Miika Nousiainen: Juurihoito (Otava 2016)

Posted on

Katsoessani peiliin ja avatessani suuni näen aina tuon vinon alahampaan, jota on vuosien saatossa pyritty oikaisemaan useaan otteeseen, mutta hammas ei ole liikkunut mihinkään. Ehkä syy on siinä, että tuo kyseinen hammas on myös täysin samanlainen ja juuri yhtä vino myös äidilläni ja isoisälläni.  Tuota hammasta katsellessani mietin kuinka tärkeää on tietää omat juurensa, mistä tulee ja mitkä kaikki asiat tekevät sinusta juuri sen minkälainen olet.

Miika Nousiaisen Juurihoito romaanissa eronnut copywriter Pekka istahtaa hammaslääkäri veljensä tuoliin ja siitä alkaa seikkailu johon kumpikaan ei tiennyt joutuvansa. He päätyvät etsimään isäänsä monen mutkan kautta Australiaan asti. Matkalla he tapaavat myös sisaruksiaan joiden olemassa olosta he eivät aikaisemmin tienneet.

Juurihoito-romaani on kertomus hammaslääkäristä ja hammaslääketieteellisestä toimenpiteestä, mutta ennen kaikkea se on tarina siitä kuinka tärkeää on tietää juurensa ja kuinka monimutkainen menneisyys meillä voikaan olla. Koin myös, että Miika Nousiaisen Juurihoito-romaani on myös tarina onnesta ja opetus siitä kuinka perheen ei aina tarvitse olla ydinperhe, vaan perhe voi myös olla sellainen minkälaiseksi me itse sen muodostamme.

En aikaisemmin ole lukenut Miika Nousiaisen romaaneja, mutta heti Juurihoito-romaanin luettuani tartuin myös Miika Nousiaisen Maaninkavaara-romaaniin. Ihastuin Juurihoito-romaanissa Miika Nousiaisen kepeään, mutta asialliseen kieleen. Juurihoito-romaania lukiessani nauroin ääneen, mutta samalla kirja oli myös hyvin asiallinen ja pintaa syvemmälle menevä. Miika Nousiaisen Juurihoito-romaani oli juuri sellainen mitä hyvältä kirjalta toivoo, se naurattaa, se itkettää ja se herättää kysymyksiä.

Romaanin luettuani katsoin myös uudella tavalla tuota vinoa hammastani. Kuinka pitkälle sen tarina ylettyy ja kuinka monella esi-isälläni hammas on ollut juuri samanlainen, täysin vino.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

ES

Kirjaa on saatavissa Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälästä. (Saatavuus voi vaihdella.)

 


Susan Heikkinen: Sketsofrenia – Sata suomalaista sketsihahmoa (SKS 2016)

Posted on

Susan Heikkisen Sketsofrenia esittelee nimensä mukaisesti 100 suomalaista sketsihahmoa 1980-luvulta vuoteen 2015. Heikkinen on kelpuuttanut kirjaansa vain sellaiset hahmot, jotka ovat esiintyneet useammin kuin kerran. Hänen valitsemansa hahmot eivät välttämättä ole parhaita hahmoja, vaan valittujen hahmojen on tarkoitus tuoda esille niiden monipuolisuuden ja rikkauden. Hän kuitenkin tunnustaa, että sata hahmoa on suppea, mutta johonkin raja on vedettävä.

Syy miksi suomalaisilla tuntuu olevan erityisen läheinen suhde näyttelijöidemme ja käsikirjoittajiemme luomiin sketsihahmoihin on Heikkisen mukaan mm. siinä, että hahmot puhuttelevat meitä, koska heissä on usein piirteitä, joita voimme tunnistaa ympärillä olevista ihmisistä tai ehkä jopa itsestämme. Parhaimmat sketsihahmot nimenomaan pohjautuvat todellisuuteen. Esimerkiksi Putouksessa esiintyneen Jussi Vatasen esittämä Antsku on malliesimerkki, että realistinenkin hahmo voi olla todella hauska. Sketsihahmot ovat myös aikansa kuvia, jotka kertovat aina jotain omasta ajastaan.

20161023_201101

Heikkisen otos on erittäin monipuolinen ja itseäni ilahdutti omien lempihahmojeni mukana olo. Kuten kuvasta näkyy itselleni rakkaimmat sketsihahmot löytyvät Spede ja Vesku-showsta. Minut nauramaan saivat Helsingin herrojen ihannenainen Tyyne, kinasteleva mutta kuitenkin toisiaan rakastavat Ritu ja Rape Tampereelta sekä tietenkin ihana Uuno Turhapuro, unohtamatta tietenkään Jean Pierre Kuselaa ja Puppea. Kirja herätti myös muistoja, varsinkin osio, jossa Heikkinen kertoo Pirkka-Pekka Peteliuksen luomasta James Potkukelkasta. Kuten useimmilla sketsihahmolla myös Potkukelkalla on tarttuva hokema, ”AAPUUVAA!”. Muistan kun lapsena ystävien kesken huutelimme tätä ja tästähän vanhemmat eivät tykänneet. Koska meillähän ei ollut mitään todellista hätää. Heikkinen mainitseekin, että tämä ”AAPUUVAA”-huutoinnostus ulottui koko Suomeen, joka herätti huolta julkisessa keskustelussa. Tekijät joutuivat muuttamaan hokemaa. Niinpä Polkukelkka huusikin mm. ”jelppivä”, ”hjelp”. Kuitenkin (onneksi) yhdessä viimeisimmistä Pulttibois-jaksossa James Potkukelkka huutaa paniikin iskiessä kuitenkin sen mitä siinä tilanteessa kuuluukin huutaa: ”AAAPUUVAA…”.

Kirja on mainio kaikille televisioviihteen, huumorin ja nippelitiedon ystäville. Lukiessa tekee mieli vain kaivaa sketsihahmot YouTubesta, Ylen Elävästä arkistosta ja omista DVD-kokoelmista esiin ja antaa heidän naurattaa itseään.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG

Kirjaa on saatavilla Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä ja verkkokaupasta. Saatavuus voi vaihdella.


Roope Lipasti: Viimeiset polttarit (Atena, 2016)

Posted on

Kuva1754

”–Tarmo oli aina korrekti. Hän puhui kirjakieltä, eikä hänestä koskaan tiennyt, oliko hän tosissaan vai ei. Oli mahdollista, että hän oli maailman tylsin ihminen, mutta yhtä lailla oli mahdollista, että hän oli yksi maailman johtavia humoristeja.”

Kirja alkaa kahdeksan miehen kokoontuessa yhteen jo kymmenettä kertaa peräkkäin, juhlimaan Tarmon polttareita. Tarmo itse ei ole juhlijoiden mukana, vaan on ollut kuolleena jo useamman vuoden, Tarmoa ei kuitenkaan unohdeta. Juhlaa isännöi Tarmon veli Maija, jolla on järkyttävä uutinen kerrottavana vanhoille ystävilleen. Maijan vieraiksi saapuu Ruben (heikosti menestynyt kirjailija ja kyyninen humoristi), Matti (menestyvä lääkäri, joka vasta nyt kaipailee perhettä), Jaakko (satunnaisesti menestyvä diplomi-insinööri ja perheenisä), Vesa (vanhaan elämäänsä kyllästynyt ultrajuoksija), Mingus (muusikko), Joska (hyvännäköinen, mutta elämässään epäonnistunut raksamies), Tuomas (tuore isä) sekä ainoana naispuolisena juhlijana Elise.

”Elise oli tyytyväinen ja näytti siltä, että saattaisi nukahtaa uudestaan. Mingus haki tuubansa ja soitti tuutulaulun. Porukka yhtyi kaksiäänisesti mukaan. >>Juodaan viinaa>> kaikui Tuu tuu tupakkarullan sävelellä. Kun viimeinen säe loppui, Elise oli palannut keskeytyneille päiväunilleen.”

Lipasti antaa tarinan aikana vuorotellen puheenvuoron jokaiselle miehelle ja saamme keskittyä keski-ikäisen miehen elämän iloihin ja suruihin heidän mukanaan. Kaikki nyanssit elämän skaalalla käydään läpi kun miesten elämästä kaivetaan esiin monenlaisia tunteita; rakkaus vaimoon ja lapsiin, oman lapsen kaipuu, kiihkeä salasuhde nuoreen naiseen, katkeruus paremmin menestyneitä kohtaan, ystävien välistä järkähtämätöntä ja hiljaista kiintymystä sekä paljon muuta. Yleisenä teemana on oman elämän inventaari, vuorotellen katsotaan menneeseen ja tulevaan: mitä olisi voinut tehdä toisin, mitä toivottavasti vielä ehditään saavuttaa ennen kuin viimeinen hetki koittaa itse kullakin.

”Maija kuunteli kuorsausta teltan ulkopuolella. Hän ei malttanut mennä nukkumaan, hän halusi saada kiinni viimeiset hetket Tarmon polttareista ennen kuin ne leviäisivät taivaalle eikä niitä enää olisi.”

Suosittelen kirjaa kaikille humoristisen ja sympaattisen kerronnan ystäville. Viimeiset polttarit on erinomainen lomakirja, joka sisältää juuri sen verran vakavampaakin ainesta, että ei turruta lukijaa liikaa. Jokainen lukija löytää varmasti kirjasta hahmon, jonka ajatukset tuntuvat jotenkin tutuilta ja jonka kohtalo ehkä kolahtaa paremmin kuin muiden. Kirja kannattaa lukea vaikka jo sen vuoksi, että tietäisi miksi Maijaa kutsutaan Maijaksi ja mikä on hänen synkkä salaisuutensa ja mihin se lopulta johtaa.

VN

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.