Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin (suom. Hanna Arvonen, HarperCollinsNordic 2017)

Posted on

Sinuun minä jäin on Skotlannissa syntyneen toimittajana työskennelleen Mhairi McFarlanen esikoisteos ja vieläpä hyvin onnistunut sellainen. Se kertoo Manchesterissä asuvasta kolmekymppisestä Rachelista, joka työskentelee oikeustalolla toimittajana. Hänen työnään on metsästää meheviä uutisjuttuja meneillään olevista oikeustapauksista. Elämä Manchesterissa etenee ihan mukavasti, mutta edessä olevat häät pitkäaikaisen poikaystävänsä Rhysin kanssa saavat hänet pohtimaan mitä hän elämältään oikein kaipaa. Ja ennen kuin Rachel itsekään tajuaa, hän onkin pitkästä aikaa sinkku. Häät ovat peruuntuneet ja Rachel on muuttanut pois hänen ja Rhysin yhteisestä asunnosta.

”Rachelin laki: epäonnistu uudelleen, epäonnistu eri tavalla.”

Rachelin sinkkuelämä saa kuitenkin nopeasti jännittävän käänteen, kun hän kuulee, että Ben, hänen opiskelukaverinsa yliopistoajoilta, on muuttanut takaisin kaupunkiin (kylläkin yhdessä vaimonsa kanssa). Tämä pistää Rachelin elämän sekaisin, koska Ben on se mies, jota hän ei ole koskaan saanut pois mielestään. Harmi vaan, että Ben ei koskaan ole katsonut Rachelia sillä silmällä. Ja toisaalta Benhän on nyt naimisissa, joten se siitä sitten. No ehkä lukijalle voi sen verran paljastaa, että yllätyksiä on tulossa, kun Rachel ja Ben kohtaavat kymmenen vuoden tauon jälkeen. Lusikkansa soppaan pistävät vielä Benin hurmaava ja älykäs työkaveri Simon sekä Rachelin ystävykset Caroline, Ivor ja Mindy. Niin ja tietenkin Olivia, Benin täydellisen hillitty vaimo, jonka rinnalla Rachel kokee olevansa täysin B-luokan kamaa.

”Kyllä, minä olin rakastunut Beniin. Ei, minä en ollut aikonut ottaa riskiä ja kertoa hänelle, koska oletin lähes varmasti, etten saisi vastarakkautta. Minä olin aikonut teeskennellä, etten rakastanut, ja antaa hänen mennä. Minä en pystynyt ratkaisemaan tätä ristiriitaa ilman, että se kertoisi jotakin minusta. Tällainen, hyvät ystävät, on pelkuri.”

Sinuun minä jäin on hyvän mielen chic lit -kirja. Se on sopiva sekoitus keveyttä ja pintaa syvemmälle menevää pohdiskelua elämästä ja tekemistämme valinnoista. Sinuun minä jäin oli pitkästä aikaa kirja, jossa nauroin useammassakin kohtaa ääneen ja muutamassa kohdassa melkein kyyneleetkin valuivat. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut Mhairi McFarlanelta, mutta oli sen verran positiivinen kokemus, että haluan ehdottomasti tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa.

”Jotkut ihmiset päätyvät yhteen sielunkumppaninsa kanssa. Jotkut ihmiset löytävät kumppanin, jonka kanssa he voivat olla onnellisia, jos näkevät vaivaa. Jotkut ihmiset saavat mitä ansaitsevat. Jotkut ihmiset tulevat aina olemaan mysteeri. Toiset ihmiset, joihin minä ehkä kuulun, päätyvät elämään yksin. Ja se on ihan okei. Minä pärjään kyllä.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG


Kate Morton: Talo järven rannalla (suom. Hilkka Pekkanen, Bazar 2017)

Posted on

Juhannuksena 1933 Edevanen perhe valmistautuu perinteiseen keskikesän juhlaan suuressa ja kauniissa talossaan järven rannalla. Juhlat päättyvät kuitenkin tragediaan, kun perheen kuopus pieni Theo-vauva katoaa yön pimeydessä. Suuresta poliisioperaatiosta huolimatta Theo-vauvan katoaminen jää mysteeriksi. Perheen elämä ei palaudu enää entiselleen ja he hylkäävät kotitalonsa.

70 vuotta myöhemmin pakkolomautettu Sadie Sparrow matkustaa leskeksi jääneen isoisänsä luokse Cornwalliin tarkoituksena kerätä itsensä pilalle menneen rikostutkinnan jälkimainingeista. Lomailu jää kuitenkin toissijaiseksi kun Sadie juoksulenkillään löytää metsien suojasta järven rannalta hylätyn talon. Kurkistaessaan taloon kaikki näyttää pysähtyneen. Sadien mielenkiinto herää ja talo ei jätä häntä rauhaan varsinkaan kun hän saa selville tragedian, joka kohtasi sen asukkaita 70 vuotta sitten.

Samaan aikaan Lontoossa kuuluisa rikoskirjailija A.C. Edevane tuskailee uusimman kirjansa kirjoittamisen kanssa. Vaikka kirjoittaminen on aina haasteellista, on tällä kertaa työn eteneminen erityisen takkuista. Johtuuko luomistyön vaikeudet syyllisyydestä, joka ei jätä rauhaan, vaikka tunteeseen johtaneista tapahtumista on jo kymmeniä vuosia. Ja kun Sadie Sparrow ottaa yhteyttä Edevaneen halutakseen keskustella hänen kanssaan, hän tietää ettei menneisyyttä voi enää paeta.

Muistikirjat esittävät isoa roolia Kate Mortonin uutuusteoksessa.

Kate Mortonin uutuus ei petä tälläkään kertaa. Tiiliskiven paksuisen lukuromaanin tapahtumat etenevät sujuvasti eteenpäin pitäen lukijan otteessaan. Se on oivaa luettavaa niin dekkareiden kuin romaanienkin ystäville. Samalla kun Morton vie lukijansa selvittämään vanhaa rikosta, kuvaa hän elävästi myös ensimmäisen maailmansodan aikaisten rakastavaisten elämää, 1930-luvun perheidylliä kuin naimattoman naispoliisin arkeakin 2000-luvulla. Ja kuten ehkä arvata saattaa, mikään ei ole sitä miltä se näyttää.

JG


Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat (Suom. Helene Bützow, WSOY 2017)

Posted on

Erika ja Oliver ovat lapseton pariskunta, joille siisteys ja järjestelmällisyys tuntuvat olevan arvoista tärkeimmät. Erikan lapsuudenystävä Clementine yhdessä miehensä Samin kanssa ovat taas uupua lapsiperheen vaatimusten alle. Erikan ja Oliverin naapurissa sen sijaan asuvat iloiset ja riehakkaat Vid ja Tiffany yhdessä teini-ikäisen tyttärensä kanssa, joka mieluiten viettäisin aikansa kirjojen kuvitteellisiin maailmoihin upoten. Eräänä kauniina päivänä Vid päättää kutsua naapurinsa sekä heidän luokseen samana iltana kylään tulevat Clementine ja Sam heille kylään. Pidetään pienet pihajuhlat, tuumaa Vid. Sehän olisi hauskaa? Tai sitten ei…

”[– ] ehkä kaikkein hallitsevimpia olivat syyllisyyden ja kauhun tunteet siitä, mitä grillikutsuilla oli tapahtunut. Ne olivat kuin painajaisen muisto, sitä ei saanut mielestä.”

Pihakutsut eivät siis Moriartyn romaanissa suju kuin Strömsössä ja lukija ei voi kuin pohtia mitä on voinut tapahtua, kun sen jälkiseuraamuksina ystävyyssuhteet ovat koetuksella, avioliitot natisevat liitoksistaan, lapset käyttäytyvät omituisesti ja aikuisetkin ovat enemmän tai vähemmän posttraumaattisen stressin oireiden vallassa.

Australiaisen Liane Moriartyn romaanit kulkevat jossain kevyen naistenkirjallisuuden, chic litin ja vakavamman psykologisen romaanin välimaastossa. Hän kuvaa osuvasti naisten välisten ystävyyssuhteiden monimutkaisia lonkeroita ja aviopuolisoiden keskinäisiä suhteita. Paikoitellen kirja on kevyt, riehakas, kun taas välillä tunnelma on kuin Australian sää pahimmillaan, sateinen ja synkkä.

Moriarty pitää lukijansa otteessaan paljastamalla jo heti alussa, että jotain tapahtui mutta sen tarkemmin lukija ei saa tietää pihajuhlien kulusta. Asiat paljastuvat pikkuhiljaa, välillä raivostuttavan hitaasti, mutta kuitenkin niin kutkuttavasti, että lukemistakaan ei voi kesken jättää.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG

 

 


Sophie Kinsella: Kuka on pomo (Suom. Kaisa Kattelus, WSOY 2017)

Posted on

Kun ottaa käteensä Sophie Kinsellan kirjan, on luvassa taattua chic lit -viihdettä. Useita Kinsellan kirjoja lukeneena, osasin odottaa tietynlaisia juonenkäänteitä ja olin varma, että saan nauraa kirjaa lukiessani. Tämä kirja kuitenkin osasi hieman yllättääkin; Kinsellan itsenäisten kirjojen (pois lukien siis himoshoppaaja-sarjan) juonet kulkevat yleensä vahvasti rakkausteemalla ja toki tämäkin kirja tarjosi riittävästi romantiikka sitä kaipaavalle, mutta tällä kertaa väittäisin pääjuonen olleenkin työmaailmassa.

Kuka on pomo -kirja kertoo nuoresta Katie Brenneristä, joka kaipaa suurkaupungin intensiivistä elämänmenoa. Tästä syystä hän on muuttanut Somersetin maaseudulta Lontooseen työn perässä ja elelee tarinan alussa pienessä solukämpässä, kulkien päivittäin pitkän matkan töihin julkisilla kulkuneuvoilla. Elämä ei ole auvoista, mutta Katie on päättänyt pärjätä ja on jopa muuttanut nimensä, jotta kuulostaisi enemmän lontoolaiselta. Kaiken on oltava hyvin, koska muuten Katien (tyttärensä yksin kasvattanut) isä huolestuisi ja vaatisi, että Katie palaa kotiin. Isä ei pidä Lontoosta eikä siitä, että hänen tyttärensä haluaa asua siellä.

Katie (nykyään nimeltään Cat) on töissä Lontoolaisessa brändäysfirmassa. Hän on innoissaan alasta ja vaikka hänen pomonsa on hieman oikkuileva ja erikoinen, niin Katie ihailee tämän luovaa näkemystä ja ammattitaitoa. Ikävä kyllä, firma päättää supistaa menojaan ja Katie menettää työnsä. Pomo, Demeter, ei hoida irtisanomista kovinkaan tahdikkaasti ja Katie poistuukin töistä kiukkuisena koko firmalle, mutta erityisesti pomolleen.

Katie palaa kotiinsa Somersetiin, auttaa isäänsä ja tämän puolisoa perustamaan matkailuyrityksen ja etsiskelee samalla kuumeisesti uutta työpaikkaa Lontoosta. Isälle ei potkuista voi kertoa, joten kotona luullaan Katien olevan sapattivapaalla työstään. Yllättäen paikalle saapuu Demeter perheineen ja siitähän soppa syntyy. Katie päättää kostaa kaltoinkohtelun ja kehittää Demeterin päänmenoksi vaikka mitä, mm. varsin erikoista luontomeditointia.

Muun tarinan ohella kulkee, kuten luvattu, romanttinen sivujuonne. Kinsella tarjoaa aina ihasteltavaksi pitkän, tumman, komean ja rennon tyylikkään rakkaudenkohteen, jota ihaillaan välillä läheltä, välillä kauempaa.  Ihastuttavia sivuhahmoja ovat myös mm. Katien isän uusi puoliso Biddy, joka rauhallisella ja sympaattisella luonteellaan saa kaikki puolelleen sekä toki Demeter, joka ei ehkä olekaan ihan sitä, mitä alun perin olisi voinut luulla.

Jos chic lit on sinun juttusi ja vaikka ei olisikaan, tämä kirja on loistavaa kesäluettavaa. Kevyttä, humoristista, romanttista ja nokkelaa, sitä on Sophie Kinsellan Kuka on pomo.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

V.N.


Liane Moriarty: Nainen joka unohti (Suom. Helena Bützow, WSOY 2016)

Posted on

Minkälainen oli sinun elämäsi kymmenen vuotta sitten? Minkälainen uskot sen olevan kymmenen vuoden päästä? Mitä jos menettäisit muistisi ja kuvittelisit olevasi kymmenen vuotta nuorempi kuin olet?

Tähän tilanteeseen herää Alice Liane Moriartyn kirjassa Nainen joka unohti. Alice herää pökertyneenä jumppasalin lattialta. Hän säikähtää, koska on raskaana eikä tiedä missä on ja mitä on tapahtunut. Hän ei ymmärrä mitä hän tekee steppitunnilla ja miksi tuttu työkaveri näyttää jotenkin väsyneeltä ja oudolta.

Alice on hieman pullea ja hömppä 29-vuotias, joka odottaa ensimmäistä lastaan ja on mielettömän rakastunut aviomieheensä, Nickiin. Elämä on ihanaa, eikö?

Väärin. Alice on dynaaminen ja aina liikkeellä oleva solakka 39-vuotias, jolla on kolme lasta ja avioero vireillä. Tähän todellisuuteen Alicen on nyt sopeuduttava, vaikka mielessä on selvästi usko siihen, että hän on 29-vuotias ja tämä ei voi olla hänen elämäänsä. Miten hän voisi haluta eroon elämänsä rakkaudesta? Ei hänellä voi olla kolmea lasta, eihän hän edes tiedä yhdenkään nimeä, saati sitten miltä nuo lapset näyttävät.

Muutaman viikon ajan Alice luovii läpi elämänsä yrittäen selvitä kaikista tehtävistään ja velvollisuuksistaan.  Hän rakastaa miestään, mutta mies tuntuu vihaavan häntä. Lapset onneksi suhtautuvat hieman rennommin äidin kummallisuuksiin, kunhan alkukömmähdyksistä on selvitty. Alice oppii itsestään paljon uutta, alkaa ymmärtää mikä elämässä on saattanut mennä pieleen ja mikä taas on onnistunut.

Pari viikkoa onnettomuuden jälkeen, Alicen muistot alkavat palailla ja eräänä hetkenä ne syöksyvät häneen niin kovalla kohinalla, että Alice pyörtyy. Hän herää edessään kaksi miestä, joista kummatkin haluavat rakastaa häntä. Mutta nyt Alice muistaa taas kaiken ja katkeruus toista kohtaan nousee pintaan, kun taas hellyys toista miestä kohtaan saa viimein ymmärrettävän kontekstin. Ja viimein hän myös todella muistaa, kuka oli salaperäinen Gina, josta kaikki puhuivat.

Moriartyn kirjat saavat ajattelemaan. Ne saavat ajattelemaan omaa elämää, muiden elämää, mahdollisia ja mahdottomia tapahtumaketjuja. Mitä jos? Mitä jos minulle kävisi noin? Miltä mahtaisi tuntua olla tuossa tilanteessa? Miten tämä tarina eroaisi omastani?

Jos kaipaat syvällistä, mutta silti rennon viihdyttävää luettavaa, tässä se on. Se kuulunee luokkaan chic lit, mutta tarjoaa paljon ajattelun aiheita. Kirja hahmojen elämä on ajoittain synkkää, ajoittain kuplivan iloista, mutta aina todellisen tuntuista.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

V.N.


Jevgeni Vodolazkin: Arseninen neljä elämää (Suom. Elina Kahla, Into 2015)

Posted on

Arsenin neljä elämää sijoittuu 1400-luvun Venäjälle ja se kertoo parantaja Arsenin tarinan. Teokselle myönnettiin Big Book Award, joka on Venäjän merkittävin kirjallisuuspalkinto. Jevgeni Vodolazkin on muinaisvenäläisyyden kirjallisuuden tutkija, joka on erikoistunut keskiaikaisiin käsikirjoituksiin ja houkkien elämäkertoihin.

Arseni kasvaa isoisänsä hoivissa, joka opettaa tälle parantamisen salat. Isoisä neuvoo oikeat yrtit ja kasvit, joiden avulla ihmiset voidaan parantaa. Tästä taidosta huolimatta, Arseni epäonnistuu tärkeimpänsä ihmisen pelastamisessa. Hänen rakastettunsa Ustina kuolee lapsivuoteeseen. Saadakseen Ustinan sielun pelastetuksi sekä rangaistakseen itseään syyllisyydestä, Arseni lähtee pois kodistaan. Seuraa vaiherikas, tuskainen, mutta myös toivon ja ilon sävyttämä pyhiinvaellusmatka halki Venäjän Jerusalemiin saakka.

”Sinun tiesi on vaivalloinen, sillä sinun rakkaustarinasi on vasta alussa. Tästä lähin, Arseni, kaikki on kiinni sinun rakkautesi voimasta. Ja tietenkin myös sinun rukouksesi voimasta.”

Matkallaan Arseni ei pysty pitämään salassa parantamisen lahjaa. Avunsaajan tullessa vastaan, hän tarjoutuu auttamaan. Vaikka Arseni hyödynsi parantamisessaan yrttejä, voimakkain lääke löytyi kuitenkin hänen sisältään. Hän syventyi rukoukseensa niin voimallisesti, että hänestä tuli potilaan kanssa yhtä. Jokaisen parannetun potilaan myötä Arseni parantui myös. Vaikka Ustinaa ei enää ollut, ei se estänyt Arsenia puhumasta hänelle ja kertomasta elämästään ja näkemästään. Arseni yrittää parhaansa elää kahden edestä, hänen ja Ustinan, jolta elämä jäi kesken. Hän joutuu kuitenkin toteamaan, että elämää ei voi elää vain kertomalla.

”Elämä kokonaisuudessaan, kaikkine yksityiskohtineen, ei sitä oikein voi kertomalla välittää.”

Arsenin neljä elämää on kertomus ikuisesta rakkaudesta, hengellisyydestä ja siinä kilvoittelussa, parannuksesta ja kaukaisesta ajasta, jossa kuitenkin on jotain tuttua. Se on historiallinen romaani, seikkailukertomus, rakkaustarina. Kirjaa lukiessa mietti monesti, että ymmärränkö kaiken lukemani. Koska vaikka pinnalta katsoen teksti eteni verkkaisesti eteenpäin, koko ajan oli tunne, että jotain suurempaa tapahtuu pinnan alla. Venäläinen kirjallisuus on minulle todella vierasta ja kenties tämä kirja avautuu aivan eri tavalle sellaiselle lukijalle, jolle maan historia ja kirjallisuus ovat tutumpia. Joskus itselle tuli hetkiä, jolloin teki mieli luovuttaa, mutta jokin kirjassa sai minut jatkamaan. Ja hyvä niin, loppua kohden kaikki vain tiivistyi ja alun verkkaisuus oli tiessään. Yhtäkkiä kirjasta, joka oli välillä lojunut yöpöydälläni kirjapinon alimmaisena, tulikin varsinainen ”page turner”.

”Elämä muistuttaa mosaiikkia ja hajoaa säpäleiksi.”

JG

Kiitos kustantajalla arvostelukappaleesta.


Shari Lapena: Hyvä naapuri (Suom. Oona Nyström, Otava 2017)

Posted on

Anne ja Marco ovat pariskunta, joka elää elämää, joka ainakin ulkoapäin näyttää lähes täydelliseltä. He ovat puolivuotiaan suloisen Cora-tytön onnelliset vanhemmat, he asuvat hyvämaineisella asuinalueella kauniissa talossa, Anne on äitiyslomalla galleristin työstä ja Marcolla on menestyvä yritys. Vapaailtoina he seurustelevat naapuriensa kanssa viinilasin äärellä.

Yhtenä iltana Anne ja Marco ovat luvanneet mennä taas naapureilleen syntymäpäiväillalliselle. Ennen lähtöä heidän lastenvahtinsa kuitenkin ilmoittaa, ettei pääsekään hoitamaan Coraa. Anne haluaa jäädä kotiin, mutta Marco haluaa mennä Grahamin syntymäpäiville. Lopulta he päätyvät kompromissiin. Pariskunta päättää ottaa itkuhälyttimen paikalle ja sopivat käyvänsä puolen tunnin välein tarkistamassa, että Coralla on kaikki hyvin. Koska mikä voisi mennä pieleen? No tietenkin kaikki.

Kun Anne ja Marco palaavat yöllä kotiin, heitä odottaa joka vanhemman painajainen. Cora on poissa, vaikka puoli tuntia aiemmin hän oli nukkunut rauhallisesti pinnasängyssään. Paniikki valtaa vanhemmat. Kuka on voinut viedä heidän lapsensa? Kuka haluaisi heille pahaa? Vai voiko motiivina olla Annen varakkaat vanhemmat? Päivien kuluessa paineet kasvavat, kun rikostutkija Rasbach alkaa penkoa molempien vanhempien taustoja. Tutkinnan kuluessa vuosia rakennetut kulissit ovat vaarassa romahtaa. Kuinka hyvin edes Anne ja Marco tuntevat toisensa? Ja kestävätkö pari- ja perhesuhteet tämän tragedian?

Tykkäsin erityisesti kirjassa siitä, että siinä keskityttiin nimenomaan itse rikokseen ja sen selvittämiseen. Kirjassa ei siis vatvota esimerkiksi rikosta tutkivan poliisin yksityiselämää. Vaikka kyseessä on lapseen kohdistuva rikos, kirjassa ei kuitenkaan mässäillä liikaa väkivallalla. Päähuomio on enemmänkin ihmisten toiminnan analysoimisessa ja ihmisten välisten suhteiden kuvauksessa. Liian analyyttiseksi meno ei kuitenkaan mene, vaan aiemmin asianajajana ja englannin kielen opettajana työskennellyt Shari Lapena on kirjoittanut menevän ja otteessaan pitävän trillerin.

JG


Julian Fellowes: Belgravia (Suom. Markku Päkkilä, Otava 2016)

Posted on

Rakkautta, juonitteluja, upeaa ajankuvaa, vahvoja naisia ja vähän heikompia miehiä, yläkerran- ja alakerran väkeä, hevosrattaita ja värikkäitä iltapukuja. Tätä kaikkea on Julian Fellowesin Belgravia -romaani.

Tarina alkaa vuodesta 1815 kesäisestä Brysselistä. Sophia, nuori ja kaunis neito, on rakastunut aatelisperheen komeaan nuorukaiseen Edmundiin. Valitettavasti Sofia on vain armeijan muonittajan tytär ja näin ollen täysin epäsopiva vaimokandidaatti Edmundin kaltaiselle miehelle. Mutta kun Sophia vanhempineen saa kutsun Edmundin tädin Richmondin herttuattaren tanssiaisiin, alkaa Sophia ja hänen nousukas isänsä, James Trenchard, haaveilemaan, että kenties sittenkin naimakauppa olisi mahdollista. Ehkä sittenkin aatelinen suku voisi hyväksyä Sophian Edmundin vaimoksi? Samaan aikaan kuitenkin Napoleon joukkoineen marssii kohti kaupunkia ja asettaa näin Edmundin ja Sophian onnen vaaraan…

”Olisin valmis uhmaamaan vaikka lohikäärmeitä, kävelemään hehkuvilla hiilillä tai astumaan kuoleman laaksoon, jos uskoisin, että minulla on mahdollisuus voittaa teidän sydämenne.”

26 vuotta myöhemmin Anne ja James Trenchard elävät varakasta elämää Belgravia -nimisellä alueella Lontoossa. Samassa taloudessa asuvat myös Trenchardien poika Oliver vaimonsa Susanin kanssa. Kesän 1815 tapahtumat ovat jättäneet jälkensä perheeseen. Suuri salaisuus painaa Annea ja Jamesin ja kun Anne päättää tuoda salaisuuden julki Edmundin äidille lady Brockenhurstille, kenenkään elämä ei ole enää entisellään. Ei varsinkaan erään nuoren puuvillatehtailija Charles Popen, jonka elämä ja puuvillatehdas tuntuvat herättävän valtavan suurta kiinnostusta sekä James Trenchardissa että lady Brockenhursissa. Miksi kaksi hänelle täysin ventovierasta ihmistä ovat niin kiinnostuneita hänestä ja ovat valmiita sijoittamaan suuria summia rahaa hänen liiketoimiinsa? Samaa miettivät myös kateellisina Oliver Trenchard sekä John Bellasis, lady Brockenhurstin miehen veljenpoika, tuleva suvuntittelin ja omaisuuden perijä.

Downton Abbey -televisiosarjan luojan Julian Fellowesin romaani on oivaa lukuviihdettä kaikille historiallisen romaanin ystäville.

JG


Piotr Socha: Mehiläinen (Suom. Päivi Palokoski, Nemo 2016)

Posted on

Puolalaisen Piotr Sochan Mehiläinen -kirja on kertoo tästä pienestä, mutta niin merkittävästä hyönteisestä. Kuvitettu kirja käy läpi niin mehiläisten työnjaon, elämänkaaren, viestinnän kuin myös sen mitä nämä pörriäiset ovat ihmisille merkinneet ja miten ihmiset ja eläimetkin ovat hyötyneet mehiläisistä.

Mehiläinen on isokokoinen kirja, joka monipuolisella, värikkäällä ja humoristisellakin kuvituksella jaksaa innostaa pieniä lukijoita. Myös aikuinen löytää kirjasta paljon ihmettelemisen aiheita. Itse ainakin useaan otteeseen olin melkeinpä äimän käkenä kaikesta siitä mitä mehiläisten elämästä tiedetään. Tiesitkö esimerkiksi, että mehiläiset viestittävät toisilleen tanssimalla tai että mehiläiset pölyttävät mieluiten kukkia, joiden mesi on kofeiinipitoista. Ehkä ei olekaan niin omituista, että monen aikuisen mielessä aamuisin siintää vain ajatus siitä ensimmäisestä kahvikupista. Tai että samanlaista kennorakennetta, mitä mehiläiset rakentavat pesissään, hyödynnetään rakennettaessa niin lentokoneita, helikoptereita kuin surffilautojakin.

Mehiläisten käyttämä kuusikulmainen kennorakenne on ispiroinut mm. insinöörejä.

Testasin kirjaa myös kohderyhmän jäsenillä eli lapsilla. Toinen testilapsi, kuusivuotias tyttö, koki kirjan oikeinkin mielenkiintoiseksi ja siihen palattiin useampaan kertaan. Pienempi testaaja, kolmevuotias tyttö, ei ehkä ollut aivan niin innoissaan. Tämän pienen testin perusteella suosittelisin kirjaa nimenomaan 5-6-vuotiaista ylöspäin, koska asiaa kirjassa on ja paljon, ja pienelle lukijalle kirja voi tuntua ehkä hieman raskaalta. Toisaalta jo pelkästään kirjan kuvien katsominen voi nostattaa hymyn niille pienimmillekin.

Nämä eivät ole mitään tavallisia patsaita, vaan mehiläispesiä.

Vaikka Mehiläinen on ennen kaikkea lastentietokirja, Piotr Socha ei pelkää nostaa esille sitä ikävää tosiasiaa, että mehiläiset ovat vaarassa hävitä ja sillä on pelottavia seurauksia. Hän kertoo esimerkiksi Setsuanin maakunnasta Kiinasta, jossa mehiläisiä ei ole enää tavattu. Siellä ihmisten täytyy itse pölyttää omenapuunsa niiden kukinta-aikaan, mikäli mielivät saada satoa. Pölyttäminen tehdään pienellä sudilla, kukka kerrallaan.

Mehiläinen on juuri sellainen lastentietokirja kuin sen pitääkin olla. Asia on esitetty asiallisesti mutta kuitenkin hauskalla otteella, kuvitus on värikästä ja suurieleistä. Kirja saa myös ajattelemaan ja nostaa kunnioitusta tätä pientä surisijaa kohtaan. Jos ensi kesänä osaisi sitten olla rauhallinen ja kunnioittava niiden tullessa ympärille pörräämään…

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG


Emelie Schepp: Ikuisesti merkitty (Suom. Hanna Arvonen, HarperCrime 2017)

Posted on

Maahanmuuttoviraston johtaja Hans Juhlen murhataan kotiinsa. Poliisilla on johtolangat vähissä ja epäilykset kohdistuvatkin hänen vaimoonsa. Tutkinta saa kuitenkin uuden käänteen, kun pieni poika löydetään ammuttuna. Hänen ruumiinsa vierestä löytyy sama ase, jolla Juhlen ammuttiin. Miten ihmeessä tämä pieni poika voi liittyä korkeassa asemassa olevan miehen murhaan?

Syyttäjä Jana Berzeliukselle Juhlenin murhatutkinta on kuten mikä tahansa tutkinta. Jana on kova, velvollisuudentuntoinen, salaperäinen ja nuori. Hän on varakkaan perheen tytär, joka tuntee niskassaan sukunsa menestyspaineet. Mutta kun pojan ruumiinavauksessa selviää, että hänen niskaansa on kaiverrettuna nimi, Thanatos – Kuoleman jumala, Janan henki salpautuu ja hän tajuaa, että tämä tutkinta tulee olemaan hänen elämänsä tärkein. Jana on valmis vaarantamaan kaiken saavuttamansa löytääkseen syyllisen ennen poliisia. Koska nuo kirjaimet pienen pojan iholla tuovat päivänvaloon Janan näkemät painajaiset… koska pelkkää untahan Janan yöllä näkemät tapahtumat ja ihmiset ovat…

Itse juoni ja sen käänteet pitävät lukijan otteessa ja onnistuvat yllättämään kerta toisensa jälkeen, itselläni viimeiset pari sataa sivua meni ihan heittämällä, mutta Scheppin luoma henkilögalleria on myös onnistunut. Päähenkilö Jana Berzelius on mielenkiintoinen tapaus ja on kiehtovaa seurata, miten hänen tarinansa jatkuu seuraavissa osissa, mutta yhtä mielenkiinnolla haluan tietää miten rikosetsivien Henrik Levanderin ja Mia Bolanderin elämät jatkuvat. Henrik on pehmeä perheenisä, joka tarvitsee vaimoltaan luvan jopa kuntosalillakäymiseen ja kammoksuu hiuksiinsa ilmestyviä harmaita, kun taas Mia on salajuoppo, joka tuhlaa palkkansa ennen kuin se on edes ehtinyt asettumaan hänen pankkitililleen. Siinäpä vasta mahtava parivaljakko rikoksia ratkomaan!

Ruotsalaisen, ennen mainosalalla työskennelleen, Emelie Scheppin esikoisdekkaria on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta. Myynti on uskomatonta, kun ottaa huomioon, että vuonna 2012 kustantamot torjuivat Scheppin käsikirjoituksen, jonka vuoksi hän päätti julkaista kirjan omakustanteena. Päätös kannatti, kirjasta tuli nopeasti hitti ja vuonna 2016 Schepp valittiin Ruotsin parhaimmaksi dekkaristiksi.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG

P.S. Myös mm. Kirjasähkökäyrä ja Lukutoukan kulttuuriblogi tykästyivät Scheppin esikoiseen.


Héctor García (Kirai) & Francesc Miralles: Ikigai – Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain (Suom. Satu Ekman, Gummerus 2017)

Posted on

”Meillä kaikilla on ikigai, mutta sen löytäminen edellyttää kärsivällistä itsetutkintaa. Okinawan saarella on keskimäärin eniten satavuotiaita maailmassa, ja siellä ajatellaan, että ikigai on syy nousta aamulla vuoteesta.”

Ikigai – Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain käsittelee japanilaista käsitettä ikigaita, joka tarkoittaa vapaasti käännettynä elämää, jossa omat toiveet ja tavoitteet toteutuvat.

Espanjalaiset Héctor García (Kirai) ja Francesc Miralles olivat tahoillaan pohtineet elämän tarkoitusta ja sitä miksi jotkut vain tuntuvat tietävän, mitä heidän elämässään kuuluu tehdä. Erityisesti tekijöitä kiehtoi neurologi ja psykiatri Viktor Franklin kehittämä logoterapia, jonka punaisena lankana on elämän tarkoituksen etsiminen ja sitä kautta onnellisen elämän saavuttaminen. Ikigai on sukua edellä mainitulle terapiamuodolle, mutta vie ajatusta vielä pidemmälle.

Kirjassa käydään systemaattisesti läpi ikigain periaatteita sekä annetaan käytännön vinkkejä, joiden avulla pitkän ja onnellisen elämän saavuttaminen on mahdollista. Kirjassa annetut neuvot ovat aika yksinkertaisia, mutta eivät välttämättä aina niin helppoja toteuttaa länsimaisessa yltäkylläisessä maailmassa, jossa herkkuja ja houkutuksia on joka puolella.

Erityisellä mielenkiinnolla García ja Miralles tutkivat Japanin Okinawan saaren asukkaiden elintapoja, koska siellä elää eniten satavuotiaita kuin missään muualla. Hyvä uutinen on, että me suomalaisetkin voimme ottaa vinkkejä näiltä teräsmummoilta ja -vaareilta. Yhteistä kaikille pitkäikäisten yhteisöille on hyvin samantapaiset elintavat eli niissä ei turhia stressata, syödään kasvisvoittoista ja itsetehtyä ruokaa sekä alkoholia nautitaan vähäisesti. Myös vilkas sosiaalinen elämä ja hauskanpito edistivät ihmisten eliniänodotetta. Toki jotkut onnistuvat elämään pitkän elämän, vaikka elintavat olisivatkin vähän niin ja näin. Esimerkiksi käy ranskalainen Jeanne Calment, joka lopetti tupakoinnin vasta 120-vuotiaana, koska ei sokeuduttuaan pystynyt enää sytyttämään tupakkaansa. Kirjan parasta antia ovatkin juuri mielenkiintoiset esimerkkitapaukset eri alojen ihmisistä, jotka ovat löytäneet oman ikigainsa sekä tarinat lukuisista miehistä ja naisista, jotka ovat onnistuneet elämään yli satavuotiaiksi.

Kirja on helppolukuinen ja sopivan viihdyttävästi kirjoitettu. Sieltä on helppoa jokaisen poimia muutama hyvä tapa, joilla voi edistää omaa terveyttään ja onnellisuuttaan. Lisää vaikka päivääsi pari kuppia vihreää teetä kuten okinawalaisetkin tekevät. Plussaa täytyy antaa myös kauniista kannesta.

Ja lopuksi, mikä on sinun ikigaisi? Jollet tiedä, tee niin kuin Viktor Frankl kehottaa, mene ja etsi! Niin yksinkertaista ja kuitenkin niin vaikeaa vai onko sittenkään? Luulen, että moni tietää oman ikigainsa mutta juju piileekin siinä moniko uskaltaa lähteä tavoittelemaan sitä. Mutta jos siltikään et tiedä sitä, niin tämän kirjan avulla voit päästä askeleen lähemmäs omaa ikigaitasi.

”[–] elämä on epätäydellistä ja kaikki on katoavaista, mutta jos on löytänyt oman ikigain, pienikin hetki on niin täynnä mahdollisuuksia, että se tuntuu ikuiselta.”    

JG


Lucinda Riley: Keskiyön ruusu (Suom. Hilkka Pekkanen, Bazar 2016)

Posted on

Keskiyön ruusu on Intiaan ja Englantiin sijoittuva sukutarina 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Tarina alkaa Intiasta, jossa Anahita Chaval viettää 100-vuotissyntymäpäiväänsä. Koko suku on kerääntynyt matriarkan ympärille. Anahita haluaa kuitenkin keskustella kaksistaan lapsenlapsenlapsensa Arin kanssa. Hän toivoo, että Ari lukisi Anahitan kirjoittaman elämäntarinan ja selvittäisi mitä Anahitan pienelle pojalle kävi. Virallisesti poika julistettiin vuosikymmeniä sitten kuolleeksi, mutta Anahita ei ole koskaan uskonut poikansa kuolemaan. Ari lähtee matkalle kohti sukunsa historiaa Englantiin.

1900-luvun alussa Anahita on köyhä mutta ylhäistä syntyperää oleva nuori tyttö, joka ystävystyy prinsessa Indiran kanssa ja hänestä tulee prinsessan uskottu ja seuraneiti. Yhdessä he matkaavat merten yli Englantiin opiskellakseen sisäoppilaitoksessa. Kun ensimmäinen maailmansota syttyy, tytöt lähetetään sotaa pakoon hulppeeseen Astbury Halliin. Siellä Anahita tutustuu kartanon tulevaan perijään Donaldiin. Donald kuitenkin joutuu lähtemään sotaan ja prinsessa Indirakin haetaan Intiaan turvaan, Anahitan jäädessä kartanoon ankaran Lady Astburyn armoille.

Melkein sata vuotta myöhemmin Astbury Hall on taloudellisesti heikoilla ja Lordi Astbury suostuu, että hänen kotiaan käytetään Hollywood-elokuvan kuvauspaikkana. Paikalle saapuu kaunis näyttelijätär Rebecca Bradley, jonka oma yksityiselämä on kaaoksessa. Lordin älykäs ja lämminhenkinen seura sekä kartanon rauhallinen miljöö antaa hänelle vihdoinkin aikaa ajatella, mitä hän elämältään haluaa. Samoihin aikoihin Ari saapuu Anahitan tarinaa seuraten kartanolle ja kun hän yhdessä Rebekkan kanssa alkaa selvitellä Astbury Hallin historiaa, seuraukset voivat olla heille molemmille vaaralliset. Jotkut kun haluavat luurankojen pysyvän kaapissa…

Keskiyön ruusu on hurmaava lukuromaani rakkaudesta, sodan arvaamattomuudesta, toivosta, ennakkoluuloista sekä ihmisten voimasta hyvään ja pahaan. Suosittelen kirjaa erityisesti niille, jotka ovat ihastuneet Kate Mortonin romaaneihin.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

JG


Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (Gummerus 2017, suom. Päivi Pouttu-Deliére)

Posted on

Äiti ja poika kävelevät sateessa kotiin. Poika selostaa innostuneesti päivästään. Kodin ollessa jo näköetäisyydellä, äiti irrottaa otteensa pojasta kohtalokkain seurauksin. Täysin tyhjästä ilmaantuu auto pojan juostessa tien yli ja kaikki on ohi. Mitään ei ole tehtävissä.

Jenna Gray pakenee suruaan Walesin rannikolle vetoiseen mökkiin. Siellä hän käpertyy itseensä viettäen aikaa läheisellä rannalla. Pikkuhiljaa hän alkaa tulla ulos kuorestaan tutustumalla puheliaaseen ja lämminhenkiseen Beathanin sekä komeaan ja ystävälliseen eläinlääkäri Patrickiin. Mutta voiko Jenna koskaan luottaa kehenkään menneisyytensä vuoksi?

Toisaalla rikoskomisario Ray Stevens tiimeineen miettii, kuka ajoi pienen pojan yli ja pakeni paikalta. Vähäiset todisteet eivät lupaa paljon tapauksen ratkaisemiseksi. Samaan aikaan perhehuolet painavat niskassa, eikä tunteiden lämpeneminen kollega Kateen helpota tilannetta yhtään. Kun Stevens alkaa päästä lähemmäs totuutta, hän huomaa, että mikään ei ole niin yksinkertaista kuin miltä se aluksi näytti.

Kirjan alku on verkkainen, ehkä hieman tylsäkin. Olin jo aikeissa luovuttaa, kun luin Rakkaudesta kirjoihin -blogista arvion kirjasta. Siinä kirjoitettiin, että yksi juonenkäänne on muuttava koko lukukokemuksen ja se mielessä, jatkoin eteenpäin ja kyllä, sitten se tapahtui. Käänne, joka sai minut ääneen sanomaan ”täh!?” ja jatkamaan lukemista uudella innolla.

Annoin sinun mennä on trilleri vailla vertaa varsinkin, kun ottaa huomioon, että kyseessä on esikoisteos. Juonenkäänteet ja Clare Mackintoshin luoma tunnelma pitävät lukijan otteessa (kunhan jaksaa lukea sinne puoleenväliin). Suosittelen, se kannattaa!

JG


Kate Morton: Salaisuuden kantaja (Bazar 2016, suom. Hilkka Pekkanen)

Posted on

Vuonna 1961 Suffolkissa 16-vuotias Laurel haaveilee poikaystävästään kotinsa pihalla sijaitsevassa puumajassa, kun hän huomaa vieraan miehen lähestyvän äitiään Dorothya kotinsa pihalla. Laurel joutuu todistamaan tekoa, joka luo varjon koko hänen elämäänsä. Laurel hautaa tapahtuman mielensä kätköihin, kunnes viisikymmentä vuotta myöhemmin Dorothyn tehdessä kuolemaa, Laurel ymmärtää, että on viimeinen hetki selvittää mitä kauan sitten oikein tapahtui ja miksi. Selvitystyö vie Laurelin arkistojen kätköihin vanhoihin päiväkirjoihin ja kirjeiden maailmaan sekä tutustumaan ihmisiin, jotka tutustuttavat hänet vieraaseen nuoreen naiseen, josta oli tuleva hänen äitinsä.

Vuonna 1941 Lontoossa parikymppinen Dorothy työskentelee varakkaan neidin seuraneitinä. Lontoo on sodan kourissa ja ilmapommitukset kurittavat suurkaupunkia. Sodasta huolimatta Dorothy yrittää elää tavallisen nuoren naisen elämää seurustellen, tanssien ja haaveillen paremmasta tulevaisuudesta. Elämään kuuluvat myös poikaystävä Jimmy ja salaperäinen nuori naapurinrouva Vivien. Kun Dorothy joutuu Vivienin loukkaamaksi, alkaa tapahtumien ketju, joka muuttaa kolmikon elämän täysin. Heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa kauaskantoisin seurauksin.

Kate Mortonin Salaisuuden kantaja on taattua Mortonia. Tarina kulkee kahdella aikatasolla kuten hänen aikaisemmatkin romaaninsa. Mortonille on tyypillistä vahvat, itsenäiset ja monipuoliset naishahmot. Romaani sopiikin kunnon lukuromaania hakevalle, koska yli 600-sivun järkäleessä riittää luettavaa. Sivumäärää ei parane kuitenkaan pelästyä, koska Morton kuljettaa tarinaa jouhevasti eteenpäin pakottaen lukijan kääntämään aina vain ”vielä sen yhden sivun”, kunnes huomaa lukeneensa 50 sivua. Morton osaa yllättää vielä siinä vaiheessa, kun lukija kuvittelee jo tietävänsä kaiken.

JG

 


Titti Holmer: Muutoskoodi – Neljä avainta parempaan elämään (Basam Books 2016, nyk. Viisas Elämä)

Posted on

Ruotsalaisen psykologin ja psykoterapeutin Titti Holmerin teos Muutoskoodi – Neljä avainta parempaan elämään on asiallinen ja tieteelliseen tutkimukseen perustuva elämäntaitokirja muutosten tekemisestä. Holmer on kehittänyt kokonaisvaltaisen tekniikan, jonka avulla muutosten tekeminen on mahdollista. Tähän tekniikkaan kuuluvat neljä avainta, jotka ovat tunne, toiminta, keho ja ajatus.

20160806_095813

Ensimmäisessä avaimessa eli kehon avaimessa Holmer on määritellyt ihmisen seitsemän perustarvetta, joita ovat mm. liikunta, ihmissuhteet, ravinto, uni ja kosketus. Näiden merkitys hyvinvoinnillemme on korvaamaton ja näiden ollessa epätasapainossa, emme Holmerin mukaan voi hyvin. Se miten nämä tarpeet saadaan tasapainoon, vaatii ihmiseltä itsetuntemusta, jonka opettelu on elämänikäinen projekti. Käytännön vinkkinä Holmer muistuttaa, että hengittäminen impulssin iskiessä antaa lisäaikaa, jolloin ihminen voi tehdä tietoisen valinnan. Eli muista hengittää ennen kuin teet valinnan.

Toisessa avaimessa, tunneavaimessa Holmer ei käske ihmisiä väkisin sysäämään epämiellyttäviä tunteita syrjään, vaan korostaa, että ihmisen on siedettävä myös vaikeita tunteita. Ilman tätä taitoa omien käyttäytymistapojen muuttaminen on vaikeaa. Vältettävät tunteet kun palaavat aina vain uudelleen, jos niitä ei kohdata ja käsitellä. Holmer kannustaakin kohtaamaan tunteensa. Tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä, joita ei tarvitse pelätä.

Ajatusavain on kolmas avain muutosten tekemiseen. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa, että älä usko ajatuksiisi. Ajatukset eivät ole ”totuus”. Ne ovat vain ajatuksia, sanoja. Tässä avaimessa Holmer muistuttaa tärkeästä seikasta. Monissa viimeisinä vuosina ilmestyneissä elämäntaitokirjoissa korostetaan ajattelun merkitystä. Ajattele sitä ja tätä, niin saavutat sen. Mutta eihän pelkät ajatukset todellisuutta muuta, vaan Holmerin sanoin ”ei ole hyväksi pelkästään ajatella sitä, mitä haluaa, vaan myös päämäärään johtavia askelia”.

Viimeisessä avaimessa eli toiminta-avaimessa Holmer korostaa, että saavuttaakseen tavoitteensa ihmisen on siedettävä nykyisyyden epämiellyttävyyttä tulevaisuuden voiton vuoksi. Muutoksia tehtäessä on turha odottaa inspiraatiota tai oikeanlaista olotilaa, vaan kylmästi tartuttava asioihin, vaikka hyvin pienin askelin päivittäin. Holmer sanoo: ”Kyse on siitä, ettei odota motivaation löytymistä vaan alkaa käyttäytyä sen mukaan, miten haluaa voida. Ihmisen on otettava aktiivinen asenne omassa elämässään, jotta on mahdollista edetä joka päivä kohti omaa päämääräänsä.”

IMG_20160622_132428

Kiitettävää Holmerin kirjassa on sen realistisuus. Holmer ei maalaile muutoksen olevan helppoa ja kevyttä vaan muistuttaa lukijaa, että muutoksen aikaansaamiseksi on kestettävä epämukavuutta. Hän myös muistuttaa, että pelkillä mielikuvilla ja positiivisella ajatuksella ei muutoksia tehdä. On tehtävä konkreettisia tekoja. Ilman niitä mitään ei tapahdu. Muutos on siis mahdollinen vaikkakaan ei aina helppoa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muutoskoodin löydät Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä tai verkkokaupasta.

JG


Elena Ferrante: Loistava ystäväni (WSOY, 2016, suom. Helinä Kangas)

Posted on

20160711_174740

Loistava ystäväni on LOISTAVA kirja. Paras kirja, jonka olen tänä vuonna lukenut. Jos siis pidät lukuromaneista ja etkä tiedä mihin kirjaan tarttuisit seuraavaksi, lue tämä kirja. Piristävää on myöskin lukea joltakin muulta kielialueelta kuin englannista tai ruotsista tuleva kirja. Ferrante on siis italialainen kirjailija, joskin Ferrante on hänen salanimensä. Loistava ystäväni on avaus neliosaisesta sarjasta ja muut osat ovat jo ilmestyneet italiaksi.

Loistava ystäväni kertoo sodanjälkeistä Napolista sekä kahdesta ystävyksestä Elenasta ja Lilasta. Kirja on monitasoinen. Se kuvaa asioita sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Yksilön tasolla kuvataan tyttöjen ystävyyttä ja kasvamista aikuisiksi. Tytöt kilpailevat keskenään koulumenestyksessä ja kauneudessa. Luonteeltaan he ovat hyvin erilaisia, mutta ystävyyden side heidän välillään tuntuu voimakkaalta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta kirjassa kuvataan Napolin tavallisen väestön kurjuutta ja alati läsnäolevaa väkivaltaa niin perheiden sisällä kuin ulkopuolellakin. Kirjassa kuvataan myös luokkaeroja, perheen kunniaa sekä Mafiaa, joka käyttää hyväkseen ihmisen hädänalaista asemaa.

Ferranten kirja Loistava ystäväni on jotenkin vähäeleinen kirja, jossa tuntuu että ei tapahdu paljoakaan, mutta silti tapahtuu paljon. Kirja jää myös kutkuttavasti kesken, joten jään innolla odottamaan jatko-osia.

Kiitos kustantajalle avostelukappaleesta.

Kirjan saat ostettua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai suoraan myymälöistämme.

A-M S

 

 


Julie Murphy: Dumplin (Otava, 2016, suom. Peikko Pitkänen)

Posted on

ISOSTI TAI EI OLLENKAAN.

Kuva1817

Willowdean on 16-vuotias texasilainen tyttö, joka omien sanojensa mukaan on läski. Hän on kuitenkin itseensä täysin tyytyväinen (ainakin uskoo näin olevan), kunnes työpaikan hottis Bo kiinnostuu hänestä. Willowdean ei voi uskoa, että hänen ihastuksensa voisi myös olla häneen ihastunut, mutta antautuu silti Bon suudelmille aina uudelleen ja uudelleen kesän aikana.

Ongelmaksi nouseekin Willowdeanin itsetunto, joka aiheuttaa hänelle kammottavan olon jos Bo hyväilee hänen vartaloaan (hän siis koskee läskeihin!) tai Willowdean yrittää kuvitella heidän kulkevan julkisesti yhdessä (ihmisten katseet, kun läski ja hottis kulkevat yhdessä!). Willowdean siis päättää jättää Bon ja päätyy pian treffeille isokokoisen Mitchin kanssa. Mitch on selvästi ihastunut, mutta Willowdean ei voi unohtaa Bota. Tämä lopulta johtaa tietenkin ikävään tilanteeseen, mutta tuo Willowdeanin lähemmäs tietoisuutta siitä, mitä hän itse haluaa.

Willowdean on koko ikänsä ollut ylipainoinen. Tämä ei miellytä hänen äitiään, joka on nuorena laihtunut ja voittanut paikalliset Miss Teen Blue Bonnet-missikisat. Äiti on edelleen kantava voima kyseisissä kisoissa ja mahduttaa itsensä joka vuosi alkuperäiseen voittoasuunsa. Willowdeanin tukena ja turvana on ollut hänen äitinsä sisko Lucy, joka asui heidän kanssaan. Willowdeania ja Lucya yhdisti rakkaus Dolly Partoniin sekä lihavuus. Lucy oli todella lihava ja hän kuoli terveysongelmiin kun Willowdean oli 15.

Vaikka Lucy on poissa, onneksi Willowdeanilla on paras ystävänsä Ellie aina tukenaan. Tosin Ellie on lähiaikoina alkanut hengailla työpaikkansa laihojen tyttöjen kanssa, jotka eivät arvosta Willowdeania. Lopulta tilanne päätyy siihen, että Ellie ja Willowdean sanovat toisilleen asioita, joita kumpikaan ei halua kuulla ja ystävyys katkeaa. Willodean on siis tilanteessa, jossa rakas täti on poissa, paras ystävä ei puhu hänelle ja kaksi poikaa toivoo häneltä jotain, mitä hän ei osaa kummallekaan antaa.

Mikä siis on ratkaisu ongelmaan? No Willowdean kyllästyy ympärillään olevaan missikisahömpötykseen ja päättää ilmoittaa itsensä mukaan kisaan. Tästä seuraa kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, kuten korkkareillakävelytreenit drag queenin opastuksella ja uusia yllättäviäkin ystäviä. Kun kisat ovat ohi, on kaikki taas hyvin, mutta mikään ei ole niin kuin ennen.

Jos rakastat koskettavaa, naurattavaa hömppää, jolla on syvempikin tarkoitus, tämä on sinun kirjasi. Kirja sopii erinomaisesti nuorille lukijoille, mutta myös vanhempi lukija saa tästä tarinasta varmasti paljon irti. Loistava kirja mihin vuodenaikaan tahansa; erinomainen vaikka ranta- tai mökkikaveriksi kesällä.

VN

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.


Boris Akunin: Erikoistehtäviä (Into Kustannus 2015, suom. Anton Nikkilä)

Posted on

Boris blogiin

Kun Anisi Tjulpanov kulkee Moskovan talvessa kohti työpaikkaansa, on melkein pakko kääntää kirjan nimilehti esiin ja tarkistaa, ettei kädessä ole Nikolai Gogolin tai Fjodor Dostojevskin teos. Mutta ei. Huonoissa kamppeissaan pikkuvirkamiehen työmaalleen kulkeva Tjulpanov on Boris Akuninin antisankari. Ollaan kuitenkin 1800-luvun lopun Venäjällä.

Sata vuotta myöhäisempi Venäjä antaisi kyllä riittämiin aihetta rikoskirjailijalle, mutta jostain syystä Akunin viihtyy henkilöineen mieluummin tsaarien Venäjällä. Tosin Akunin saa silti aiheen viitata Venäjän avoimuuteen ja sananvapauteen – tai niiden puutteeseen.

Erikoistehtävien kansien väliin on sidottu kaksi kertomusta. Ensimmäinen on veijaritarina, josta tulevat mieleen kotoisen Pekka Lipposen seikkailut. Rupliin rakastunut roisto kerää löysät rahat pois sekä rikkailta että tavalliselta kansalta. Halukkaita antajia on paljon, kun luvassa on nopeita ja suuria voittoja pienilläkin sijoituksilla.  Pyramidihuijaukset eivät taida olla ihan uusi keksintö.  Akuninin sankarihahmo, hovineuvos Erast Fandorin hoitelee totta kai rosvot kiikkiin, mutta Akunin osaa silti yllättää.

Jos kirjan ensimmäinen tarina onkin kevyttä rötöstelyä, toinen on sitten superraskaan sarjan rikollisuutta. Näyttää siltä, että Britannian kuuluisin murhaaja olisi saapunut Moskovaan. Uhreja tulee kuin liukuhihnalta, eikä tutkinta näytä tuottavan tulosta. Ennen ratkaisua Akunin ehtii esitellä sellaisen määrän raakuuksia, että sitä on vaikea ylittää. Kirjailija on armoton myös omille sankareilleen.

Erikoistehtävissä toiminta on tärkeintä. Se eteneekin hyvin. Henkilöt sen sijaan jäävät hahmoiksi, jotka eivät oikein tarkennu. On oikeastaan sääli, että Akunin on loitontanut kerrontansa 1800-luvulle. Venäjällä elettiin mielenkiintoisia aikoja myös 1900-luvun lopulla ja eletään edelleen.  Olisi mukava lukea vastaavia tarinoita lähimenneisyyteen sijoitettuna.

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.

MV


Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava (WSOY 2016, suom. Veera Kaski)

Posted on

‑ Tässä idyllisessä pikkukylässä, jota hän oli pitänyt tylsimpänä ja kuolleimpana paikkana koko maailmassa, asui armottomia, brutaaleja hirviöitä, jotka olivat naamioituneet keskiluokkaiseen harmittomuuteen.

Lumikin on kuoltava

Näin arvioi Nele Neuhausin dekkarin henkilö kotikyläänsä Altenhainia Frankfurtin naapurissa. Neuhaus on sanonut, että häntä kiehtovat tilanteet, joissa ihmisten pimeä puoli pääsee esiin. Näitä tapauksia Altenhainissa onkin jopa yli oman tarpeen. Perinteikkään saksalaiskylän nurja puoli on laaja ja synkkä.

Neuhaus marssittaa kirjassaan esiin mittavan henkilögallerian ja onnistuu hyvin pitämään pakan hallussaan, vaikka jotkut hahmot jäävätkin ohuiksi ja pääsevät vain harvoin ääneen tai edes esiin tarinassa. Päähenkilöiden mukana lukija saa kulkea niin paljon, että he ehtivät hyvin tulla tutuiksi yli 500-sivuisen tarinan aikana.

Neuhausin kirjan asetelma on alalla useasti versioitu: on tapahtunut rikos ja syyttömyyttään vannova henkilö on kärsinyt pitkän tuomion. Hän palaa kotikyläänsä ja kätketty totuus alkaa vähitellen kääriytyä esiin. Kirjoittaja johdattelee tarinaansa taitavasti, eikä ote ei pääse lipsumaan. Neuhaus ripottelee tarinaansa herkullisia vihjeitä, jotka johdattavat lukijan jäljille tai usein myös harhaankin. Pala palalta aukeava tarina pitää lukijan mielenkiinnon vireillä. Sujuva teksti saattaa houkutella yhteen pitkään lukurupeamaan, mutta se toimii hyvin myös pienissä paloissa nautittuna. Tarina ei lähde omille teilleen, vaikka kirjan panee välillä kiinni.

Ratkaisu näyttää hahmottuvan kirjassa jo hyvissä ajoin, mutta Neuhaus pudottelee hihastaan jatkuvasti uusia yllätyksiä ja lukija saa jatkaa matkaansa loppumetreille asti, ennen kuin kaikki on varmaa. Tosin hyvän kirjoittajan tapaan Neuhaus jättää monia asioita auki, lukijan mietittäväksi tai jatko-osassa selvitettäväksi.

Neuhaus ei tuo tällä teoksellaan oikein mitään uutta alan kirjallisuuteen. Monet dekkareista tutut ainekset ovat esillä, mutta niistä on koottu luettava ja nautittava paketti. Pia Kirchhoffin ja Oliver von Bodensteinin kanssa ratkoisi mielellään tapauksia jatkossakin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

MV


Markus Torgeby: Juoksijan sydän (Docendo 2016, Suom. Veikko Ahola)

Posted on

”Juostessa ei ajattele, on vain syvähengitys, ja jalat ja rauhoittava rytmi.”

Luettuani Markus Torgebyn Juoksijan sydämen halusin vain lähteä metsään juoksemaan ja minähän en juokse, vaikka juoksulenkkarit omistankin. Juoksijan sydän kertoo tositarinan nuoresta miehestä, joka oli luonnonlahjakkuus juoksussa. Valitettavasti kilpailutilanteissa juoksu ei useimmiten syystä tai toisesta kulkenutkaan ja lopulta loukkaantuminen harjoitusleirillä lopetti Markuksen lyhyen uran. Samaan aikaan Markuksen elämään toi varjoja hänen äitinsä, joka sairastaa MS-tautia. Löytääkseen elämälleen suunnan Markus päättää muuttaa asumaan metsään.

Tavallaan kirja oli hyvin yksinkertainen. Markus kuvaa ensin lapsuuttaan ja miten kaikki muuttui äidin sairastuttua. Hän kertoo juoksemista, kuinka helppoa ja luontevaa se hänelle oli:

 ”Minä rakastan juoksemista ja sitä, kuinka jaloissa ja keuhkoissa pistelee. Olen silloin elossa, olen läsnä. Sen tähden minä elän.”

Markuksen aika metsässä kesti yhteensä neljä vuotta. Välissä hän kävi puolen vuoden mittaisella harjoitusleirillä Afrikassa. Yksinkertaisuudella tarkoitan, että kirjassa ei tavallaan tapahdu kauheasti, mutta silti sitä luki ja luki. Markuksen kuvailut metsässä asumisessa ja siellä selviämisessä sekä juoksun aiheuttamista tuntemuksista olivat jollain lailla ihanan hypnoottista luettavaa. Sellaista luettavaa, että todellakin teki mieli vetää lenkkarit jalkaan ja kirmata lähimetsään. Kirja siis sopii myös niillekin, joita juokseminen ei niin kiinnosta. Tämän luettuaan se voi alkaa kiinnostamaan…

20160501_194749

Markus käsittelee hyvin myös metsään sopeutumista. Ei se helppoa ollut. Mielikuvitus tuotti ties mitä seuralaisia hänelle, mieli pauhasi ja näkymättömiä ”kummituksia” vaani alkuun nurkissa. Metsässä Markuksen on pakko pysähtyä omien ajatustensa ja tunteidensa äärelle. Ei ole mitään mihin voisi kiinnittää huomionsa ja turruttaa olonsa:

 ”Täällä minä en lue ainuttakaan kirjaa. En kuuntele radiota, en katsele televisiota. En ahmi muiden ihmisten mielipiteitä, vältyn olemasta yhteydessä mihinkään.”

Juoksijan sydän on ns. tosielämän self help -opas. Kirjassa ei vain viljellä tyhjiä siirappisia korulauseita itsensä voittamisesta ja unelmien saavuttamisesta, vaan oikeiden ihmiskohtaloiden avulla kerrotaan jotain olennaista ihmisenä olemisesta ja elämästä. Elämä ei aina ole hauskaa, joskus sattuu ja lujaa, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu.

 ”Tiedän vain, että metsän avulla löydän suunnan elämääni.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG


David Duchovny: Pyhä lehmä (Like 2016, suom. Ilkka Salmenpohja)

Posted on

Paremmin näyttelijänä tunnetun David Duchovnyn teos Pyhä lehmä on hulvaton ja ajatuksia herättävä teos, joka sopii niin aikuiselle kuin nuorellekin lukijalle. Teos yllätti ainakin minut positiivisesti. Ensi alkuun ajatus romaanista, jossa päähenkilönä on lehmä, ei innostanut. Nyt olen kuitenkin iloinen, että kollegani suosituksesta tartuin kirjaan, koska kyseessä oli yksi hauskimpia lukukokemuksiani pitkään aikaan.

Oikea pyhä lehmä

Pyhän lehmän pääosassa on Elsie-lehmä, joka elelee huolettoman onnellista elämää maatilalla, kunnes yhtenä iltana hän tajuaa, mikä kohtalo lehmiä ja muita tilan eläimiä (koiria lukuun ottamatta) odottaa. Elsie huomaa sattumalta ollessaan yöllisellä karkumatkalla bestiksensä Malloryn kanssa isäntänperheen ikkunasta jotain todella järkyttävää. Sinistä valoa hohtava laatikko, jonka Elsie nimeää ”jumalankuvaksi”, sen verran haltioituneina ihmiset sitä tuijottavat. ”Jumalankuva” näyttää, miten lehmät teurastetaan, leikataan paloiksi, jauhetaan jauhelihaksi, syödään. Elsie pyörtyy järkytyksestä ja tajuaa samalla, että hänen äitinsä ei hylännytkään vapaaehtoisesti pientä tytärtään.

Toivuttuaan järkytyksestä Elsie päättää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Hän saa selville, että Intiassa lehmä on pyhä eläin, joten hän päättää matkustaa sinne. Samassa navetassa asuva Jerry-possu aavistaa Elsien aikeet ja ilmoittaa haluavansa tulla mukaan. Myöskään Jerry ei halua lihoiksi ja on saanut selville, että Israel-nimisessä maassa ei syödä lainkaan possua. Niinpä hän päättää muuttaa Israeliin. Matkasuunnitelmat kantautuvat myös Tom-kalkkunan korviin. Tom on langanlaiha, koska hän ei halua olla pulska ja mehevä Kiitospäivän koittaessa. Tom saa selville, että hänellä on oma nimikkomaansa: Turkki (Turkey = kalkkuna) ja päättää lähteä sinne. Määränpäät selvillä ja älypuhelin varastettuna (Tom pystyy nokallaan näpyttelemään), kolmikko lähtee elämänsä seikkailuun.

Vaikka Pyhän lehmän voi lukea kepeänä aikuisten eläinsatuna, sisältää se hyviä havaintoja meistä ”ylivertaisista” ihmisistä. Kuten juuri sen, miten Elsie kuvittelee televisiota ”jumalankuvaksi”, koska lehmän mielestä ainoastaan jumalallisia asioita voidaan katsoa niin kunnioittavan hiljaisuuden vallassa. Myös ihmisten innokkuus selfien ottamiseen saa Elsieltä kritiikkiä:

”Jälkimmäisiä kuvia kutsutaan ”selfieiksi”. Ilmaus juontunee englannin kielen itsekkyyttä merkitsevästä sanasta, sillä vaikka ihmiset lähettelevät valokuvia toisilleen, he tuntuvat tekevän sen itsekkäistä syistä. On olemassa jopa iPhone-niminen puhelin, siis minä-puhelin! Minä minä minä!”

Myös ihmisten laihuudenihannointi ja pakkomielteinen suhtautuminen ruokaan ihmetyttää Elsietä:

”Ihmiset ovat omituisia. He ajattelevat ruokaa kaiken aikaa mutta tekevät parhaansa näyttääkseen sitä kuin eivät olisi koskaan ruokaa saaneetkaan.”

Pyhä lehmä on lyhyet luvut sisältävä hauska ja ihana kirja inhimillisistä eläimistä ja eläimellisistä ihmisistä. Se sopii niin aikuiselle kuin nuoremmallekin lukijalle. Jonkin verran kaksimielisiä juttuja kirja sisältää, että ehkä lapsille en tätä suosittelisi, vaikka ensi alkuun kirja hieman lastenkirjaa muistuttaakin. Kirja on täynnä populaarikulttuuriin liittyviä viittauksia, maailmanparannusta, lihateollisuuden ja lihansyönnin kritiikkiä, possu/lehmä/kalkkuna-huumoria, ystävyyttä, suvaitsevaisuutta, monenmoista elämänviisautta, hieman self helpiä (tyyliin: jokainen voi toteuttaa unelmansa, koskaan ei ole liian myöhäistä). Monessa kohtaa Elsie tykkää saarnata mutta sallittakoon se hänelle. Kyllä hän oikein viisaita puhuu:

”Olemme kaikki eläimiä, ja meillä jokaisella on oma paikkamme luontoäidin suuressa suunnitelmassa. Vain ihminen on rimpuillut erilleen olevaisen ketjusta  ja muista eläimistä, mistä on mielestäni koitunut suurta harmia ja surua sekä meille että hänelle itselleen.”

”Tiedän, että te ihmiset loukkaannutte, jos teitä kutsutaan eläimiksi, mutta te ette ansaitse tulla kutsutuksi niin ylväällä nimellä. Eläin voi tappaa elääkseen muttei koskaan elä tappaakseen.  Jos ihminen haluaa, että häntä kutsutaan jälleen eläimeksi, hänen pitää ansaita se kunnia!”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG


Billmark, Mats & Susan: Elä enemmän, stressaa vähemmän (WSOY 2015, suom. Tommi Uschanov)

Posted on

Elä enemmän, stressaa vähemmän on ruotsalaisen pariskunnan Mats ja Susan Billmarkin kirjoittama self help -opas, joka pohjaa pariskunnan omiin kokemuksiin. Kirja on hyvin käytännönläheinen. Jokaisen luvun lopussa lukijalle tarjotaan erilaisia kysymyksiä ja harjoituksia, joiden avulla lukija voi päästä eroon stressistä ja turhasta murehtimisesta sekä tunteakseen enemmän onnellisuutta.

”Ei ole mitään sellaista kuin epäonnistuminen! Ainoa tapa epäonnistua on olla yrittämättä lainkaan.”Elä enemmän stressaa vähemmän

Kirja ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta paljon self help -kirjallisuutta lukevalle. Kirja siis sopiikin hyvin, jos self help -kirjallisuus ei ole vielä kovin tuttua. Vaikka lähdeluettelossa mainitaan self help -genren ”gurut” Eckhart Tolle, Deepak Chopra, Wayne Dyer, Jon Kabatt-Zinn ja Don Miguel Ruiz, on teksti hyvin ymmärrettävää, eikä liian korkealentoista.

”Älä pidä mitään itsestään selvänä, äläkä ota asioita henkilökohtaisesti.”

Kuten monessa muussakin genren kirjoissa, niin myös tässäkin korostetaan läsnäolon merkitystä, armollisuutta ja lempeyttä itseään kohtaan. Useimmissa kohdissa tekijät tuovat avoimesti esiin omia ongelmiaan ja kertovat, kuinka he ovat päässeet kohti tasapainoisempaa elämää. Erona moneen self help -kirjaan, tässä keskityttiin monissa kohdin myös lasten ja nuorten kokemana stressiin. Tekijät korostivat, miten vanhempien käytös vaikuttaa lapsiin. Aikuisen stressinhallinta vaikuttaa positiivisesti myös lapsiin.

”Keskity siihen, mikä ympärilläsi on hyvin.”

Kirjassa ruoditaan myös ajanhallintaa ja töiden organisointia, millä luonnollisesti on merkitystä stressinhallinnassa. Henkisten harjoitusten lisäksi kiinnitetään huomiota myös liikuntaan ja unenlaatuun. Osansa saavat myös hyvien tapojen opettaminen sekä luovuus, kuten käsitöiden tekeminen sekä tavarapaljouden pienentämisen merkitys onnellisuudelle. Lopussa tarkastellaan myös värien merkitystä hyvinvoinnille. Billmarkit muistuttavat, että on väliä millä värillä asuntonsa eri tilat sisustaa, esimerkiksi punainen lisää adrenaliinia, keltainen kohottaa vireystasoa ja sininen rauhoittaa.

Kaiken kaikkiaan Billmarkkien kirja on hyvän mielen kirja, joka tarjoaa ihan varteenotettavia vinkkejä, jotka jokainen voi arjessaan toteuttaa ja näin pystyä elämään enemmän ja stressaamaan vähemmän.

”Jokainen päivä on uusi, ja SINÄ voit päättää, miten haluat kokea sen.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

 JG


Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus (Gummerus 2016, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi)

Posted on

”Ihmisen suurin aarre on hänen oman sydämensä viisaus.”

Miten menestynyt newyorkilainen lakimies, joka katoaa kuin tuhka tuuleen eräänä arkisena aamuna ja sokealla burmalaisessa munkkiluostarissa asuvalla nuorukaisella on yhteistä? Ja kuka on salaperäinen Mi Mi? Näitä kysymyksiä pohtii Julia, joka on matkustanut Burmaan selvittämään lakimiehenä työskennelleen isänsä kohtaloa. Selvittäessään mitä isälle oikein tapahtui, Julia joutuu pohtimaan kysymystä, kuinka hyvin oikein tunnemme omat vanhempamme?

”Rakkaus tekee meistä kauniita.”Sydämenlyönneissä ikuisuus uusi

Sydämenlyönneissä ikuisuus on kertomus rakkaudesta ja sen kestävyydestä, riippumatta siitä montako tuhatta kilometriä tai useita vuosikymmeniä on kahden rakastavaisen välissä. Tarina alkaa Burmasta, jossa Julia on etsimässä neljä vuotta aiemmin kadonnutta isäänsä. Etsintä oli käynnistynyt hänen löytäessään vanhan rakkauskirjeen, jossa hänen isänsä kirjoittaa salaperäiselle Mi Mille. Burmassa Julia saa oppaakseen U Ban, miehen joka tietää hämmästyttävän paljon Juliasta, vaikka he eivät ole koskaan tavanneet, mutta mikä vielä mystisempää hän tuntuu tietävän myös Julian kadonneesta isästä.

”Tin Win oli selittänyt hänelle, ettei yksinomaan lukenut kirjoja vaan matkusti niiden kanssa, että ne veivät hänet muihin maihin ja tuntemattomille mantereille ja että niiden avulla hän oppi tuntemaan aina vain uusia ihmisiä, joista monista tuli hänen ystäviään.”

Tämän kirjan avulla matkustat taianomaiseen Burmaan, jossa Tin Winin johdatuksella saat kuulla miltä perhosten siiveniskut kuulostavat, kuinka Mi Min sydän sykkii mitä kauneimmin hänen rinnassaan ja ymmärtämään, että hiljaisuudessakin on ääniä, jos niitä maltaa keskittyä kuuntelemaan. Kirja johdattaa lukijansa burmalaiselle kuhisevalla torille, kosteaan ja kuumaan viidakkoon, istumaan kannon päälle ja katsomaan kaukaisuuteen. Kirjaa lukiessa tulikin mieleen Paulo Coelhon teokset elämänviisauksineen ja koskettavine elämänkohtaloineen.

”Maailma supistuu, menee aivan sijoiltaan, kun ihminen vihaa tai pelkää.”

Sydämenlyönneissä ikuisuus on saksalaisen Jan-Philipp Sendkerin esikoisromaani, joka on käännetty yli 20 kielelle. Ja tiedoksi kaikille, jotka kirjan lukevat: longyi on kahdesta kankaasta yhteen ommeltu vaate, jota sekä miehet että naiset käyttävät. Sendker on kirjoittanut tarinalle myös jatkoa A Well-Tempered Heart, joka jatkaa Julian tarinaa.

Elämä ei lopu kuolemaan, vaan kuolema on yksi vaihe elämää.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG