Piotr Socha: Mehiläinen (Suom. Päivi Palokoski, Nemo 2016)

Posted on

Puolalaisen Piotr Sochan Mehiläinen -kirja on kertoo tästä pienestä, mutta niin merkittävästä hyönteisestä. Kuvitettu kirja käy läpi niin mehiläisten työnjaon, elämänkaaren, viestinnän kuin myös sen mitä nämä pörriäiset ovat ihmisille merkinneet ja miten ihmiset ja eläimetkin ovat hyötyneet mehiläisistä.

Mehiläinen on isokokoinen kirja, joka monipuolisella, värikkäällä ja humoristisellakin kuvituksella jaksaa innostaa pieniä lukijoita. Myös aikuinen löytää kirjasta paljon ihmettelemisen aiheita. Itse ainakin useaan otteeseen olin melkeinpä äimän käkenä kaikesta siitä mitä mehiläisten elämästä tiedetään. Tiesitkö esimerkiksi, että mehiläiset viestittävät toisilleen tanssimalla tai että mehiläiset pölyttävät mieluiten kukkia, joiden mesi on kofeiinipitoista. Ehkä ei olekaan niin omituista, että monen aikuisen mielessä aamuisin siintää vain ajatus siitä ensimmäisestä kahvikupista. Tai että samanlaista kennorakennetta, mitä mehiläiset rakentavat pesissään, hyödynnetään rakennettaessa niin lentokoneita, helikoptereita kuin surffilautojakin.

Mehiläisten käyttämä kuusikulmainen kennorakenne on ispiroinut mm. insinöörejä.

Testasin kirjaa myös kohderyhmän jäsenillä eli lapsilla. Toinen testilapsi, kuusivuotias tyttö, koki kirjan oikeinkin mielenkiintoiseksi ja siihen palattiin useampaan kertaan. Pienempi testaaja, kolmevuotias tyttö, ei ehkä ollut aivan niin innoissaan. Tämän pienen testin perusteella suosittelisin kirjaa nimenomaan 5-6-vuotiaista ylöspäin, koska asiaa kirjassa on ja paljon, ja pienelle lukijalle kirja voi tuntua ehkä hieman raskaalta. Toisaalta jo pelkästään kirjan kuvien katsominen voi nostattaa hymyn niille pienimmillekin.

Nämä eivät ole mitään tavallisia patsaita, vaan mehiläispesiä.

Vaikka Mehiläinen on ennen kaikkea lastentietokirja, Piotr Socha ei pelkää nostaa esille sitä ikävää tosiasiaa, että mehiläiset ovat vaarassa hävitä ja sillä on pelottavia seurauksia. Hän kertoo esimerkiksi Setsuanin maakunnasta Kiinasta, jossa mehiläisiä ei ole enää tavattu. Siellä ihmisten täytyy itse pölyttää omenapuunsa niiden kukinta-aikaan, mikäli mielivät saada satoa. Pölyttäminen tehdään pienellä sudilla, kukka kerrallaan.

Mehiläinen on juuri sellainen lastentietokirja kuin sen pitääkin olla. Asia on esitetty asiallisesti mutta kuitenkin hauskalla otteella, kuvitus on värikästä ja suurieleistä. Kirja saa myös ajattelemaan ja nostaa kunnioitusta tätä pientä surisijaa kohtaan. Jos ensi kesänä osaisi sitten olla rauhallinen ja kunnioittava niiden tullessa ympärille pörräämään…

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG


Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus 2016)

Posted on

Kolme kertojaa, kolme tarinaa Lempistä. Kuka oli lempi? Mitä on lempi? Näihin kysymyksiin etsitään vastausta Minna Rytisalon kauniissa ja herkässä esikoisromaanissa Lempi. Lapin Pursuojan nuori isäntä Viljami rakastuu päätä pahkaa kauniiseen kauppiaantytär Lempiin ja nuoripari muuttaa Viljamin tilalle.  Koska Lempi on kouluja käynyt fyysiseen työhön tottumaton, palkkaa Viljami tuoreelle vaimolleen avuksi piian, Ellin. Muutamien kuukausien ajan Viljami ja Lempi saavat elää rauhallista ja onnellista elämäänsä kauniiden maisemien keskellä, kunnes sota tarttuu heidänkin arkeensa ja lähettää Viljamin rintamalle. Taloon jäävät kaksi täysin erilaista nuorta naista ja Viljamin palattua sodasta, mikään ei ole enää ennallaan.

”On kummallista miten sydäntä ja keuhkoja ei voi käskeä. Mistä ja miten ne muka tietävät minua paremmin, että vielä pitää toimia, pitää minua olemassa, vaikkei minulla mitään virkaa enää ole. Jos kaikki olisi mennyt toisin. Jos olisin voinut antaa sinulle kaiken sen hyvän, jonka olisit ansainnut, joka olisi sinulle kuulunut.”

20160908_172508

Minun on tunnustettava, että jos en olisi kuullut kehuja tästä kirjasta, olisin saattanut jättää tämän kesken. Kirjan alku, jossa Viljami toimii kertojana ei suoraan sanoen saanut minua vielä täysin ihastumaan tähän kirjaan, mutta jatkoin eteenpäin ja onneksi niin tein. Koska kun kertojaksi tuli Elli, jäin täysin koukkuun. Ja silloin lukukokemuksesta tuli juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Tarina pyöri koko ajan mielessä ja mietti vain sitä hetkeä, kun voi taas tarttua kirjaan. Kolmannen kertojan Siskon ollessa äänessä tartuin Lempiin ensimmäiseksi aamulla ja en irrottanut otetta ennen kuin oli aika lähteä töihin. Aamukahvitkin tuli keitettyä keskittyen enemmän lukemiseen kuin kahvinporojen mittaamiseen.

Lempin vahvuus ei ole vain kiehtova tarina ja, se miten kolmen ihmisen näkökulmat samaan ihmiseen ja tapahtumiin voivat olla niin erilaisia, vaan romaanin vahvuus on myös sen kielessä. Kieli ei kuitenkaan pysy samanlaisena läpi romaanin, vaan se muuttuu kertojien myötä. Rytisalo antaa lukijalle mahdollisuuden omiin tulkintoihin mutta kuitenkin niin, että mikään ei jää epäselväksi. Vaikka tarina on päättynyt, on tarina ja sen hahmot edelleen mielessäni. Ainoa huono asia tällaisissa kirjoissa on vain se, että on vaikea tarttua uuteen romaaniin. Lempi kun jää mieleen kummittelemaan…

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG

Kirjaa on saatavilla Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä ja verkkokaupasta. (Saatavuus voi vaihdella myymälöissä ja verkkokaupassa.)


Markus Torgeby: Juoksijan sydän (Docendo 2016, Suom. Veikko Ahola)

Posted on

”Juostessa ei ajattele, on vain syvähengitys, ja jalat ja rauhoittava rytmi.”

Luettuani Markus Torgebyn Juoksijan sydämen halusin vain lähteä metsään juoksemaan ja minähän en juokse, vaikka juoksulenkkarit omistankin. Juoksijan sydän kertoo tositarinan nuoresta miehestä, joka oli luonnonlahjakkuus juoksussa. Valitettavasti kilpailutilanteissa juoksu ei useimmiten syystä tai toisesta kulkenutkaan ja lopulta loukkaantuminen harjoitusleirillä lopetti Markuksen lyhyen uran. Samaan aikaan Markuksen elämään toi varjoja hänen äitinsä, joka sairastaa MS-tautia. Löytääkseen elämälleen suunnan Markus päättää muuttaa asumaan metsään.

Tavallaan kirja oli hyvin yksinkertainen. Markus kuvaa ensin lapsuuttaan ja miten kaikki muuttui äidin sairastuttua. Hän kertoo juoksemista, kuinka helppoa ja luontevaa se hänelle oli:

 ”Minä rakastan juoksemista ja sitä, kuinka jaloissa ja keuhkoissa pistelee. Olen silloin elossa, olen läsnä. Sen tähden minä elän.”

Markuksen aika metsässä kesti yhteensä neljä vuotta. Välissä hän kävi puolen vuoden mittaisella harjoitusleirillä Afrikassa. Yksinkertaisuudella tarkoitan, että kirjassa ei tavallaan tapahdu kauheasti, mutta silti sitä luki ja luki. Markuksen kuvailut metsässä asumisessa ja siellä selviämisessä sekä juoksun aiheuttamista tuntemuksista olivat jollain lailla ihanan hypnoottista luettavaa. Sellaista luettavaa, että todellakin teki mieli vetää lenkkarit jalkaan ja kirmata lähimetsään. Kirja siis sopii myös niillekin, joita juokseminen ei niin kiinnosta. Tämän luettuaan se voi alkaa kiinnostamaan…

20160501_194749

Markus käsittelee hyvin myös metsään sopeutumista. Ei se helppoa ollut. Mielikuvitus tuotti ties mitä seuralaisia hänelle, mieli pauhasi ja näkymättömiä ”kummituksia” vaani alkuun nurkissa. Metsässä Markuksen on pakko pysähtyä omien ajatustensa ja tunteidensa äärelle. Ei ole mitään mihin voisi kiinnittää huomionsa ja turruttaa olonsa:

 ”Täällä minä en lue ainuttakaan kirjaa. En kuuntele radiota, en katsele televisiota. En ahmi muiden ihmisten mielipiteitä, vältyn olemasta yhteydessä mihinkään.”

Juoksijan sydän on ns. tosielämän self help -opas. Kirjassa ei vain viljellä tyhjiä siirappisia korulauseita itsensä voittamisesta ja unelmien saavuttamisesta, vaan oikeiden ihmiskohtaloiden avulla kerrotaan jotain olennaista ihmisenä olemisesta ja elämästä. Elämä ei aina ole hauskaa, joskus sattuu ja lujaa, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu.

 ”Tiedän vain, että metsän avulla löydän suunnan elämääni.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG