Jevgeni Vodolazkin: Arseninen neljä elämää (Suom. Elina Kahla, Into 2015)

Posted on

Arsenin neljä elämää sijoittuu 1400-luvun Venäjälle ja se kertoo parantaja Arsenin tarinan. Teokselle myönnettiin Big Book Award, joka on Venäjän merkittävin kirjallisuuspalkinto. Jevgeni Vodolazkin on muinaisvenäläisyyden kirjallisuuden tutkija, joka on erikoistunut keskiaikaisiin käsikirjoituksiin ja houkkien elämäkertoihin.

Arseni kasvaa isoisänsä hoivissa, joka opettaa tälle parantamisen salat. Isoisä neuvoo oikeat yrtit ja kasvit, joiden avulla ihmiset voidaan parantaa. Tästä taidosta huolimatta, Arseni epäonnistuu tärkeimpänsä ihmisen pelastamisessa. Hänen rakastettunsa Ustina kuolee lapsivuoteeseen. Saadakseen Ustinan sielun pelastetuksi sekä rangaistakseen itseään syyllisyydestä, Arseni lähtee pois kodistaan. Seuraa vaiherikas, tuskainen, mutta myös toivon ja ilon sävyttämä pyhiinvaellusmatka halki Venäjän Jerusalemiin saakka.

”Sinun tiesi on vaivalloinen, sillä sinun rakkaustarinasi on vasta alussa. Tästä lähin, Arseni, kaikki on kiinni sinun rakkautesi voimasta. Ja tietenkin myös sinun rukouksesi voimasta.”

Matkallaan Arseni ei pysty pitämään salassa parantamisen lahjaa. Avunsaajan tullessa vastaan, hän tarjoutuu auttamaan. Vaikka Arseni hyödynsi parantamisessaan yrttejä, voimakkain lääke löytyi kuitenkin hänen sisältään. Hän syventyi rukoukseensa niin voimallisesti, että hänestä tuli potilaan kanssa yhtä. Jokaisen parannetun potilaan myötä Arseni parantui myös. Vaikka Ustinaa ei enää ollut, ei se estänyt Arsenia puhumasta hänelle ja kertomasta elämästään ja näkemästään. Arseni yrittää parhaansa elää kahden edestä, hänen ja Ustinan, jolta elämä jäi kesken. Hän joutuu kuitenkin toteamaan, että elämää ei voi elää vain kertomalla.

”Elämä kokonaisuudessaan, kaikkine yksityiskohtineen, ei sitä oikein voi kertomalla välittää.”

Arsenin neljä elämää on kertomus ikuisesta rakkaudesta, hengellisyydestä ja siinä kilvoittelussa, parannuksesta ja kaukaisesta ajasta, jossa kuitenkin on jotain tuttua. Se on historiallinen romaani, seikkailukertomus, rakkaustarina. Kirjaa lukiessa mietti monesti, että ymmärränkö kaiken lukemani. Koska vaikka pinnalta katsoen teksti eteni verkkaisesti eteenpäin, koko ajan oli tunne, että jotain suurempaa tapahtuu pinnan alla. Venäläinen kirjallisuus on minulle todella vierasta ja kenties tämä kirja avautuu aivan eri tavalle sellaiselle lukijalle, jolle maan historia ja kirjallisuus ovat tutumpia. Joskus itselle tuli hetkiä, jolloin teki mieli luovuttaa, mutta jokin kirjassa sai minut jatkamaan. Ja hyvä niin, loppua kohden kaikki vain tiivistyi ja alun verkkaisuus oli tiessään. Yhtäkkiä kirjasta, joka oli välillä lojunut yöpöydälläni kirjapinon alimmaisena, tulikin varsinainen ”page turner”.

”Elämä muistuttaa mosaiikkia ja hajoaa säpäleiksi.”

JG

Kiitos kustantajalla arvostelukappaleesta.


Andy Weir: Yksin Marsissa (Suom. Kaj Lipponen, Into 2015)

Posted on

”Ympärilläni on pölyä, kiviä ja loputonta tyhjää aavikkoa, joka ilmansuuntaan. Marsin kuuluisa punainen väri on peräisin rautaoksidista, joka pinnoittaa koko planeetan. Tämä ei ole vain aavikko. Tämä on niin vanha aavikko, että se ruostuu.”

Sanon jo heti alkuun, Yksin Marsissa oli HYVÄ!

Kuuden hengen miehistö on laskeutunut Mars-planeetalle. Voimakas myrsky yllättää miehistön ja yksi jäsenistä Mark menehtyy. Olosuhteet ovat liian vaaralliset, että miehistö voisi noutaa Markin ruumiin pelastusalukseen, joten he joutuvat jättämään ruumiin yksin rautaiselle planeetalle. Mutta… Mark ei olekaan kuollut vaan aluksen jätettyä Marsin, Mark tulee tajuihinsa ja tajuaa karmaisevan tilanteensa. Hän on yksin Marsissa ja kaikki luulevat hänen kuolleen. Alkaa henkeäsalpaava selviytymiskamppailu, jossa suurta osaa näyttelevät hieman yllättäen perunankasvatus, 1970-luvun amerikkalaiset televisiosarjat ja disco-musiikki, ”Dancing queen, young and sweet, only seventeen…..”.

”Oli uskomattoman tylsää, joten miestiskelin itselleni teemalaulua! Jotakin tilanteeseen sopivaa. Kandidaateista ei ole pulaa: David Bowien ”Life on Mars?”, Elton Johnin ”Rocket Man”, Gilbert O’Sullicanin ”Alone Again (Naturally)”. Päädyin Bee Geesin kappaleeseen “Stayin’ Alive”.”

Lukuunottamatta kaikkia yksityiskohtia mitkä liittyivät mm. kemiaan, fysiikkaan, aerodynamiikkaan ja tietotekniikkaan, tämä oli mukaansatempaava kirja, jossa jännitys pysyi yllä viimeisille sivuille saakka. Edellä mainitut aiheet eivät varmasti tuota päänvaivaa niitä ymmärtäville, mutta minunkaltaiselleni humanistille ne menivät vähän kohteesta ohi.

”Jos happigeneraattoriin tulee konerikko, minä tukehdun. Jos vedenkerääjään tulee konerikko, mikä kuolen janoon. Jos moduuliin tulee repeämiä, minä tavallaan vain ikään kuin räjähdän. Jos mikään näistä ei tapahtuisikaan, minulta loppuu jossakin vaiheessa ruoka ja minä näännyn nälkään. Niinpä. Kusessa ollaan.”

Itse jännittävän tarinan lisäksi, kirjan ehdottomasti parasta antia oli itse päähenkilö Mark Watney, botanisti ja mekaniikan insinööri. Markin ongelmanratkaisukyky tilanteessa kuin tilanteessa on jotain uskomatonta mutta parasta oli kuitenkin hänen mahtava asenteensa, jossa mustalla huumorilla oli vankka sija. Joista seuraavat sitaatit käyköön todistusaineistoksi:

”Olen nyhtänyt nousijasta huipputärkeää laitteistoa oikein urakalla. On rauhoittavaa tietää, ettei kiertoradalle laukaistavaan alukseen jää minkäänlaista kiusallista varajärjestelmää, joka turhaan vain roikkuisi mukana.”

”Ja jos pääsen takaisin Maahan, olen kuuluisa, onko näin? Monet vastukset voittanut peloton astronautti, niinhän? Naiset rakastavat sellaista. Motivaatio koheni silmissä.”

Kirjaa lukiessa jäi mietityttämään vain yksi asia, miksi kukaan haluaa vapaaehtoisesti mennä Marsiin? Ja miten ihmeessä sinne voidaan koskaan asuttaa ihmisiä, jos elo maapallolla käy mahdottomaksi, koska ei se kovin mahdollista tunnu tämän kirjan perusteella olevan Marsissakaan.

“Se loppuu nyt. Nyt ei ole enää mitään tehtävänä, ei enää luontoa voitettavana. Olen jättänyt viimeisen kengänjälkeni tomuiseen punaiseen hiekkaan. Lähden Marsista tänään, tavalla tai toisella.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG


Boris Akunin: Erikoistehtäviä (Into Kustannus 2015, suom. Anton Nikkilä)

Posted on

Boris blogiin

Kun Anisi Tjulpanov kulkee Moskovan talvessa kohti työpaikkaansa, on melkein pakko kääntää kirjan nimilehti esiin ja tarkistaa, ettei kädessä ole Nikolai Gogolin tai Fjodor Dostojevskin teos. Mutta ei. Huonoissa kamppeissaan pikkuvirkamiehen työmaalleen kulkeva Tjulpanov on Boris Akuninin antisankari. Ollaan kuitenkin 1800-luvun lopun Venäjällä.

Sata vuotta myöhäisempi Venäjä antaisi kyllä riittämiin aihetta rikoskirjailijalle, mutta jostain syystä Akunin viihtyy henkilöineen mieluummin tsaarien Venäjällä. Tosin Akunin saa silti aiheen viitata Venäjän avoimuuteen ja sananvapauteen – tai niiden puutteeseen.

Erikoistehtävien kansien väliin on sidottu kaksi kertomusta. Ensimmäinen on veijaritarina, josta tulevat mieleen kotoisen Pekka Lipposen seikkailut. Rupliin rakastunut roisto kerää löysät rahat pois sekä rikkailta että tavalliselta kansalta. Halukkaita antajia on paljon, kun luvassa on nopeita ja suuria voittoja pienilläkin sijoituksilla.  Pyramidihuijaukset eivät taida olla ihan uusi keksintö.  Akuninin sankarihahmo, hovineuvos Erast Fandorin hoitelee totta kai rosvot kiikkiin, mutta Akunin osaa silti yllättää.

Jos kirjan ensimmäinen tarina onkin kevyttä rötöstelyä, toinen on sitten superraskaan sarjan rikollisuutta. Näyttää siltä, että Britannian kuuluisin murhaaja olisi saapunut Moskovaan. Uhreja tulee kuin liukuhihnalta, eikä tutkinta näytä tuottavan tulosta. Ennen ratkaisua Akunin ehtii esitellä sellaisen määrän raakuuksia, että sitä on vaikea ylittää. Kirjailija on armoton myös omille sankareilleen.

Erikoistehtävissä toiminta on tärkeintä. Se eteneekin hyvin. Henkilöt sen sijaan jäävät hahmoiksi, jotka eivät oikein tarkennu. On oikeastaan sääli, että Akunin on loitontanut kerrontansa 1800-luvulle. Venäjällä elettiin mielenkiintoisia aikoja myös 1900-luvun lopulla ja eletään edelleen.  Olisi mukava lukea vastaavia tarinoita lähimenneisyyteen sijoitettuna.

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.

MV


Hannu Nyberg: Olavi Virta – Hurmiosta turmioon (Into 2015)

Posted on

Tietokirjailija ja Olavi Virta -keräilijä Hannu Nyberg kirjoittaa heti teoksensa alussa: ”Kirjani ei tavoittele tavanomaista kronologista kehdosta hautaan -elämäkertakaavaa, kaukana siitä.” Olavi Virta – Hurmiosta turmioon on sirpalemainen kokonaisuus, jossa Nyberg pyrkii kokoamaan monipuolisesta lähdeaineistoon kuvan Olavi Virrasta. Tekijä itsekin tunnustaa, että totuutta hänkään ei löydä. Mutta lukija voi Nybergin kirjan avulla muodostaa oman näkemyksensä tähdestä nimeltä Olavi Virta. Vaikka vauhti ja yksityiskohtien runsaus välillä jopa hengästyttävät, sirpaleisuuden etuna on, että kirjaa voi halutessaan lukea sieltä täältä.

”Liioitellen sanottuna, muut lauloivat niin kuin osasivat, Olavi Virta niin kuin halusi.” -Hannu Nyberg

Nyberg Olavi Virta

Teos sisältää runsaasti anekdootteja ja mielenkiintoisia tiedonjyviä 1950-60-luvun musiikkiteollisuudesta. Esimerkiksi kun Virta levytti kappaleen Lannevannelaulu, levytti saman laulun myös Anja Piipponen. Erikoista kyllä molempien taustalla käytettiin tismalleen samaa Ossi Runnen johtamaa orkesteritaustaa. Nyberg myös kertoo, kuinka C-kasetti keksittiin jo 1963, mutta se yleistyi Suomessa vasta 1970-luvun alussa.  Kirjassa esiintyvät Virran lisäksi myös muut 1940-60-luvun eturivin viihdyttäjät, kuten Tapio Rautavaara, Esa Pakarinen, Laila Kinnunen…

”Hän [Olavi Virta] näki minut takaa, söpön tytön, ja hän yhtäkkiä räväytti grrr! Käännyin ympäri ja hän sai elämänsä korvapuustin.” –Laila Kinnunen

Nybergin kirjoitustyyli on lennokasta, persoonallista. Hän ei pelkää sanoa mielipiteitään. Teos onkin räväkkä ja suoraviivainen! Äänessä on myös mahdollisuuksien mukaan itse Olavi Virta:

”Minusta on väärin, että nykyisin päästään niin helposti pinnalle. Määkii vain hiukan ja sitten hän on muka kyky ja hänestä leivotaan väkisin pop-tähti. Todellinen kyky pääsee kyllä pinnalle enemmin tai myöhemmin ja ilman väkisin pukkaamista. Mutta työtä pitää tehdä. Kyllä me vanhat tiedämme, miten suuren työn takana oli levylle pääseminen.”

Nyberg käy myös perusteellisesti läpi Virran levytykset, televisioesiintymiset, kiertueet ja keikat. Hän myös käsittelee Virran vaikutusta esimerkiksi suomalaiseen kirjallisuuteen ja laululyriikkaan sekä käy läpi Virrasta suunniteltuja elämäkertaelokuva ja -teatterihankkeita. Kirja sisältää runsaan kuvituksen niin itse Virrasta, häneen liittyvistä levytyksistä kuin lehtiartikkeleistakin.

”Olavi Virta sai elämältä minkä halusi ja enemmänkin ymmärtämättä, että samalla hän menetti kaiken, mitä hänellä oli. Mukaan lukien itsensä.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG