki säilyy tuoreimpana verrattuna esimerkiksi televisiosarjoihin tai elokuviin. Esimerkiksi he antavat Bob Dylanin musiikin, joka voi vielä nykykuuntelijastakin tuntua ”mullistavalta”, kun taas 1970-luvun suosikkisarja Perhe on pahin näyttää auttamattoman vanhanaikaiselta ruskeasävyisine kulisseineen.

Kumouksen äänet

Musiikinystävänä ja nimenomaan 1960-70-luvun musiikista kiinnostuneena kirja oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Ainoan pettymyksen koin lukiessani feminismin ja musiikin välisiä kytköksiä. Kun lähes kaikki muut luvut, joissa miesartisteja käsiteltiin, olivat vähintään 10 sivun mittaisia, oli Dolly Partonin feminismi luku tiivistetty viiteen sivuun. Varmasti tästä aiheesta olisi löytynyt lisää sanottavaa. Moni naisartisti jäi kokonaan ilman mainintaa tässä luvussa, kuten Partonin aikalainen Helen Reddy, jonka I am Woman -kappaletta voidaan pitää naisten vapautusliikkeen tunnussävelmänä. Liekö Reddyn poisjäänti johtunut osittain siitä, että hän oli syntyjään australialainen. Tästä huolimatta laululla oli valtava merkitys nimenomaan yhdysvaltalaisessa naisliikkeessä. Toki tekijät tuovat muissa luvuissa esiin mm. Joan Baezin, mutta auttamatta tämä on kirja miesten maailmasta.

Tästä huolimatta suosittelen kirjaa musiikin, populaarikulttuurin ja politiikan ystäville. Teemoja käsitellessä tekijät pureutuvat myös niiden taustoihin ja henkilöhistoriaan. Tämä kirja on hyvä lähtölaukaus jos haluaa lähteä tutkimaan tarkemmin tietyn muusikon tai politiikon uraa tai haluaa syventyä tarkemmin esimerkiksi hiphopin alkuaikoihin. Kirjan loppuun tekijät ovat listanneet luettavaa aiheesta kiinnostuneille.  Vaikka teos käsitteleekin aihetta yhdysvaltalaiskontekstista käsin, on kyseinen musiikki vaikuttanut myös Suomessa nähtyihin tyyleihin ja ajatusmaailmoihin. Loppukadetiksi sopiikin Heikki Hilamaan ja Seppo Varjuksen sanat: ”Musiikki, joka poliittisia tapahtumia edisti ja kuvasi, voi sanoa vain, että se oli hienoa.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

JG

Kumouksen äänet löydät joko suoraan hyllystä tai tilaamalla Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä tai verkkokaupastamme.


Titti Holmer: Muutoskoodi – Neljä avainta parempaan elämään (Basam Books 2016, nyk. Viisas Elämä)

Posted on

Ruotsalaisen psykologin ja psykoterapeutin Titti Holmerin teos Muutoskoodi – Neljä avainta parempaan elämään on asiallinen ja tieteelliseen tutkimukseen perustuva elämäntaitokirja muutosten tekemisestä. Holmer on kehittänyt kokonaisvaltaisen tekniikan, jonka avulla muutosten tekeminen on mahdollista. Tähän tekniikkaan kuuluvat neljä avainta, jotka ovat tunne, toiminta, keho ja ajatus.

20160806_095813

Ensimmäisessä avaimessa eli kehon avaimessa Holmer on määritellyt ihmisen seitsemän perustarvetta, joita ovat mm. liikunta, ihmissuhteet, ravinto, uni ja kosketus. Näiden merkitys hyvinvoinnillemme on korvaamaton ja näiden ollessa epätasapainossa, emme Holmerin mukaan voi hyvin. Se miten nämä tarpeet saadaan tasapainoon, vaatii ihmiseltä itsetuntemusta, jonka opettelu on elämänikäinen projekti. Käytännön vinkkinä Holmer muistuttaa, että hengittäminen impulssin iskiessä antaa lisäaikaa, jolloin ihminen voi tehdä tietoisen valinnan. Eli muista hengittää ennen kuin teet valinnan.

Toisessa avaimessa, tunneavaimessa Holmer ei käske ihmisiä väkisin sysäämään epämiellyttäviä tunteita syrjään, vaan korostaa, että ihmisen on siedettävä myös vaikeita tunteita. Ilman tätä taitoa omien käyttäytymistapojen muuttaminen on vaikeaa. Vältettävät tunteet kun palaavat aina vain uudelleen, jos niitä ei kohdata ja käsitellä. Holmer kannustaakin kohtaamaan tunteensa. Tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä, joita ei tarvitse pelätä.

Ajatusavain on kolmas avain muutosten tekemiseen. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa, että älä usko ajatuksiisi. Ajatukset eivät ole ”totuus”. Ne ovat vain ajatuksia, sanoja. Tässä avaimessa Holmer muistuttaa tärkeästä seikasta. Monissa viimeisinä vuosina ilmestyneissä elämäntaitokirjoissa korostetaan ajattelun merkitystä. Ajattele sitä ja tätä, niin saavutat sen. Mutta eihän pelkät ajatukset todellisuutta muuta, vaan Holmerin sanoin ”ei ole hyväksi pelkästään ajatella sitä, mitä haluaa, vaan myös päämäärään johtavia askelia”.

Viimeisessä avaimessa eli toiminta-avaimessa Holmer korostaa, että saavuttaakseen tavoitteensa ihmisen on siedettävä nykyisyyden epämiellyttävyyttä tulevaisuuden voiton vuoksi. Muutoksia tehtäessä on turha odottaa inspiraatiota tai oikeanlaista olotilaa, vaan kylmästi tartuttava asioihin, vaikka hyvin pienin askelin päivittäin. Holmer sanoo: ”Kyse on siitä, ettei odota motivaation löytymistä vaan alkaa käyttäytyä sen mukaan, miten haluaa voida. Ihmisen on otettava aktiivinen asenne omassa elämässään, jotta on mahdollista edetä joka päivä kohti omaa päämääräänsä.”

IMG_20160622_132428

Kiitettävää Holmerin kirjassa on sen realistisuus. Holmer ei maalaile muutoksen olevan helppoa ja kevyttä vaan muistuttaa lukijaa, että muutoksen aikaansaamiseksi on kestettävä epämukavuutta. Hän myös muistuttaa, että pelkillä mielikuvilla ja positiivisella ajatuksella ei muutoksia tehdä. On tehtävä konkreettisia tekoja. Ilman niitä mitään ei tapahdu. Muutos on siis mahdollinen vaikkakaan ei aina helppoa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muutoskoodin löydät Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä tai verkkokaupasta.

JG


Elena Ferrante: Loistava ystäväni (WSOY, 2016, suom. Helinä Kangas)

Posted on

20160711_174740

Loistava ystäväni on LOISTAVA kirja. Paras kirja, jonka olen tänä vuonna lukenut. Jos siis pidät lukuromaneista ja etkä tiedä mihin kirjaan tarttuisit seuraavaksi, lue tämä kirja. Piristävää on myöskin lukea joltakin muulta kielialueelta kuin englannista tai ruotsista tuleva kirja. Ferrante on siis italialainen kirjailija, joskin Ferrante on hänen salanimensä. Loistava ystäväni on avaus neliosaisesta sarjasta ja muut osat ovat jo ilmestyneet italiaksi.

Loistava ystäväni kertoo sodanjälkeistä Napolista sekä kahdesta ystävyksestä Elenasta ja Lilasta. Kirja on monitasoinen. Se kuvaa asioita sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Yksilön tasolla kuvataan tyttöjen ystävyyttä ja kasvamista aikuisiksi. Tytöt kilpailevat keskenään koulumenestyksessä ja kauneudessa. Luonteeltaan he ovat hyvin erilaisia, mutta ystävyyden side heidän välillään tuntuu voimakkaalta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta kirjassa kuvataan Napolin tavallisen väestön kurjuutta ja alati läsnäolevaa väkivaltaa niin perheiden sisällä kuin ulkopuolellakin. Kirjassa kuvataan myös luokkaeroja, perheen kunniaa sekä Mafiaa, joka käyttää hyväkseen ihmisen hädänalaista asemaa.

Ferranten kirja Loistava ystäväni on jotenkin vähäeleinen kirja, jossa tuntuu että ei tapahdu paljoakaan, mutta silti tapahtuu paljon. Kirja jää myös kutkuttavasti kesken, joten jään innolla odottamaan jatko-osia.

Kiitos kustantajalle avostelukappaleesta.

Kirjan saat ostettua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai suoraan myymälöistämme.

A-M S

 

 


Julie Murphy: Dumplin (Otava, 2016, suom. Peikko Pitkänen)

Posted on

ISOSTI TAI EI OLLENKAAN.

Kuva1817

Willowdean on 16-vuotias texasilainen tyttö, joka omien sanojensa mukaan on läski. Hän on kuitenkin itseensä täysin tyytyväinen (ainakin uskoo näin olevan), kunnes työpaikan hottis Bo kiinnostuu hänestä. Willowdean ei voi uskoa, että hänen ihastuksensa voisi myös olla häneen ihastunut, mutta antautuu silti Bon suudelmille aina uudelleen ja uudelleen kesän aikana.

Ongelmaksi nouseekin Willowdeanin itsetunto, joka aiheuttaa hänelle kammottavan olon jos Bo hyväilee hänen vartaloaan (hän siis koskee läskeihin!) tai Willowdean yrittää kuvitella heidän kulkevan julkisesti yhdessä (ihmisten katseet, kun läski ja hottis kulkevat yhdessä!). Willowdean siis päättää jättää Bon ja päätyy pian treffeille isokokoisen Mitchin kanssa. Mitch on selvästi ihastunut, mutta Willowdean ei voi unohtaa Bota. Tämä lopulta johtaa tietenkin ikävään tilanteeseen, mutta tuo Willowdeanin lähemmäs tietoisuutta siitä, mitä hän itse haluaa.

Willowdean on koko ikänsä ollut ylipainoinen. Tämä ei miellytä hänen äitiään, joka on nuorena laihtunut ja voittanut paikalliset Miss Teen Blue Bonnet-missikisat. Äiti on edelleen kantava voima kyseisissä kisoissa ja mahduttaa itsensä joka vuosi alkuperäiseen voittoasuunsa. Willowdeanin tukena ja turvana on ollut hänen äitinsä sisko Lucy, joka asui heidän kanssaan. Willowdeania ja Lucya yhdisti rakkaus Dolly Partoniin sekä lihavuus. Lucy oli todella lihava ja hän kuoli terveysongelmiin kun Willowdean oli 15.

Vaikka Lucy on poissa, onneksi Willowdeanilla on paras ystävänsä Ellie aina tukenaan. Tosin Ellie on lähiaikoina alkanut hengailla työpaikkansa laihojen tyttöjen kanssa, jotka eivät arvosta Willowdeania. Lopulta tilanne päätyy siihen, että Ellie ja Willowdean sanovat toisilleen asioita, joita kumpikaan ei halua kuulla ja ystävyys katkeaa. Willodean on siis tilanteessa, jossa rakas täti on poissa, paras ystävä ei puhu hänelle ja kaksi poikaa toivoo häneltä jotain, mitä hän ei osaa kummallekaan antaa.

Mikä siis on ratkaisu ongelmaan? No Willowdean kyllästyy ympärillään olevaan missikisahömpötykseen ja päättää ilmoittaa itsensä mukaan kisaan. Tästä seuraa kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, kuten korkkareillakävelytreenit drag queenin opastuksella ja uusia yllättäviäkin ystäviä. Kun kisat ovat ohi, on kaikki taas hyvin, mutta mikään ei ole niin kuin ennen.

Jos rakastat koskettavaa, naurattavaa hömppää, jolla on syvempikin tarkoitus, tämä on sinun kirjasi. Kirja sopii erinomaisesti nuorille lukijoille, mutta myös vanhempi lukija saa tästä tarinasta varmasti paljon irti. Loistava kirja mihin vuodenaikaan tahansa; erinomainen vaikka ranta- tai mökkikaveriksi kesällä.

VN

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.


Roope Lipasti: Viimeiset polttarit (Atena, 2016)

Posted on

Kuva1754

”–Tarmo oli aina korrekti. Hän puhui kirjakieltä, eikä hänestä koskaan tiennyt, oliko hän tosissaan vai ei. Oli mahdollista, että hän oli maailman tylsin ihminen, mutta yhtä lailla oli mahdollista, että hän oli yksi maailman johtavia humoristeja.”

Kirja alkaa kahdeksan miehen kokoontuessa yhteen jo kymmenettä kertaa peräkkäin, juhlimaan Tarmon polttareita. Tarmo itse ei ole juhlijoiden mukana, vaan on ollut kuolleena jo useamman vuoden, Tarmoa ei kuitenkaan unohdeta. Juhlaa isännöi Tarmon veli Maija, jolla on järkyttävä uutinen kerrottavana vanhoille ystävilleen. Maijan vieraiksi saapuu Ruben (heikosti menestynyt kirjailija ja kyyninen humoristi), Matti (menestyvä lääkäri, joka vasta nyt kaipailee perhettä), Jaakko (satunnaisesti menestyvä diplomi-insinööri ja perheenisä), Vesa (vanhaan elämäänsä kyllästynyt ultrajuoksija), Mingus (muusikko), Joska (hyvännäköinen, mutta elämässään epäonnistunut raksamies), Tuomas (tuore isä) sekä ainoana naispuolisena juhlijana Elise.

”Elise oli tyytyväinen ja näytti siltä, että saattaisi nukahtaa uudestaan. Mingus haki tuubansa ja soitti tuutulaulun. Porukka yhtyi kaksiäänisesti mukaan. >>Juodaan viinaa>> kaikui Tuu tuu tupakkarullan sävelellä. Kun viimeinen säe loppui, Elise oli palannut keskeytyneille päiväunilleen.”

Lipasti antaa tarinan aikana vuorotellen puheenvuoron jokaiselle miehelle ja saamme keskittyä keski-ikäisen miehen elämän iloihin ja suruihin heidän mukanaan. Kaikki nyanssit elämän skaalalla käydään läpi kun miesten elämästä kaivetaan esiin monenlaisia tunteita; rakkaus vaimoon ja lapsiin, oman lapsen kaipuu, kiihkeä salasuhde nuoreen naiseen, katkeruus paremmin menestyneitä kohtaan, ystävien välistä järkähtämätöntä ja hiljaista kiintymystä sekä paljon muuta. Yleisenä teemana on oman elämän inventaari, vuorotellen katsotaan menneeseen ja tulevaan: mitä olisi voinut tehdä toisin, mitä toivottavasti vielä ehditään saavuttaa ennen kuin viimeinen hetki koittaa itse kullakin.

”Maija kuunteli kuorsausta teltan ulkopuolella. Hän ei malttanut mennä nukkumaan, hän halusi saada kiinni viimeiset hetket Tarmon polttareista ennen kuin ne leviäisivät taivaalle eikä niitä enää olisi.”

Suosittelen kirjaa kaikille humoristisen ja sympaattisen kerronnan ystäville. Viimeiset polttarit on erinomainen lomakirja, joka sisältää juuri sen verran vakavampaakin ainesta, että ei turruta lukijaa liikaa. Jokainen lukija löytää varmasti kirjasta hahmon, jonka ajatukset tuntuvat jotenkin tutuilta ja jonka kohtalo ehkä kolahtaa paremmin kuin muiden. Kirja kannattaa lukea vaikka jo sen vuoksi, että tietäisi miksi Maijaa kutsutaan Maijaksi ja mikä on hänen synkkä salaisuutensa ja mihin se lopulta johtaa.

VN

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.


Boris Akunin: Erikoistehtäviä (Into Kustannus 2015, suom. Anton Nikkilä)

Posted on

Boris blogiin

Kun Anisi Tjulpanov kulkee Moskovan talvessa kohti työpaikkaansa, on melkein pakko kääntää kirjan nimilehti esiin ja tarkistaa, ettei kädessä ole Nikolai Gogolin tai Fjodor Dostojevskin teos. Mutta ei. Huonoissa kamppeissaan pikkuvirkamiehen työmaalleen kulkeva Tjulpanov on Boris Akuninin antisankari. Ollaan kuitenkin 1800-luvun lopun Venäjällä.

Sata vuotta myöhäisempi Venäjä antaisi kyllä riittämiin aihetta rikoskirjailijalle, mutta jostain syystä Akunin viihtyy henkilöineen mieluummin tsaarien Venäjällä. Tosin Akunin saa silti aiheen viitata Venäjän avoimuuteen ja sananvapauteen – tai niiden puutteeseen.

Erikoistehtävien kansien väliin on sidottu kaksi kertomusta. Ensimmäinen on veijaritarina, josta tulevat mieleen kotoisen Pekka Lipposen seikkailut. Rupliin rakastunut roisto kerää löysät rahat pois sekä rikkailta että tavalliselta kansalta. Halukkaita antajia on paljon, kun luvassa on nopeita ja suuria voittoja pienilläkin sijoituksilla.  Pyramidihuijaukset eivät taida olla ihan uusi keksintö.  Akuninin sankarihahmo, hovineuvos Erast Fandorin hoitelee totta kai rosvot kiikkiin, mutta Akunin osaa silti yllättää.

Jos kirjan ensimmäinen tarina onkin kevyttä rötöstelyä, toinen on sitten superraskaan sarjan rikollisuutta. Näyttää siltä, että Britannian kuuluisin murhaaja olisi saapunut Moskovaan. Uhreja tulee kuin liukuhihnalta, eikä tutkinta näytä tuottavan tulosta. Ennen ratkaisua Akunin ehtii esitellä sellaisen määrän raakuuksia, että sitä on vaikea ylittää. Kirjailija on armoton myös omille sankareilleen.

Erikoistehtävissä toiminta on tärkeintä. Se eteneekin hyvin. Henkilöt sen sijaan jäävät hahmoiksi, jotka eivät oikein tarkennu. On oikeastaan sääli, että Akunin on loitontanut kerrontansa 1800-luvulle. Venäjällä elettiin mielenkiintoisia aikoja myös 1900-luvun lopulla ja eletään edelleen.  Olisi mukava lukea vastaavia tarinoita lähimenneisyyteen sijoitettuna.

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.

MV


Mirja Karna: Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä (Basam Books/ Viisas elämä 2015)

Posted on

Etsitkö kesälukemista itsellesi? Mirja Karnan Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä sopii täydellisesti aurinkoiseen tai miksei sateiseenkin kesäpäivään. Sopivan kevyt nojatuolimatka, joka kuitenkin pudottelee lukijalle henkisiä pähkinöitä purtavaksi.

Tarina alkaa Valamon luostarista, johon Julia Bickwilke on tullut rauhoittumaan ja valmistautumaan tulevaan Santiago de Compostelan vaellukseensa. Julia on eronnut hollantilaisesta aviomiehestään ja valmistunut lastentarhaopettajaksi. Ennen töihin menoa, hän päättää lähteä vaellukselle etsimään tienviittaa elämälleen.

Kirjasta huokuu, että Mirja Karna on itse kävellyt Santiago de Compostelan. Vaelluksella elämä yksinkertaistuu. Elämä kietoutuu kävelemisen, syömisen, nukkumisen ja vaeltajaystävien kanssa rupattelun ympärille. Koska kirjan tapahtumat ovat pääasiassa itse vaelluksessa, on paikka paikoin vaarana puutuminen tarinaan. Mutta Karna onnistuu tästä haasteesta hyvin ripotellen pieniä juonenkäänteitä ja mielenkiintoisia persoonallisuuksia tarinaan, jolloin mielenkiinto pysyy lukijalla yllä. Näiden lisäksi Karna piirtää lukijan eteen kauniit ja aurinkoiset etelä-Ranskan maisemat.

Tarinaan tuo vielä jännitettä Julian jo Valamon luostarissa kohtaama ruskeasilmäinen kreikkalainen ortodoksimunkki. Mies, joka ärsyttää ja kiehtoo Juliaa yhtä aikaa. Miehen mielipiteet ovat Julian mielestä kuin jostain kahdentuhannen vuoden takaa ja saa hänen feministipuolensa kiehumaan raivosta. Mutta toisaalta Julia ei saa munkkia mielestään, vaikka tietääkin että suhteella ei todennäköisesti ole mitään tulevaisuutta, kiitos munkkien selibaattilupauksen. Mutta silti tämä mysteerinen mies ja hänen kuiskaamansa nimi Serafiina ei jätä Juliaa rauhaan…

Romaani oli miellyttävä lukukokemus, jossa yhdistyivät kauno- ja elämäntaitokirjallisuus. Julian mukana lukija voi pohdiskella omaa elämäänsä ja etsiä sille omia tienviittoja ilman, että täytyy lähteä vaeltamaan satoja kilometrejä.

Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä on Mirja Karnan esikoisteos. Hän pyörittää HappyHuman.fi -yritystä, joka tarjoaa kävelyretriittejä. Tämän lisäksi hän luo intuitiivista taidetta sekä luennoi kävelemisestä ja onnellisuudesta. Hän on itse kävellyt yli 3000 kilometrin matkan seitsemän kuukauden aikana Suomesta Fisterraan. Reitti kulki samoja polkuja pitkin kuin kirjan päähenkilö Juliankin.

”Tämä on minun elämäni, minun vaellukseni ja se etenee minun tavallani.”

Karna kuva

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.

JG

 


Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava (WSOY 2016, suom. Veera Kaski)

Posted on

‑ Tässä idyllisessä pikkukylässä, jota hän oli pitänyt tylsimpänä ja kuolleimpana paikkana koko maailmassa, asui armottomia, brutaaleja hirviöitä, jotka olivat naamioituneet keskiluokkaiseen harmittomuuteen.

Lumikin on kuoltava

Näin arvioi Nele Neuhausin dekkarin henkilö kotikyläänsä Altenhainia Frankfurtin naapurissa. Neuhaus on sanonut, että häntä kiehtovat tilanteet, joissa ihmisten pimeä puoli pääsee esiin. Näitä tapauksia Altenhainissa onkin jopa yli oman tarpeen. Perinteikkään saksalaiskylän nurja puoli on laaja ja synkkä.

Neuhaus marssittaa kirjassaan esiin mittavan henkilögallerian ja onnistuu hyvin pitämään pakan hallussaan, vaikka jotkut hahmot jäävätkin ohuiksi ja pääsevät vain harvoin ääneen tai edes esiin tarinassa. Päähenkilöiden mukana lukija saa kulkea niin paljon, että he ehtivät hyvin tulla tutuiksi yli 500-sivuisen tarinan aikana.

Neuhausin kirjan asetelma on alalla useasti versioitu: on tapahtunut rikos ja syyttömyyttään vannova henkilö on kärsinyt pitkän tuomion. Hän palaa kotikyläänsä ja kätketty totuus alkaa vähitellen kääriytyä esiin. Kirjoittaja johdattelee tarinaansa taitavasti, eikä ote ei pääse lipsumaan. Neuhaus ripottelee tarinaansa herkullisia vihjeitä, jotka johdattavat lukijan jäljille tai usein myös harhaankin. Pala palalta aukeava tarina pitää lukijan mielenkiinnon vireillä. Sujuva teksti saattaa houkutella yhteen pitkään lukurupeamaan, mutta se toimii hyvin myös pienissä paloissa nautittuna. Tarina ei lähde omille teilleen, vaikka kirjan panee välillä kiinni.

Ratkaisu näyttää hahmottuvan kirjassa jo hyvissä ajoin, mutta Neuhaus pudottelee hihastaan jatkuvasti uusia yllätyksiä ja lukija saa jatkaa matkaansa loppumetreille asti, ennen kuin kaikki on varmaa. Tosin hyvän kirjoittajan tapaan Neuhaus jättää monia asioita auki, lukijan mietittäväksi tai jatko-osassa selvitettäväksi.

Neuhaus ei tuo tällä teoksellaan oikein mitään uutta alan kirjallisuuteen. Monet dekkareista tutut ainekset ovat esillä, mutta niistä on koottu luettava ja nautittava paketti. Pia Kirchhoffin ja Oliver von Bodensteinin kanssa ratkoisi mielellään tapauksia jatkossakin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

MV


Bente-Helen Schei: Letitellen (Bazar 2016, suom. Päivi Kivelä)

Posted on

Letitellen on, kuten nimestä voi päätellä, kirja, jossa opetetaan tekemään erilaisia lettejä. Se on mukava perusteos ihmiselle, joka ei lettien maailmaan ole kovinkaan syvälle vielä sukeltanut, mutta kiinnostusta on.  Kirjassa esitellään peruslettimalleja kuten tavallinen kolmiosainen, ranskalainen, hollantilainen ja kalanruotoletti. Näitä perusmalleja sovelletaan kirjassa monin eri tavoin, mm. lisäämällä nauha- tai helmikoristeita, yhdistämällä kaksi tekniikkaa tai yhdistelemällä monta pienempää lettiä kauniiksi kampaukseksi. Kirja sisältää yhteensä 75 erilaista kampausmallia.

Kirja alkaa selittämällä hieman lettien, ja yleensäkin kampausten tekemisen perusasioita ja mitä kannattaa ottaa huomioon.  Välineistä tekstissä kerrotaan mukavasti ja omaan kokemukseen nojaten, tosin jos välineet eivät ole ennestään tuttuja, et ehkä vieläkään tiedä mitä tarvitset. Viereisen sivun kuvat ovat apuna, mutta selkeä välineiden listaus kuvan kanssa olisi voinut olla lukijalle avuksi.

Kirja etenee perusleteistä ja – tekniikoista monimutkaisempiin kampauksiin. Tekijä on jakanut lettityypit käyttötilanteen tai tunnelman mukaan: arki, liikunta, lapsille, juhla, kansallispuku-tyyliset, romanttiset ja häät sekä viimeisenä osiona ”Isä letittää”, joka tarjoaa helppoja, mutta hauskan näköisiä ohjeita isien, tai kenen tahansa, kokeiltavaksi lasten kanssa. Jokaisen kampauksen kohdalle on merkitty vaikeustaso (1-3 kampaa) sekä aika-arvio työn tekemiseen.

Kirjan malleja testattiin tätä kirjoitusta varten yhden aikuisen naisen ja kolmen 12-vuotiaan tytön voimin. Tytöistä yksi oli kohtalaisen kokenut lettien tekijä, muilla ei ollut paljoa kokemusta. Valitsimme kolme lettiä, jotka toteutettiin tyttöjen hiuksiin ja vertasimme sitten vaikeustasoa ja aikaa, jotka kirjassa mainitaan, omiin kokemuksiimme. Letit valittiin tyttöjen mieltymysten mukaan.

Ensimmäinen letti: Viiden osion letti (kaksi kampaa, 10 min)

5-osaletti

Totesimme nopeasti, että tämä letti vaatii erityisen paljon sorminäppäryyttä. Alun perin tätä lettiä yritti useaan kertaan tehdä 12-vuotias, siinä onnistumatta. Aikuinen sai jonkinlaisen letin aikaan muutaman yrityksen jälkeen. Tämä letti oli aikamoista aivojumppaa ja todellakin jumppaa sormille, varsinkin kun letitettävän hiukset olivat aika pitkät eli letistäkin tuli aika muhkea. Olimme sitä mieltä, että vaikeustaso voisi olla merkitty korkeammaksikin. Aikaa kului todella kauan, että tekniikan oppi, mutta letin teki lopulta varsin nopeasti.

Toinen letti: Ranskalainen kalanruotoletti (kaksi kampaa, 15 min)

ranskiskalanruoto

Letin teki tytöistä eniten lettejä tehnyt ja molemmat perusmallit olivat hänelle tuttuja. Hetken kesti opetella tekniikkaa, mutta muuten tämä letti oli kohtuullisen helppo toteuttaa. Ohjeet olivat selkeät, joten kokenut letittäjä selviää tästä letistä mukavasti. Jos et ennen ole tehnyt ranskalaista tai kalanruotolettiä, opettele ensin nämä tekniikat. Totesimme vaikeustason olevan sopiva ja aika-arviokin olisi pitänyt paikkansa hieman lyhyempiin hiuksiin.

Kolmas letti: Sydänletti (kaksi kampaa, 15–20 min)

sydänletti

Letin teki tytöistä vähemmän lettejä tehnyt ja hetken kesti ranskalaisten lettien aloittelu sopivasta kohdasta, mutta itse kampaus oli helppo toteuttaa ja vei ehkä jopa vähemmän aikaa kuin kirjassa arvioitiin. Totesimme, että vaikeustaso ei ehkä ole sama kuin edellä mainituissa, tosin voi olla, että sydämen tarkka kohdistaminen ja siistin kampauksen teko vaatii lisäaikaa. Tässä, kuten muissakin kampauksissa, olisi ollut apua hiusten kostutuksesta, kuten kirjan tekijä jo alkuohjeissa mainitsee. Kannattaa siis noudattaa kokeneemman neuvoa.

Kirja on mukava perusopas lettien tekoon, mutta tarjoaa myös lisäkikkailuun ohjeita, niitä kaipaaville. Jos omistat jo jonkun muun lettikirjan, ovat osa malleista varmasti sinulle jo tuttuja, mutta kuten hyvässä käsityökirjassakin, alussa on aina oltava perustekniikat esiteltynä ennen kuin siirrytään sovelluksiin.

Kirjan kirjoittaja aloitti lettiensä esittelyn Instagramissa ja sieltä hänet löytää nimellä @flettemamma.

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

VN


Markus Torgeby: Juoksijan sydän (Docendo 2016, Suom. Veikko Ahola)

Posted on

”Juostessa ei ajattele, on vain syvähengitys, ja jalat ja rauhoittava rytmi.”

Luettuani Markus Torgebyn Juoksijan sydämen halusin vain lähteä metsään juoksemaan ja minähän en juokse, vaikka juoksulenkkarit omistankin. Juoksijan sydän kertoo tositarinan nuoresta miehestä, joka oli luonnonlahjakkuus juoksussa. Valitettavasti kilpailutilanteissa juoksu ei useimmiten syystä tai toisesta kulkenutkaan ja lopulta loukkaantuminen harjoitusleirillä lopetti Markuksen lyhyen uran. Samaan aikaan Markuksen elämään toi varjoja hänen äitinsä, joka sairastaa MS-tautia. Löytääkseen elämälleen suunnan Markus päättää muuttaa asumaan metsään.

Tavallaan kirja oli hyvin yksinkertainen. Markus kuvaa ensin lapsuuttaan ja miten kaikki muuttui äidin sairastuttua. Hän kertoo juoksemista, kuinka helppoa ja luontevaa se hänelle oli:

 ”Minä rakastan juoksemista ja sitä, kuinka jaloissa ja keuhkoissa pistelee. Olen silloin elossa, olen läsnä. Sen tähden minä elän.”

Markuksen aika metsässä kesti yhteensä neljä vuotta. Välissä hän kävi puolen vuoden mittaisella harjoitusleirillä Afrikassa. Yksinkertaisuudella tarkoitan, että kirjassa ei tavallaan tapahdu kauheasti, mutta silti sitä luki ja luki. Markuksen kuvailut metsässä asumisessa ja siellä selviämisessä sekä juoksun aiheuttamista tuntemuksista olivat jollain lailla ihanan hypnoottista luettavaa. Sellaista luettavaa, että todellakin teki mieli vetää lenkkarit jalkaan ja kirmata lähimetsään. Kirja siis sopii myös niillekin, joita juokseminen ei niin kiinnosta. Tämän luettuaan se voi alkaa kiinnostamaan…

20160501_194749

Markus käsittelee hyvin myös metsään sopeutumista. Ei se helppoa ollut. Mielikuvitus tuotti ties mitä seuralaisia hänelle, mieli pauhasi ja näkymättömiä ”kummituksia” vaani alkuun nurkissa. Metsässä Markuksen on pakko pysähtyä omien ajatustensa ja tunteidensa äärelle. Ei ole mitään mihin voisi kiinnittää huomionsa ja turruttaa olonsa:

 ”Täällä minä en lue ainuttakaan kirjaa. En kuuntele radiota, en katsele televisiota. En ahmi muiden ihmisten mielipiteitä, vältyn olemasta yhteydessä mihinkään.”

Juoksijan sydän on ns. tosielämän self help -opas. Kirjassa ei vain viljellä tyhjiä siirappisia korulauseita itsensä voittamisesta ja unelmien saavuttamisesta, vaan oikeiden ihmiskohtaloiden avulla kerrotaan jotain olennaista ihmisenä olemisesta ja elämästä. Elämä ei aina ole hauskaa, joskus sattuu ja lujaa, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu.

 ”Tiedän vain, että metsän avulla löydän suunnan elämääni.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG


David Duchovny: Pyhä lehmä (Like 2016, suom. Ilkka Salmenpohja)

Posted on

Paremmin näyttelijänä tunnetun David Duchovnyn teos Pyhä lehmä on hulvaton ja ajatuksia herättävä teos, joka sopii niin aikuiselle kuin nuorellekin lukijalle. Teos yllätti ainakin minut positiivisesti. Ensi alkuun ajatus romaanista, jossa päähenkilönä on lehmä, ei innostanut. Nyt olen kuitenkin iloinen, että kollegani suosituksesta tartuin kirjaan, koska kyseessä oli yksi hauskimpia lukukokemuksiani pitkään aikaan.

Oikea pyhä lehmä

Pyhän lehmän pääosassa on Elsie-lehmä, joka elelee huolettoman onnellista elämää maatilalla, kunnes yhtenä iltana hän tajuaa, mikä kohtalo lehmiä ja muita tilan eläimiä (koiria lukuun ottamatta) odottaa. Elsie huomaa sattumalta ollessaan yöllisellä karkumatkalla bestiksensä Malloryn kanssa isäntänperheen ikkunasta jotain todella järkyttävää. Sinistä valoa hohtava laatikko, jonka Elsie nimeää ”jumalankuvaksi”, sen verran haltioituneina ihmiset sitä tuijottavat. ”Jumalankuva” näyttää, miten lehmät teurastetaan, leikataan paloiksi, jauhetaan jauhelihaksi, syödään. Elsie pyörtyy järkytyksestä ja tajuaa samalla, että hänen äitinsä ei hylännytkään vapaaehtoisesti pientä tytärtään.

Toivuttuaan järkytyksestä Elsie päättää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Hän saa selville, että Intiassa lehmä on pyhä eläin, joten hän päättää matkustaa sinne. Samassa navetassa asuva Jerry-possu aavistaa Elsien aikeet ja ilmoittaa haluavansa tulla mukaan. Myöskään Jerry ei halua lihoiksi ja on saanut selville, että Israel-nimisessä maassa ei syödä lainkaan possua. Niinpä hän päättää muuttaa Israeliin. Matkasuunnitelmat kantautuvat myös Tom-kalkkunan korviin. Tom on langanlaiha, koska hän ei halua olla pulska ja mehevä Kiitospäivän koittaessa. Tom saa selville, että hänellä on oma nimikkomaansa: Turkki (Turkey = kalkkuna) ja päättää lähteä sinne. Määränpäät selvillä ja älypuhelin varastettuna (Tom pystyy nokallaan näpyttelemään), kolmikko lähtee elämänsä seikkailuun.

Vaikka Pyhän lehmän voi lukea kepeänä aikuisten eläinsatuna, sisältää se hyviä havaintoja meistä ”ylivertaisista” ihmisistä. Kuten juuri sen, miten Elsie kuvittelee televisiota ”jumalankuvaksi”, koska lehmän mielestä ainoastaan jumalallisia asioita voidaan katsoa niin kunnioittavan hiljaisuuden vallassa. Myös ihmisten innokkuus selfien ottamiseen saa Elsieltä kritiikkiä:

”Jälkimmäisiä kuvia kutsutaan ”selfieiksi”. Ilmaus juontunee englannin kielen itsekkyyttä merkitsevästä sanasta, sillä vaikka ihmiset lähettelevät valokuvia toisilleen, he tuntuvat tekevän sen itsekkäistä syistä. On olemassa jopa iPhone-niminen puhelin, siis minä-puhelin! Minä minä minä!”

Myös ihmisten laihuudenihannointi ja pakkomielteinen suhtautuminen ruokaan ihmetyttää Elsietä:

”Ihmiset ovat omituisia. He ajattelevat ruokaa kaiken aikaa mutta tekevät parhaansa näyttääkseen sitä kuin eivät olisi koskaan ruokaa saaneetkaan.”

Pyhä lehmä on lyhyet luvut sisältävä hauska ja ihana kirja inhimillisistä eläimistä ja eläimellisistä ihmisistä. Se sopii niin aikuiselle kuin nuoremmallekin lukijalle. Jonkin verran kaksimielisiä juttuja kirja sisältää, että ehkä lapsille en tätä suosittelisi, vaikka ensi alkuun kirja hieman lastenkirjaa muistuttaakin. Kirja on täynnä populaarikulttuuriin liittyviä viittauksia, maailmanparannusta, lihateollisuuden ja lihansyönnin kritiikkiä, possu/lehmä/kalkkuna-huumoria, ystävyyttä, suvaitsevaisuutta, monenmoista elämänviisautta, hieman self helpiä (tyyliin: jokainen voi toteuttaa unelmansa, koskaan ei ole liian myöhäistä). Monessa kohtaa Elsie tykkää saarnata mutta sallittakoon se hänelle. Kyllä hän oikein viisaita puhuu:

”Olemme kaikki eläimiä, ja meillä jokaisella on oma paikkamme luontoäidin suuressa suunnitelmassa. Vain ihminen on rimpuillut erilleen olevaisen ketjusta  ja muista eläimistä, mistä on mielestäni koitunut suurta harmia ja surua sekä meille että hänelle itselleen.”

”Tiedän, että te ihmiset loukkaannutte, jos teitä kutsutaan eläimiksi, mutta te ette ansaitse tulla kutsutuksi niin ylväällä nimellä. Eläin voi tappaa elääkseen muttei koskaan elä tappaakseen.  Jos ihminen haluaa, että häntä kutsutaan jälleen eläimeksi, hänen pitää ansaita se kunnia!”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG


Bradley, Alan: Filminauha kohtalon käsissä (Bazar 2016, Suom. Maija Heikinheimo)

Posted on

Jos pidät Agatha Christien henkilöhahmoista Miss Marplesta tai Poirotista, pitdät varmaankin Bradley luomasta henkilöhahmosta Flavia de Lucesta. Flavia on 11-vuotias nokkela harrastelijasalapoliisi ja intohimoinen kemian harrastaja. Kirjassa tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Englantiin Bishop´s Laceyn kylään sekä Flavian kotikartanoon Buckshawiin. Filminauha kohtalon käsissä on jo neljäs suomennettu Flavia de Luce-sarjan kirja ja lisää on tulossa syksyllä.

Kirjan tapahtumat alkavat, kun kuuluisa elokuvaohjaaja sapuu kuvaamaan uutta elokuvaansa Buchshawin kartanoon, jonka Flavian isä on rahapulassa vuokrannut elokuvaväelle. Pian tapahtumat alkavatkin tiivisty, kun sankka lumisade saartaa kartanon. Murha onkin vain ajan kysymys, mutta kuka on uhri ja kuka on syyllinen? Tapahtumien taustat juontavat juurensa jo sota-ajalle ja Flavian tädilläkin on asiasta jotain tietoa. Myös joulupukin odotus sotkee kuvioita.

Filminauha kohtalon käsissä on taattua Flavia de luce-sarjan laatua ja siinä seikkailevat aiemmista kirjoista tutut hahmot sekä Flavian luotto-polkupyörä :). Kirja sopii kaikille sellaisille dekkarien ystäville, jotka pitävät enemmän rauhallisista ja kuvailevista kirjoista kuin hyytävistä trillereistä. Kuten kirjassa itsessäänkin komisario Hewitt tokaisee : ”Ihan kuin Agatha Christien kirjassa”, kertoo kirjasta paljon.

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

A-M S

 


Wyld, Evie: Kaikki laulavat linnut (TAMMI 2016, Suom. Sari Karhulahti)

Posted on

”- – ja elämä on aina tällaista ja minä olen aina täällä.”

Näin päättyy Evie Wyldin romaani Kaikki laulavat linnut, joka on voittanut sekä EU:n kirjallisuuspalkinnon että Miles Franklin Award -palkinnon.

Romaani tarjoaa raikkaan ja yllättävän tavan kuvata yhden naisen selviytymistä maailmassa, joka ei häntä ymmärrä. Tarina on samaan aikaan kaunis ja ruma, hellä ja väkivaltainen. Se on ristiriitojen summa, aivan kuin elämä.

Wyld KLL
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Britannian rannikolle, jossa päähenkilö Jake asuu koiransa ja lampaidensa kanssa. Jake on kotoisin Australiasta ja myös sinne lukija pääsee matkustamaan, lukiessaan Jaken elämän vaiheista, hieman kerrallaan. Jaken kohtaamiset ihmisten kanssa ovat jokseenkin jäykkiä ja suhde vastakkaiseen sukupuoleen on ehkä hieman kieroutunut. Kirjassa hienoa on se, miten kirjan edetessä, ymmärrät päähenkilön toimia yhä paremmin.
Romaanin henkilöt eivät ole sitä mitä aluksi luulet. Aluksi hyväntahtoiseksi mieltämäsi henkilö ei ehkä sitä oikeastaan olekaan; selkeästi ikävän oloinen voikin osoittautua omalla tavallaan helläksi ja rakastavaksi. Luonnekuvaukset rakentuvat kirjan viimesivuille asti, sillä kirjalla on erikoinen tapa siirtyä ajassa edestakaisin luvusta toiseen. Mitä pitemmälle kirjassa pääset, sitä kauemmas menneisyyteen kurkistat.
Kirja esitellään trillerinä ja toki siinä on oma jännitysmomenttinsa. Jokin tappaa Jaken lampaita ja Jake näkee suuren tumman pedon kuljeskelevan lähimaastossa. Trilleriä tästä kirjasta ei kuitenkaan mielestäni saa, pääpaino on Jaken elämäntarinalla. Nämä kaksi asiaa kuitenkin kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen ja ratkaisu jätetään lukijan pääteltäväksi. Uskotko ovia availeviin, lampaita tappaviin villipetoihin vai onko asialla synkän elämän luomat varjot ja ahdistunut ihmismieli?
Kaikki laulavat linnut saa lukijan ajattelemaan, arvailemaan ja analysoimaan. Se voi olla suorastaan ärsyttävääkin luettavaa, mutta huomaat silti jatkavasi lukemista. Jos kronologinen kerronta ei ole sinulle tärkeää tai kaipaat jotain hieman erilaista luettavaa, tässä sinulle kirja. Jos kaipaat kaukomaille, Wyldin kirja taitavasti kuljettaa sinut tuuliselle Britannian rannikkoalueen saarelle sekä kuumaan ja kuivaan Australiaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

VN


Rannela, Terhi: Frau (Karisto 2016)

Posted on

”Historiantutkimus on vasta viime vuosikymmeninä havahtunut huomaamaan, että suurmiesten takana on vaimoja ja lapsia.”

Frau

Kirjailija Terhi Rannela on kirjoittanut hienon romaanin yhdestä pahamaineisen suurmiehen vaimosta. Fraun pääosassa on Lina Manninen, joka oli toisen maailmansodan aikaan naimisissa Reinhard Heydrichin kanssa. Heydrich oli ensin natsi-Saksan keskusturvallisuusviraston päällikkö ja myöhemmin Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltija. Heydrich tunnetaan myös nimellä Prahan teurastaja. Tarina alkaa vuodesta 1984, kun historioitsija Erich Richter saapuu haastattelemaan Linaa. Vaikka Richter oli tutkinut myös Heydrichia, koki hän Heydrichin vaimon huomattavasti kiinnostavampana persoonana. Lina olikin poikkeus, toisin kuin muut kansallissosialistien jälkeläiset, hän ei ollut koskaan pyytänyt anteeksi miehensä tekoja. Päinvastoin Lina puolusti miestään heti Richterille. Hän halusi Richterin kiinnittävän huomiota, että hänen miehensä alaisuudessa kansalaisten ruokakorttien annoskoot nousivat, hänen miehensä perusti soppakeittiöitä ja valvoi tarkemmin kuin edeltäjänsä mustan pörssin kauppaa. Kukaan maassa ei nähnyt Linan mukaan nälkää, kun hänen miehensä toimi käskynhaltijana.

Toisin kuin miehensä Lina oli ollut jo alta parikymppisenä innokas natsi-ideologian kannattaja. Lina kuvataan voimakastahtoiseksi naiseksi, jota monet SS-miehetkin pelkäsivät. Hän ei koristautunut kuin Magda Goebbels, vaan oli ulkopuolisten silmissä hyvin tavallisen naisen oloinen. Nainen, joka ei olettanut aina, että suuren kartanon palvelusväki olisi passannut häntä. Linasta piirtyy ristiriitainen kuva. Toisaalta hän oli äidillinen ja rakasti hoitaa ruusujaan. Toisaalta hän antoi tappokäskyjä ja huusi palvelusväelle, käskytti vartijoita ja kohteli kaltoin työvoimaa.

”Lina oli aina ollut nainen, josta oli puhuttu. Eikö sekin ollut saavutus? Useimmille Lina oli ollut liikaa, hänen äänensä, hänen kokonsa, hänen tahtonsa, mutta kenellekään ei liian vähän.”

Lina eli sodan aikana ylellistä elämää yli 30 huonetta käsittävässä kartanossaan lastensa kanssa. Sodan julmuus ja rumuus eivät ulottuneet muurien sisäpuolelle, jossa kartano puutarhan keskellä sijaitsi. Todellisuus iskikin vasten kasvoja vuonna 1942, kun Heydrich salamurhattiin Tšekin vastarintaliikkeen toimesta. Murhan jälkeen Hitler lupasi miljoonan kruunun arvoisen palkkion vihjeen antajalle, joka johtaa syyllisten kiinniottoon. Samalla hän määräsi, että jokainen salamurhaan osallistunut perheineen ammutaan.

Terhi Rannelan Frau on paras tänä vuonna lukemani kirja. Kirjassa edetään kahdella aikatasolla. Rannela kuvaa vuotta 1942 niin Linan kuin tavallisten tsekkiläistenkin näkökulmasta. Ollaan myös vuodessa 1984, jossa Richter yrittää parhaansa mukaan haastatella menneen loiston päivistä kiinni pitävää vanhaa rouvaa, Lina Mannista. Frau on romaani syyllisyydestä, katumuksesta ja toipumisesta. Se pohtii, kenen suru on suurempi suru, voiko pahantekijä myös surra, kenellä on oikeus suruunsa? Onko Lina oikeutettu suremaan aviomiestään, vaikka aviomies olikin tappaja? Rannela tuo hyvin myös esiin sodan mielivaltaisuuden. Sen, kuinka pieneltä vaikuttanut teko, voi johtaa kokonaisen kylän ja sen ihmisten tuhoamiseen. Vaikka kirjassa käsitelläänkin holokaustia, ei Rannela mässäile kuolemalla ja kurjuuskuvauksilla. Kieli on kaunista ja soljuvaa. Ihmisten kohtalot jäävät kummittelemaan. Mitä esimerkiksi tapahtui lopulta Samuelille? Joka ennen sotaa opetti kirjallisuutta ja rakasti Senecaa, mutta joutui sodassa kaivamaan joukkohautaa? Selvisikö hän?

Rannela pohtii Erichin välityksellä myös, onko Linan ja hänen miehensä ajatusmaailma ymmärrettävissä? Vai voidaanko ajatukset selittää ajan hengellä? Voiko ihminen vapaasti itse valita ajatusmaailmansa? Rannela päätyy toteamukseen, että ”ajattelulla oli rajat kuin taululla kehykset, vaikka ihminen luuli olevansa vapaa ja erityinen.”

”Kuinka hän voisi kertoa heille, että muisti oli kuin meri? Että se mikä oli kaikkein painavinta, putosi pohjaan. Merenpohja oli muistojen kalmisto.”

Jos Rannelan kirja vie mennessään, suosittelen tutustumaan myös kirjailijan työpäiväkirjaan, joka on luettavissa Kariston nettisivuilta.

http://karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/ajankohtaista?bid=220&vid=3

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

JG


Nuotio, Eppu & Soininen, Pirkko: Nainen parvekkeella (Bazar 2016)

Posted on

Taidemaalari Albert Edelfelt, hänen mallinsa ja elämänkumppaninsa Virginie, portinvartijapariskunta Hortense ja Baptiste Mullins, nuori dokumentaristi Salome Virta, eläköitynyt virkamies A.S. Salomaa, hänen poikansa yrityskonsultti Tuomas, Tuomaksen ex-rakastajatar Giulia sekä mysteerinen ja hysteerinenkin taiteentutkija Maurice Dubuffet. Näin monimuotoisen joukon ympärille Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella -rikosromaani kietoutuu. Kaiken keskiössä on kuitenkin kirjan nimen mukaisesti Albert Edelfeltin vuonna 1884 maalaama taulu Nainen parvekkeella.

8867432 bukobject

(Lähde: https://www.bukowskis.com/fi/auctions/F169/75-albert-edelfelt-nainen-parvekkeella-la-parisienne)

Berliinissä asuva dokumentaristi Salome Virta haluaa tehdä dokumentin itselleen rakkaasta Nainen parvekkeella -taulusta, jota varten hän ottaa yhteyttä taulun omistajaan, Suomessa asuvaan A.S. Salomaahan. Aluksi Salomaa suhtautuu vastahakoisesti yhteydenottoihin, mutta kuultuaan Virralta, että Pariisissa olevalla taiteentutkijalla on hallussaan ennen näkemättömiä luonnoksia Edelfeltiltä, herää hänenkin kiinnostuksensa. Kun Salomaan poika Tuomas kuulee isänsä yhteistyöstä dokumentaristin kanssa, hän on vakuuttunut, että nainen vain hyväksikäyttää helppouskoista vanhusta. Kirjan edetessä on selvää, että joku hyväksikäyttää jotakuta, mutta ei ehkä niin kuin Tuomas asian kuvittelee. Tuomaksen elämää hankaloittaa myös ex-rakastajatar Giulia, joka ei noin vain hyväksykään suhteen päättymistä.

 Nainen parvekkeella

Kirjassa vuorotellaan kahdella aikatasolla, toisaalla ollaan vuodessa 2015, jossa Salome yrittää selvittää taulun ja luonnosten arvoitusta. Eli kuka on taulun mallina? Onko se Thérѐse vai onko hän sittenkin Albertin edellinen malli ja mahdollisten lasten äiti Virginie? Mitä Virginielle tapahtui? Entä mitä Virginien ja Albertin lapsille? Miksi luonnokset ovat olleet näin kauan piilossa? Mitä uutta luonnoksista selviää? Toisaalla ollaan vuodessa 1883, kun Albert Edelfelt elää Pariisissa yhdessä edellä mainitun mallinsa Virginien ja heidän mahdollisten yhteisten lastensa kanssa. Kirjan mielenkiintoisinta antia itselleni olikin Albertin ja Virginien tarina. Aikoinaan suorastaan ahmin taidehistorioitsija Anna Kortelaisen Virginie -teoksen. Kirjan tekijät ovatkin hyödyntäneet Kortelaisen asiantuntemusta kirjaa kirjoittaessaan.

Nainen parvekkeella on sujuvasti etenevä, yllättäviä käänteitä sisältävä mysteeri taulusta, naisen ja miehen sekä pojan ja isän välisistä suhteista.

”Ymmärrän hyvin, että kielipuolena on kurjaa oleskella Pariisissa, vaikka se onkin sentään – Pariisi. Kaupunki, jossa kauan sitten olin kovin onnellinen ja onneton samaan aikaan. Edelfeltiä Pariisi aina lohdutti. Ehkä sinäkin voisit kävellä parin korttelin päähän Luxembourgin puistoon ja unohtaa hetkeksi koko tämän seikkailun ja dokumenttisi. Käy ostamassa siitä alakerran leipomosta patonkia, sekatavarakaupasta viikunoita ja juustoa ja pullo punaviiniä. Mene sinne plataanipuun alle varjoon, levitä viltti allesi ja sulje silmäsi. Lepohetki voisi tehdä sinulle hyvää.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG


Yuval Noah Harari: Sapiens -Ihmisen lyhyt historia (Bazar 2016, Suom. Jaana Iso-Markku)

Posted on

Kuten kirjan nimikin jo kertoo, on ihmisen ikä (noin 6 milj. vuotta) todella lyhyt verrattuna maapallon ikään (noin 4,5 mijardia vuotta). Homo sapiensin kehityttyä vallitsevaksi ihmislajiksi ja muiden lajien, kuten esim. Neanderdalin ihmisten kuoltua sukupuuttoon, on ”viisas ihminen” saanut aikaan monenlaisia muutosta ja hävitystä planeetallamme. Harvoin tulemme ajatelleeksi, että kirjan mukaan jo ennen maaviljelyn vallankumousta, metsästä-keräilijä ihmiset aiheuttivat varsinkin megafaunalle ennennäkemättömän sukupuuttoaallon tai että siirtyminen maanviljelyyn ja paikallaan pysyvään kulttuuriin, ei merkinnyt ihmiselle välttämättä hyvinvoinnin lisääntymistä vaan se muunmuassa yksipuolisti ruokavaliota ja alkoi kasvattaa rajusti ihmisten lukumäärää. Homo sapiensin leviämisen ympäri maapalloa ja tämän ihmislajin ”voittokulun” ovat mahdollistaneen ihmisten kyky tehdä yhteistyötä ja usko kuvitteellisiin järjestyksenpitäjiin, kuten rahaan, imperiumiin ja uskontoon, jotka ovat yhtenäistäneet ihmiskuntaa. Myös kirjoitustaidolla ja matematiikan kehittymisellä on ollut keskeinen rooli. Kuitenkin kirjan lainauksen mukaan ” Kirjoitus syntyi inhimillisen tietoisuuden palvelijaksi, mutta siitä on yhä enenevässä määrin tulossa sen herra”. Myöskään ihmisen kuvitteelliset järjestykset eivät olleet kaikille hyvä asia. Tästä kärsivät usein mustat ja naiset. Hararin mukaan vapaus ja tasa-arvo ovat ristiriidassa keskenään. Ratkaiseva hetki ihmiskunnan historiassa on ollut vuosi 1945, jolloin räjäytettiin atomipommi. Hararin sanoin ” Tuosta hetkestä alkaen ihmiskunnalla oli kyky paitsi muuttaa historian kulkua myös tehdä siitä loppu”. Homo sapiensin jatko maapallolla riippuu paljolti kirjan mukaan siitä miten vastuullisesti pystymme hallitsemaan ylivertaisuuttamme, vai sorrummeko ylentämään itsemme jumalaksi, joka ei ole teoistaan vastuussa kenellekkään.

Sapiens kirja oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, mutta siinä olisi voinut olla asiat tiivistetymmin esitettynä. Joitain yksityiskohtia olisi siis voinut jättää pois. Suosittelen Sapien kirjaa kaikille varhaishistoriasta tai vaikkapa ympäristönsuojelusta kiinnostuneille. Myöskin talouden eri ”ismeistä” (esim. liberalismi) kiinnostuneet löytävät kirjasta ajatuksia. Lähde siis matkalle Homo Sapiensin mukaan.

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta!

A-M S

IMGP1372

 


Billmark, Mats & Susan: Elä enemmän, stressaa vähemmän (WSOY 2015, suom. Tommi Uschanov)

Posted on

Elä enemmän, stressaa vähemmän on ruotsalaisen pariskunnan Mats ja Susan Billmarkin kirjoittama self help -opas, joka pohjaa pariskunnan omiin kokemuksiin. Kirja on hyvin käytännönläheinen. Jokaisen luvun lopussa lukijalle tarjotaan erilaisia kysymyksiä ja harjoituksia, joiden avulla lukija voi päästä eroon stressistä ja turhasta murehtimisesta sekä tunteakseen enemmän onnellisuutta.

”Ei ole mitään sellaista kuin epäonnistuminen! Ainoa tapa epäonnistua on olla yrittämättä lainkaan.”Elä enemmän stressaa vähemmän

Kirja ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta paljon self help -kirjallisuutta lukevalle. Kirja siis sopiikin hyvin, jos self help -kirjallisuus ei ole vielä kovin tuttua. Vaikka lähdeluettelossa mainitaan self help -genren ”gurut” Eckhart Tolle, Deepak Chopra, Wayne Dyer, Jon Kabatt-Zinn ja Don Miguel Ruiz, on teksti hyvin ymmärrettävää, eikä liian korkealentoista.

”Älä pidä mitään itsestään selvänä, äläkä ota asioita henkilökohtaisesti.”

Kuten monessa muussakin genren kirjoissa, niin myös tässäkin korostetaan läsnäolon merkitystä, armollisuutta ja lempeyttä itseään kohtaan. Useimmissa kohdissa tekijät tuovat avoimesti esiin omia ongelmiaan ja kertovat, kuinka he ovat päässeet kohti tasapainoisempaa elämää. Erona moneen self help -kirjaan, tässä keskityttiin monissa kohdin myös lasten ja nuorten kokemana stressiin. Tekijät korostivat, miten vanhempien käytös vaikuttaa lapsiin. Aikuisen stressinhallinta vaikuttaa positiivisesti myös lapsiin.

”Keskity siihen, mikä ympärilläsi on hyvin.”

Kirjassa ruoditaan myös ajanhallintaa ja töiden organisointia, millä luonnollisesti on merkitystä stressinhallinnassa. Henkisten harjoitusten lisäksi kiinnitetään huomiota myös liikuntaan ja unenlaatuun. Osansa saavat myös hyvien tapojen opettaminen sekä luovuus, kuten käsitöiden tekeminen sekä tavarapaljouden pienentämisen merkitys onnellisuudelle. Lopussa tarkastellaan myös värien merkitystä hyvinvoinnille. Billmarkit muistuttavat, että on väliä millä värillä asuntonsa eri tilat sisustaa, esimerkiksi punainen lisää adrenaliinia, keltainen kohottaa vireystasoa ja sininen rauhoittaa.

Kaiken kaikkiaan Billmarkkien kirja on hyvän mielen kirja, joka tarjoaa ihan varteenotettavia vinkkejä, jotka jokainen voi arjessaan toteuttaa ja näin pystyä elämään enemmän ja stressaamaan vähemmän.

”Jokainen päivä on uusi, ja SINÄ voit päättää, miten haluat kokea sen.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

 JG


Hannu Nyberg: Olavi Virta – Hurmiosta turmioon (Into 2015)

Posted on

Tietokirjailija ja Olavi Virta -keräilijä Hannu Nyberg kirjoittaa heti teoksensa alussa: ”Kirjani ei tavoittele tavanomaista kronologista kehdosta hautaan -elämäkertakaavaa, kaukana siitä.” Olavi Virta – Hurmiosta turmioon on sirpalemainen kokonaisuus, jossa Nyberg pyrkii kokoamaan monipuolisesta lähdeaineistoon kuvan Olavi Virrasta. Tekijä itsekin tunnustaa, että totuutta hänkään ei löydä. Mutta lukija voi Nybergin kirjan avulla muodostaa oman näkemyksensä tähdestä nimeltä Olavi Virta. Vaikka vauhti ja yksityiskohtien runsaus välillä jopa hengästyttävät, sirpaleisuuden etuna on, että kirjaa voi halutessaan lukea sieltä täältä.

”Liioitellen sanottuna, muut lauloivat niin kuin osasivat, Olavi Virta niin kuin halusi.” -Hannu Nyberg

Nyberg Olavi Virta

Teos sisältää runsaasti anekdootteja ja mielenkiintoisia tiedonjyviä 1950-60-luvun musiikkiteollisuudesta. Esimerkiksi kun Virta levytti kappaleen Lannevannelaulu, levytti saman laulun myös Anja Piipponen. Erikoista kyllä molempien taustalla käytettiin tismalleen samaa Ossi Runnen johtamaa orkesteritaustaa. Nyberg myös kertoo, kuinka C-kasetti keksittiin jo 1963, mutta se yleistyi Suomessa vasta 1970-luvun alussa.  Kirjassa esiintyvät Virran lisäksi myös muut 1940-60-luvun eturivin viihdyttäjät, kuten Tapio Rautavaara, Esa Pakarinen, Laila Kinnunen…

”Hän [Olavi Virta] näki minut takaa, söpön tytön, ja hän yhtäkkiä räväytti grrr! Käännyin ympäri ja hän sai elämänsä korvapuustin.” –Laila Kinnunen

Nybergin kirjoitustyyli on lennokasta, persoonallista. Hän ei pelkää sanoa mielipiteitään. Teos onkin räväkkä ja suoraviivainen! Äänessä on myös mahdollisuuksien mukaan itse Olavi Virta:

”Minusta on väärin, että nykyisin päästään niin helposti pinnalle. Määkii vain hiukan ja sitten hän on muka kyky ja hänestä leivotaan väkisin pop-tähti. Todellinen kyky pääsee kyllä pinnalle enemmin tai myöhemmin ja ilman väkisin pukkaamista. Mutta työtä pitää tehdä. Kyllä me vanhat tiedämme, miten suuren työn takana oli levylle pääseminen.”

Nyberg käy myös perusteellisesti läpi Virran levytykset, televisioesiintymiset, kiertueet ja keikat. Hän myös käsittelee Virran vaikutusta esimerkiksi suomalaiseen kirjallisuuteen ja laululyriikkaan sekä käy läpi Virrasta suunniteltuja elämäkertaelokuva ja -teatterihankkeita. Kirja sisältää runsaan kuvituksen niin itse Virrasta, häneen liittyvistä levytyksistä kuin lehtiartikkeleistakin.

”Olavi Virta sai elämältä minkä halusi ja enemmänkin ymmärtämättä, että samalla hän menetti kaiken, mitä hänellä oli. Mukaan lukien itsensä.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG

 


Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus (Gummerus 2016, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi)

Posted on

”Ihmisen suurin aarre on hänen oman sydämensä viisaus.”

Miten menestynyt newyorkilainen lakimies, joka katoaa kuin tuhka tuuleen eräänä arkisena aamuna ja sokealla burmalaisessa munkkiluostarissa asuvalla nuorukaisella on yhteistä? Ja kuka on salaperäinen Mi Mi? Näitä kysymyksiä pohtii Julia, joka on matkustanut Burmaan selvittämään lakimiehenä työskennelleen isänsä kohtaloa. Selvittäessään mitä isälle oikein tapahtui, Julia joutuu pohtimaan kysymystä, kuinka hyvin oikein tunnemme omat vanhempamme?

”Rakkaus tekee meistä kauniita.”Sydämenlyönneissä ikuisuus uusi

Sydämenlyönneissä ikuisuus on kertomus rakkaudesta ja sen kestävyydestä, riippumatta siitä montako tuhatta kilometriä tai useita vuosikymmeniä on kahden rakastavaisen välissä. Tarina alkaa Burmasta, jossa Julia on etsimässä neljä vuotta aiemmin kadonnutta isäänsä. Etsintä oli käynnistynyt hänen löytäessään vanhan rakkauskirjeen, jossa hänen isänsä kirjoittaa salaperäiselle Mi Mille. Burmassa Julia saa oppaakseen U Ban, miehen joka tietää hämmästyttävän paljon Juliasta, vaikka he eivät ole koskaan tavanneet, mutta mikä vielä mystisempää hän tuntuu tietävän myös Julian kadonneesta isästä.

”Tin Win oli selittänyt hänelle, ettei yksinomaan lukenut kirjoja vaan matkusti niiden kanssa, että ne veivät hänet muihin maihin ja tuntemattomille mantereille ja että niiden avulla hän oppi tuntemaan aina vain uusia ihmisiä, joista monista tuli hänen ystäviään.”

Tämän kirjan avulla matkustat taianomaiseen Burmaan, jossa Tin Winin johdatuksella saat kuulla miltä perhosten siiveniskut kuulostavat, kuinka Mi Min sydän sykkii mitä kauneimmin hänen rinnassaan ja ymmärtämään, että hiljaisuudessakin on ääniä, jos niitä maltaa keskittyä kuuntelemaan. Kirja johdattaa lukijansa burmalaiselle kuhisevalla torille, kosteaan ja kuumaan viidakkoon, istumaan kannon päälle ja katsomaan kaukaisuuteen. Kirjaa lukiessa tulikin mieleen Paulo Coelhon teokset elämänviisauksineen ja koskettavine elämänkohtaloineen.

”Maailma supistuu, menee aivan sijoiltaan, kun ihminen vihaa tai pelkää.”

Sydämenlyönneissä ikuisuus on saksalaisen Jan-Philipp Sendkerin esikoisromaani, joka on käännetty yli 20 kielelle. Ja tiedoksi kaikille, jotka kirjan lukevat: longyi on kahdesta kankaasta yhteen ommeltu vaate, jota sekä miehet että naiset käyttävät. Sendker on kirjoittanut tarinalle myös jatkoa A Well-Tempered Heart, joka jatkaa Julian tarinaa.

Elämä ei lopu kuolemaan, vaan kuolema on yksi vaihe elämää.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG