Mila Teräs: Jäljet (Karisto 2017)

Posted on

Jäljet on Mila Teräksen toinen aikuisten romaani. Enimmäkseen hänet tunnetaan lasten- ja nuortenkirjoistaan, kuten Telma-sarjastaan. Luettuani tämän kirjan, toivon vain, että Teräs jatkossa kirjoittaisi enemmän myös aikuistenromaaneja. Jäljet oli nimittäin yksi tämän vuoden parhaimpia mitä olen lukenut.  Mielipiteeseeni vaikuttaa toki paljon se, että pidän Helene Schjerfbeckin taiteesta ja olen kiinnostunut hänen elämästään.

Jäljet on siis kaunokirjallinen kuvaus Schjerfbeckistä, se ei ole elämäkerta vaikka romaanin pohjana on käytetty mittavaa lähdeaineistoa, niin alkuperäislähteitä kuin tutkimuskirjallisuuttakin. Romaanissa viimeisiään elinpäiviään elävä taiteilija muistelee mennyttä. Sitä miten hänestä tuli taiteilija, mitä uhrauksia kutsumuksen seuraaminen vaati sekä suhdettaan äitiinsä ja omaan taiteeseensa. Taiteilijan elämä ei näyttäydy helppona ja ongelmattomana. Helene kärsi kun ei saanut keskittyä vain työntekoon, vaan hänen oli myös huolehdittava äidistään ja heidän yhteisestä taloudestaan. Ongelma, johon harva miestaiteilija törmäsi, koska heillähän oli aina joko vaimo, sisar, tai äiti huolehtimassa taloudenpidosta. Helene kokikin ”hukkuvansa tiskiveteen”.

Samalla Helene kuitenkin kärsi siitä, että hänellä oli elämässään vain taide. Helene Schjerfbeck ei koskaan avioitunut tai saanut lapsia. Hänellä oli nuoruudessaan suhde englantilaiseen mieheen, josta tiedetään hyvin vähän. Hän määräsi suhteen loputtua ystäviään ja sukulaisiaan tuhoamaan kaikki kirjeet, joissa oli maininta tästä miehestä. Helene kaipasi toista ihmistä rinnalleen, ja koki, että vain rakastettu nainen pystyi parhaimpaansa. Mutta vaikka Helene välillä unelmoikin ”kotihengettären” osasta, maalaaminen oli silti hänelle se suuri rakkaus:

”Maalaaminen, miten mahdoton se on! Mutta vain se pitää minut kiinni tässä elämässä, muuta oljenkortta ei ole. Edes pieni hetki työtä, se riittää, ajattelen ja lasken siveltimen.”

Jäljet käsittelee myös äidin ja tyttären välistä ristiriitaista suhdetta. Helene asui enimmäkseen äitinsä kanssa. Hänen isänsä kuoli kun hän oli vielä nuori. Olga-äiti oli kovia kokenut nainen, joka oli joutunut miehensä lisäksi hautaamaan myös oman lapsensa. Olga ei aina ymmärtänyt Helenen maalaamisen tarvetta. Olga oli seurallisempi ja ns. järki-ihminen. Helene puolestaan kaipaisi hiljaisuutta ja viihtyi enemmän omissa mielikuvitusmaailmoissaan. Luonnollisestikin tämä aiheutti toisinaan kitkaa äidin ja tyttären välisessä suhteessa. Ja kun Helene pääsi hetkeksi elämään omillaan palvelija apunaan, on riemu sen mukainen:

”Äkkiä minulla on kaikki mitä olen vuosikymmeniä toivonut. Kesän vihreys ja vapaina kuohuvat pilvet. Vain ruokatilanne on vaikea, rahaa on niukasti ja elintarvikekortit hankkimatta, mutta minun ei sentään tarvitse huolehtia taloudesta eikä äidistä.”

Suosittelen romaania kaikille Schjerfbeckistä kiinnostuneille, mutta voisin kuvitella, että nekin, jotka eivät ole aiemmin häneen tutustuneet voivat saada pienen kipinän tästä kirjasta. Kirja maalaa myös hienon kuvan suomalaisesta taidemaailmasta ja yhteiskunnasta nimenomaan naistaiteilijan näkökulmasta. Kuin mansikkana kakussa, Mila Teräksen kieli on valtavan kaunista. Toisin sanoen hän maalaa elävän, koskettavan ja lyyrisen kuvan yhdestä aikamme merkityksellisimmästä taiteilijasta.

JG


Sanna Tahvanainen: Pikkumusta (Otava 2016, suom. Katriina Huttunen)

Posted on

Kuka on tämä salaperäinen nainen mustissaan, lyhyissä hiuksissaan ja savuke kädessään?  Coco Chanel purjehtii pariisilaisalonkeihin 1920-luvun alussa arvoituksellisena sydän murtuneena rakastajansa Boyn kuoltua auto-onnettomuudessa. Edellisessä teoksessaan Kuningatar Sanna Tahvanainen sukelsi kuningatar Victorian nahkoihin mutta tällä kertaa päähenkilönä esiintyy ranskalainen muoti-ikoni Gabriella ”Coco” Chanel. Kirjan tapahtumat keskittyvät 1920-luvun Pariisiin, jolloin Coco Chanel oli vasta nousemassa muotimaailman huipulle. Lukija pääsee todistamaan kuuluisan hajuveden Chanel 5:n ja yhden kuuluisimman muotiluomuksen pikkumustan luomisprosessia.

”Nainen on vapaa vasta sitten kun hän ei muista, mitä hänellä on yllään. Silloin vaatteet istuvat niin kuin pitää. Naisen on voitava kulkea ulko-ovea pidemmälle. Hänen on voitava tehdä työtä. Hänen on voitava nousta autoon ja laskeutua autosta.”

Tahvanainen luo kuvan ristiriitaisesta naisesta, joka vaati niin itseltään kuin ympäriltään olevilta ihmisiltä paljon. Hän kaipaa rakkautta ja läheisyyttä, mutta ei päästä ketään lähelleen, vaikka rakastajia ja ystäviä piisaa. Hän vaikenee lapsuudestaan, keksii valheita ja tarinoita kerrottavaksi. Hän ei paljasta kuinka pienenä leikki hautausmailla järjestämällä kuvitteellisia päivälliskutsuja. Aikuisena hän taas nukkuu silkkipyjamassaan, kietoutuu helmiinsä, kantaa jatkuvasti saksia kaulassaan käskyttäen alaisiaan. Lopulta parfyymi, vaatteet, helmet ja itsenäisyys ovat Cocolle kaikki kaikessa.

 ”Totta kai naisten on itse valittava oma parfyyminsa. Nykyään naiset käyttävät parfyymeja, jotka ovat saaneet lahjaksi miehiltä. Se on aivan väärin. Naisten on käytettävä tuoksua, josta he itse pitävät. Niillä, jotka eivät käytä parfyymia ei ole tulevaisuutta.”

Minulle Coco Chanel on tuttu vain vaatemerkkinsä kautta, jonka vuoksi Tahvanaisen romaani jätti nälän saada tietää enemmän tästä kiehtovasta naisesta. Vaikka päähenkilönä on todellinen historiallinen henkilö, myöntää Tahvanainen, että hän on ottanut joitakin taiteellisia vapauksia ja muuttanut tiettyjä yksityiskohtia tarinaansa sopivammaksi. Koska en ole aiemmin tutustunut Chanelin elämäntarinaan jäi Coco hahmona välillä hieman etäiseksi ja irtonaiseksi, koska hänen elämäänsä seurataan vain kymmenen vuoden ajan. Tästä huolimatta kirja oli viihdyttävä aikamatka 1920-luvun seurapiireihin ja muodin maailmaan.

Loppuun on pakko antaa erityismaininta kirjan kannelle. Nähdessäni ensimmäistä kertaa Pikkumustan, oli se rakkautta ensi silmäyksellä. Voi kuinka ihana kansi. Yksinkertainen mutta tyylikäs aivan kuin pikkumusta.

thumbnail_20160827_204535

 ”Kirjat ovat hänen parhaita ystäviään. Jos hänellä olisi tytär, hän opettaisi tälle, että romaaneissa on kaikki, mitä tarvitsee tietää elämästä. Aivan kaikki.”

 JG


Nuotio, Eppu & Soininen, Pirkko: Nainen parvekkeella (Bazar 2016)

Posted on

Taidemaalari Albert Edelfelt, hänen mallinsa ja elämänkumppaninsa Virginie, portinvartijapariskunta Hortense ja Baptiste Mullins, nuori dokumentaristi Salome Virta, eläköitynyt virkamies A.S. Salomaa, hänen poikansa yrityskonsultti Tuomas, Tuomaksen ex-rakastajatar Giulia sekä mysteerinen ja hysteerinenkin taiteentutkija Maurice Dubuffet. Näin monimuotoisen joukon ympärille Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella -rikosromaani kietoutuu. Kaiken keskiössä on kuitenkin kirjan nimen mukaisesti Albert Edelfeltin vuonna 1884 maalaama taulu Nainen parvekkeella.

8867432 bukobject

(Lähde: https://www.bukowskis.com/fi/auctions/F169/75-albert-edelfelt-nainen-parvekkeella-la-parisienne)

Berliinissä asuva dokumentaristi Salome Virta haluaa tehdä dokumentin itselleen rakkaasta Nainen parvekkeella -taulusta, jota varten hän ottaa yhteyttä taulun omistajaan, Suomessa asuvaan A.S. Salomaahan. Aluksi Salomaa suhtautuu vastahakoisesti yhteydenottoihin, mutta kuultuaan Virralta, että Pariisissa olevalla taiteentutkijalla on hallussaan ennen näkemättömiä luonnoksia Edelfeltiltä, herää hänenkin kiinnostuksensa. Kun Salomaan poika Tuomas kuulee isänsä yhteistyöstä dokumentaristin kanssa, hän on vakuuttunut, että nainen vain hyväksikäyttää helppouskoista vanhusta. Kirjan edetessä on selvää, että joku hyväksikäyttää jotakuta, mutta ei ehkä niin kuin Tuomas asian kuvittelee. Tuomaksen elämää hankaloittaa myös ex-rakastajatar Giulia, joka ei noin vain hyväksykään suhteen päättymistä.

 Nainen parvekkeella

Kirjassa vuorotellaan kahdella aikatasolla, toisaalla ollaan vuodessa 2015, jossa Salome yrittää selvittää taulun ja luonnosten arvoitusta. Eli kuka on taulun mallina? Onko se Thérѐse vai onko hän sittenkin Albertin edellinen malli ja mahdollisten lasten äiti Virginie? Mitä Virginielle tapahtui? Entä mitä Virginien ja Albertin lapsille? Miksi luonnokset ovat olleet näin kauan piilossa? Mitä uutta luonnoksista selviää? Toisaalla ollaan vuodessa 1883, kun Albert Edelfelt elää Pariisissa yhdessä edellä mainitun mallinsa Virginien ja heidän mahdollisten yhteisten lastensa kanssa. Kirjan mielenkiintoisinta antia itselleni olikin Albertin ja Virginien tarina. Aikoinaan suorastaan ahmin taidehistorioitsija Anna Kortelaisen Virginie -teoksen. Kirjan tekijät ovatkin hyödyntäneet Kortelaisen asiantuntemusta kirjaa kirjoittaessaan.

Nainen parvekkeella on sujuvasti etenevä, yllättäviä käänteitä sisältävä mysteeri taulusta, naisen ja miehen sekä pojan ja isän välisistä suhteista.

”Ymmärrän hyvin, että kielipuolena on kurjaa oleskella Pariisissa, vaikka se onkin sentään – Pariisi. Kaupunki, jossa kauan sitten olin kovin onnellinen ja onneton samaan aikaan. Edelfeltiä Pariisi aina lohdutti. Ehkä sinäkin voisit kävellä parin korttelin päähän Luxembourgin puistoon ja unohtaa hetkeksi koko tämän seikkailun ja dokumenttisi. Käy ostamassa siitä alakerran leipomosta patonkia, sekatavarakaupasta viikunoita ja juustoa ja pullo punaviiniä. Mene sinne plataanipuun alle varjoon, levitä viltti allesi ja sulje silmäsi. Lepohetki voisi tehdä sinulle hyvää.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG