Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin (suom. Hanna Arvonen, HarperCollinsNordic 2017)

Posted on

Sinuun minä jäin on Skotlannissa syntyneen toimittajana työskennelleen Mhairi McFarlanen esikoisteos ja vieläpä hyvin onnistunut sellainen. Se kertoo Manchesterissä asuvasta kolmekymppisestä Rachelista, joka työskentelee oikeustalolla toimittajana. Hänen työnään on metsästää meheviä uutisjuttuja meneillään olevista oikeustapauksista. Elämä Manchesterissa etenee ihan mukavasti, mutta edessä olevat häät pitkäaikaisen poikaystävänsä Rhysin kanssa saavat hänet pohtimaan mitä hän elämältään oikein kaipaa. Ja ennen kuin Rachel itsekään tajuaa, hän onkin pitkästä aikaa sinkku. Häät ovat peruuntuneet ja Rachel on muuttanut pois hänen ja Rhysin yhteisestä asunnosta.

”Rachelin laki: epäonnistu uudelleen, epäonnistu eri tavalla.”

Rachelin sinkkuelämä saa kuitenkin nopeasti jännittävän käänteen, kun hän kuulee, että Ben, hänen opiskelukaverinsa yliopistoajoilta, on muuttanut takaisin kaupunkiin (kylläkin yhdessä vaimonsa kanssa). Tämä pistää Rachelin elämän sekaisin, koska Ben on se mies, jota hän ei ole koskaan saanut pois mielestään. Harmi vaan, että Ben ei koskaan ole katsonut Rachelia sillä silmällä. Ja toisaalta Benhän on nyt naimisissa, joten se siitä sitten. No ehkä lukijalle voi sen verran paljastaa, että yllätyksiä on tulossa, kun Rachel ja Ben kohtaavat kymmenen vuoden tauon jälkeen. Lusikkansa soppaan pistävät vielä Benin hurmaava ja älykäs työkaveri Simon sekä Rachelin ystävykset Caroline, Ivor ja Mindy. Niin ja tietenkin Olivia, Benin täydellisen hillitty vaimo, jonka rinnalla Rachel kokee olevansa täysin B-luokan kamaa.

”Kyllä, minä olin rakastunut Beniin. Ei, minä en ollut aikonut ottaa riskiä ja kertoa hänelle, koska oletin lähes varmasti, etten saisi vastarakkautta. Minä olin aikonut teeskennellä, etten rakastanut, ja antaa hänen mennä. Minä en pystynyt ratkaisemaan tätä ristiriitaa ilman, että se kertoisi jotakin minusta. Tällainen, hyvät ystävät, on pelkuri.”

Sinuun minä jäin on hyvän mielen chic lit -kirja. Se on sopiva sekoitus keveyttä ja pintaa syvemmälle menevää pohdiskelua elämästä ja tekemistämme valinnoista. Sinuun minä jäin oli pitkästä aikaa kirja, jossa nauroin useammassakin kohtaa ääneen ja muutamassa kohdassa melkein kyyneleetkin valuivat. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut Mhairi McFarlanelta, mutta oli sen verran positiivinen kokemus, että haluan ehdottomasti tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa.

”Jotkut ihmiset päätyvät yhteen sielunkumppaninsa kanssa. Jotkut ihmiset löytävät kumppanin, jonka kanssa he voivat olla onnellisia, jos näkevät vaivaa. Jotkut ihmiset saavat mitä ansaitsevat. Jotkut ihmiset tulevat aina olemaan mysteeri. Toiset ihmiset, joihin minä ehkä kuulun, päätyvät elämään yksin. Ja se on ihan okei. Minä pärjään kyllä.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG


Kate Morton: Talo järven rannalla (suom. Hilkka Pekkanen, Bazar 2017)

Posted on

Juhannuksena 1933 Edevanen perhe valmistautuu perinteiseen keskikesän juhlaan suuressa ja kauniissa talossaan järven rannalla. Juhlat päättyvät kuitenkin tragediaan, kun perheen kuopus pieni Theo-vauva katoaa yön pimeydessä. Suuresta poliisioperaatiosta huolimatta Theo-vauvan katoaminen jää mysteeriksi. Perheen elämä ei palaudu enää entiselleen ja he hylkäävät kotitalonsa.

70 vuotta myöhemmin pakkolomautettu Sadie Sparrow matkustaa leskeksi jääneen isoisänsä luokse Cornwalliin tarkoituksena kerätä itsensä pilalle menneen rikostutkinnan jälkimainingeista. Lomailu jää kuitenkin toissijaiseksi kun Sadie juoksulenkillään löytää metsien suojasta järven rannalta hylätyn talon. Kurkistaessaan taloon kaikki näyttää pysähtyneen. Sadien mielenkiinto herää ja talo ei jätä häntä rauhaan varsinkaan kun hän saa selville tragedian, joka kohtasi sen asukkaita 70 vuotta sitten.

Samaan aikaan Lontoossa kuuluisa rikoskirjailija A.C. Edevane tuskailee uusimman kirjansa kirjoittamisen kanssa. Vaikka kirjoittaminen on aina haasteellista, on tällä kertaa työn eteneminen erityisen takkuista. Johtuuko luomistyön vaikeudet syyllisyydestä, joka ei jätä rauhaan, vaikka tunteeseen johtaneista tapahtumista on jo kymmeniä vuosia. Ja kun Sadie Sparrow ottaa yhteyttä Edevaneen halutakseen keskustella hänen kanssaan, hän tietää ettei menneisyyttä voi enää paeta.

Muistikirjat esittävät isoa roolia Kate Mortonin uutuusteoksessa.

Kate Mortonin uutuus ei petä tälläkään kertaa. Tiiliskiven paksuisen lukuromaanin tapahtumat etenevät sujuvasti eteenpäin pitäen lukijan otteessaan. Se on oivaa luettavaa niin dekkareiden kuin romaanienkin ystäville. Samalla kun Morton vie lukijansa selvittämään vanhaa rikosta, kuvaa hän elävästi myös ensimmäisen maailmansodan aikaisten rakastavaisten elämää, 1930-luvun perheidylliä kuin naimattoman naispoliisin arkeakin 2000-luvulla. Ja kuten ehkä arvata saattaa, mikään ei ole sitä miltä se näyttää.

JG


Liane Moriarty: Nainen joka unohti (Suom. Helena Bützow, WSOY 2016)

Posted on

Minkälainen oli sinun elämäsi kymmenen vuotta sitten? Minkälainen uskot sen olevan kymmenen vuoden päästä? Mitä jos menettäisit muistisi ja kuvittelisit olevasi kymmenen vuotta nuorempi kuin olet?

Tähän tilanteeseen herää Alice Liane Moriartyn kirjassa Nainen joka unohti. Alice herää pökertyneenä jumppasalin lattialta. Hän säikähtää, koska on raskaana eikä tiedä missä on ja mitä on tapahtunut. Hän ei ymmärrä mitä hän tekee steppitunnilla ja miksi tuttu työkaveri näyttää jotenkin väsyneeltä ja oudolta.

Alice on hieman pullea ja hömppä 29-vuotias, joka odottaa ensimmäistä lastaan ja on mielettömän rakastunut aviomieheensä, Nickiin. Elämä on ihanaa, eikö?

Väärin. Alice on dynaaminen ja aina liikkeellä oleva solakka 39-vuotias, jolla on kolme lasta ja avioero vireillä. Tähän todellisuuteen Alicen on nyt sopeuduttava, vaikka mielessä on selvästi usko siihen, että hän on 29-vuotias ja tämä ei voi olla hänen elämäänsä. Miten hän voisi haluta eroon elämänsä rakkaudesta? Ei hänellä voi olla kolmea lasta, eihän hän edes tiedä yhdenkään nimeä, saati sitten miltä nuo lapset näyttävät.

Muutaman viikon ajan Alice luovii läpi elämänsä yrittäen selvitä kaikista tehtävistään ja velvollisuuksistaan.  Hän rakastaa miestään, mutta mies tuntuu vihaavan häntä. Lapset onneksi suhtautuvat hieman rennommin äidin kummallisuuksiin, kunhan alkukömmähdyksistä on selvitty. Alice oppii itsestään paljon uutta, alkaa ymmärtää mikä elämässä on saattanut mennä pieleen ja mikä taas on onnistunut.

Pari viikkoa onnettomuuden jälkeen, Alicen muistot alkavat palailla ja eräänä hetkenä ne syöksyvät häneen niin kovalla kohinalla, että Alice pyörtyy. Hän herää edessään kaksi miestä, joista kummatkin haluavat rakastaa häntä. Mutta nyt Alice muistaa taas kaiken ja katkeruus toista kohtaan nousee pintaan, kun taas hellyys toista miestä kohtaan saa viimein ymmärrettävän kontekstin. Ja viimein hän myös todella muistaa, kuka oli salaperäinen Gina, josta kaikki puhuivat.

Moriartyn kirjat saavat ajattelemaan. Ne saavat ajattelemaan omaa elämää, muiden elämää, mahdollisia ja mahdottomia tapahtumaketjuja. Mitä jos? Mitä jos minulle kävisi noin? Miltä mahtaisi tuntua olla tuossa tilanteessa? Miten tämä tarina eroaisi omastani?

Jos kaipaat syvällistä, mutta silti rennon viihdyttävää luettavaa, tässä se on. Se kuulunee luokkaan chic lit, mutta tarjoaa paljon ajattelun aiheita. Kirja hahmojen elämä on ajoittain synkkää, ajoittain kuplivan iloista, mutta aina todellisen tuntuista.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

V.N.


Jevgeni Vodolazkin: Arseninen neljä elämää (Suom. Elina Kahla, Into 2015)

Posted on

Arsenin neljä elämää sijoittuu 1400-luvun Venäjälle ja se kertoo parantaja Arsenin tarinan. Teokselle myönnettiin Big Book Award, joka on Venäjän merkittävin kirjallisuuspalkinto. Jevgeni Vodolazkin on muinaisvenäläisyyden kirjallisuuden tutkija, joka on erikoistunut keskiaikaisiin käsikirjoituksiin ja houkkien elämäkertoihin.

Arseni kasvaa isoisänsä hoivissa, joka opettaa tälle parantamisen salat. Isoisä neuvoo oikeat yrtit ja kasvit, joiden avulla ihmiset voidaan parantaa. Tästä taidosta huolimatta, Arseni epäonnistuu tärkeimpänsä ihmisen pelastamisessa. Hänen rakastettunsa Ustina kuolee lapsivuoteeseen. Saadakseen Ustinan sielun pelastetuksi sekä rangaistakseen itseään syyllisyydestä, Arseni lähtee pois kodistaan. Seuraa vaiherikas, tuskainen, mutta myös toivon ja ilon sävyttämä pyhiinvaellusmatka halki Venäjän Jerusalemiin saakka.

”Sinun tiesi on vaivalloinen, sillä sinun rakkaustarinasi on vasta alussa. Tästä lähin, Arseni, kaikki on kiinni sinun rakkautesi voimasta. Ja tietenkin myös sinun rukouksesi voimasta.”

Matkallaan Arseni ei pysty pitämään salassa parantamisen lahjaa. Avunsaajan tullessa vastaan, hän tarjoutuu auttamaan. Vaikka Arseni hyödynsi parantamisessaan yrttejä, voimakkain lääke löytyi kuitenkin hänen sisältään. Hän syventyi rukoukseensa niin voimallisesti, että hänestä tuli potilaan kanssa yhtä. Jokaisen parannetun potilaan myötä Arseni parantui myös. Vaikka Ustinaa ei enää ollut, ei se estänyt Arsenia puhumasta hänelle ja kertomasta elämästään ja näkemästään. Arseni yrittää parhaansa elää kahden edestä, hänen ja Ustinan, jolta elämä jäi kesken. Hän joutuu kuitenkin toteamaan, että elämää ei voi elää vain kertomalla.

”Elämä kokonaisuudessaan, kaikkine yksityiskohtineen, ei sitä oikein voi kertomalla välittää.”

Arsenin neljä elämää on kertomus ikuisesta rakkaudesta, hengellisyydestä ja siinä kilvoittelussa, parannuksesta ja kaukaisesta ajasta, jossa kuitenkin on jotain tuttua. Se on historiallinen romaani, seikkailukertomus, rakkaustarina. Kirjaa lukiessa mietti monesti, että ymmärränkö kaiken lukemani. Koska vaikka pinnalta katsoen teksti eteni verkkaisesti eteenpäin, koko ajan oli tunne, että jotain suurempaa tapahtuu pinnan alla. Venäläinen kirjallisuus on minulle todella vierasta ja kenties tämä kirja avautuu aivan eri tavalle sellaiselle lukijalle, jolle maan historia ja kirjallisuus ovat tutumpia. Joskus itselle tuli hetkiä, jolloin teki mieli luovuttaa, mutta jokin kirjassa sai minut jatkamaan. Ja hyvä niin, loppua kohden kaikki vain tiivistyi ja alun verkkaisuus oli tiessään. Yhtäkkiä kirjasta, joka oli välillä lojunut yöpöydälläni kirjapinon alimmaisena, tulikin varsinainen ”page turner”.

”Elämä muistuttaa mosaiikkia ja hajoaa säpäleiksi.”

JG

Kiitos kustantajalla arvostelukappaleesta.


Mila Teräs: Jäljet (Karisto 2017)

Posted on

Jäljet on Mila Teräksen toinen aikuisten romaani. Enimmäkseen hänet tunnetaan lasten- ja nuortenkirjoistaan, kuten Telma-sarjastaan. Luettuani tämän kirjan, toivon vain, että Teräs jatkossa kirjoittaisi enemmän myös aikuistenromaaneja. Jäljet oli nimittäin yksi tämän vuoden parhaimpia mitä olen lukenut.  Mielipiteeseeni vaikuttaa toki paljon se, että pidän Helene Schjerfbeckin taiteesta ja olen kiinnostunut hänen elämästään.

Jäljet on siis kaunokirjallinen kuvaus Schjerfbeckistä, se ei ole elämäkerta vaikka romaanin pohjana on käytetty mittavaa lähdeaineistoa, niin alkuperäislähteitä kuin tutkimuskirjallisuuttakin. Romaanissa viimeisiään elinpäiviään elävä taiteilija muistelee mennyttä. Sitä miten hänestä tuli taiteilija, mitä uhrauksia kutsumuksen seuraaminen vaati sekä suhdettaan äitiinsä ja omaan taiteeseensa. Taiteilijan elämä ei näyttäydy helppona ja ongelmattomana. Helene kärsi kun ei saanut keskittyä vain työntekoon, vaan hänen oli myös huolehdittava äidistään ja heidän yhteisestä taloudestaan. Ongelma, johon harva miestaiteilija törmäsi, koska heillähän oli aina joko vaimo, sisar, tai äiti huolehtimassa taloudenpidosta. Helene kokikin ”hukkuvansa tiskiveteen”.

Samalla Helene kuitenkin kärsi siitä, että hänellä oli elämässään vain taide. Helene Schjerfbeck ei koskaan avioitunut tai saanut lapsia. Hänellä oli nuoruudessaan suhde englantilaiseen mieheen, josta tiedetään hyvin vähän. Hän määräsi suhteen loputtua ystäviään ja sukulaisiaan tuhoamaan kaikki kirjeet, joissa oli maininta tästä miehestä. Helene kaipasi toista ihmistä rinnalleen, ja koki, että vain rakastettu nainen pystyi parhaimpaansa. Mutta vaikka Helene välillä unelmoikin ”kotihengettären” osasta, maalaaminen oli silti hänelle se suuri rakkaus:

”Maalaaminen, miten mahdoton se on! Mutta vain se pitää minut kiinni tässä elämässä, muuta oljenkortta ei ole. Edes pieni hetki työtä, se riittää, ajattelen ja lasken siveltimen.”

Jäljet käsittelee myös äidin ja tyttären välistä ristiriitaista suhdetta. Helene asui enimmäkseen äitinsä kanssa. Hänen isänsä kuoli kun hän oli vielä nuori. Olga-äiti oli kovia kokenut nainen, joka oli joutunut miehensä lisäksi hautaamaan myös oman lapsensa. Olga ei aina ymmärtänyt Helenen maalaamisen tarvetta. Olga oli seurallisempi ja ns. järki-ihminen. Helene puolestaan kaipaisi hiljaisuutta ja viihtyi enemmän omissa mielikuvitusmaailmoissaan. Luonnollisestikin tämä aiheutti toisinaan kitkaa äidin ja tyttären välisessä suhteessa. Ja kun Helene pääsi hetkeksi elämään omillaan palvelija apunaan, on riemu sen mukainen:

”Äkkiä minulla on kaikki mitä olen vuosikymmeniä toivonut. Kesän vihreys ja vapaina kuohuvat pilvet. Vain ruokatilanne on vaikea, rahaa on niukasti ja elintarvikekortit hankkimatta, mutta minun ei sentään tarvitse huolehtia taloudesta eikä äidistä.”

Suosittelen romaania kaikille Schjerfbeckistä kiinnostuneille, mutta voisin kuvitella, että nekin, jotka eivät ole aiemmin häneen tutustuneet voivat saada pienen kipinän tästä kirjasta. Kirja maalaa myös hienon kuvan suomalaisesta taidemaailmasta ja yhteiskunnasta nimenomaan naistaiteilijan näkökulmasta. Kuin mansikkana kakussa, Mila Teräksen kieli on valtavan kaunista. Toisin sanoen hän maalaa elävän, koskettavan ja lyyrisen kuvan yhdestä aikamme merkityksellisimmästä taiteilijasta.

JG


Julian Fellowes: Belgravia (Suom. Markku Päkkilä, Otava 2016)

Posted on

Rakkautta, juonitteluja, upeaa ajankuvaa, vahvoja naisia ja vähän heikompia miehiä, yläkerran- ja alakerran väkeä, hevosrattaita ja värikkäitä iltapukuja. Tätä kaikkea on Julian Fellowesin Belgravia -romaani.

Tarina alkaa vuodesta 1815 kesäisestä Brysselistä. Sophia, nuori ja kaunis neito, on rakastunut aatelisperheen komeaan nuorukaiseen Edmundiin. Valitettavasti Sofia on vain armeijan muonittajan tytär ja näin ollen täysin epäsopiva vaimokandidaatti Edmundin kaltaiselle miehelle. Mutta kun Sophia vanhempineen saa kutsun Edmundin tädin Richmondin herttuattaren tanssiaisiin, alkaa Sophia ja hänen nousukas isänsä, James Trenchard, haaveilemaan, että kenties sittenkin naimakauppa olisi mahdollista. Ehkä sittenkin aatelinen suku voisi hyväksyä Sophian Edmundin vaimoksi? Samaan aikaan kuitenkin Napoleon joukkoineen marssii kohti kaupunkia ja asettaa näin Edmundin ja Sophian onnen vaaraan…

”Olisin valmis uhmaamaan vaikka lohikäärmeitä, kävelemään hehkuvilla hiilillä tai astumaan kuoleman laaksoon, jos uskoisin, että minulla on mahdollisuus voittaa teidän sydämenne.”

26 vuotta myöhemmin Anne ja James Trenchard elävät varakasta elämää Belgravia -nimisellä alueella Lontoossa. Samassa taloudessa asuvat myös Trenchardien poika Oliver vaimonsa Susanin kanssa. Kesän 1815 tapahtumat ovat jättäneet jälkensä perheeseen. Suuri salaisuus painaa Annea ja Jamesin ja kun Anne päättää tuoda salaisuuden julki Edmundin äidille lady Brockenhurstille, kenenkään elämä ei ole enää entisellään. Ei varsinkaan erään nuoren puuvillatehtailija Charles Popen, jonka elämä ja puuvillatehdas tuntuvat herättävän valtavan suurta kiinnostusta sekä James Trenchardissa että lady Brockenhursissa. Miksi kaksi hänelle täysin ventovierasta ihmistä ovat niin kiinnostuneita hänestä ja ovat valmiita sijoittamaan suuria summia rahaa hänen liiketoimiinsa? Samaa miettivät myös kateellisina Oliver Trenchard sekä John Bellasis, lady Brockenhurstin miehen veljenpoika, tuleva suvuntittelin ja omaisuuden perijä.

Downton Abbey -televisiosarjan luojan Julian Fellowesin romaani on oivaa lukuviihdettä kaikille historiallisen romaanin ystäville.

JG


Lucinda Riley: Keskiyön ruusu (Suom. Hilkka Pekkanen, Bazar 2016)

Posted on

Keskiyön ruusu on Intiaan ja Englantiin sijoittuva sukutarina 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Tarina alkaa Intiasta, jossa Anahita Chaval viettää 100-vuotissyntymäpäiväänsä. Koko suku on kerääntynyt matriarkan ympärille. Anahita haluaa kuitenkin keskustella kaksistaan lapsenlapsenlapsensa Arin kanssa. Hän toivoo, että Ari lukisi Anahitan kirjoittaman elämäntarinan ja selvittäisi mitä Anahitan pienelle pojalle kävi. Virallisesti poika julistettiin vuosikymmeniä sitten kuolleeksi, mutta Anahita ei ole koskaan uskonut poikansa kuolemaan. Ari lähtee matkalle kohti sukunsa historiaa Englantiin.

1900-luvun alussa Anahita on köyhä mutta ylhäistä syntyperää oleva nuori tyttö, joka ystävystyy prinsessa Indiran kanssa ja hänestä tulee prinsessan uskottu ja seuraneiti. Yhdessä he matkaavat merten yli Englantiin opiskellakseen sisäoppilaitoksessa. Kun ensimmäinen maailmansota syttyy, tytöt lähetetään sotaa pakoon hulppeeseen Astbury Halliin. Siellä Anahita tutustuu kartanon tulevaan perijään Donaldiin. Donald kuitenkin joutuu lähtemään sotaan ja prinsessa Indirakin haetaan Intiaan turvaan, Anahitan jäädessä kartanoon ankaran Lady Astburyn armoille.

Melkein sata vuotta myöhemmin Astbury Hall on taloudellisesti heikoilla ja Lordi Astbury suostuu, että hänen kotiaan käytetään Hollywood-elokuvan kuvauspaikkana. Paikalle saapuu kaunis näyttelijätär Rebecca Bradley, jonka oma yksityiselämä on kaaoksessa. Lordin älykäs ja lämminhenkinen seura sekä kartanon rauhallinen miljöö antaa hänelle vihdoinkin aikaa ajatella, mitä hän elämältään haluaa. Samoihin aikoihin Ari saapuu Anahitan tarinaa seuraten kartanolle ja kun hän yhdessä Rebekkan kanssa alkaa selvitellä Astbury Hallin historiaa, seuraukset voivat olla heille molemmille vaaralliset. Jotkut kun haluavat luurankojen pysyvän kaapissa…

Keskiyön ruusu on hurmaava lukuromaani rakkaudesta, sodan arvaamattomuudesta, toivosta, ennakkoluuloista sekä ihmisten voimasta hyvään ja pahaan. Suosittelen kirjaa erityisesti niille, jotka ovat ihastuneet Kate Mortonin romaaneihin.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

JG


Kate Morton: Salaisuuden kantaja (Bazar 2016, suom. Hilkka Pekkanen)

Posted on

Vuonna 1961 Suffolkissa 16-vuotias Laurel haaveilee poikaystävästään kotinsa pihalla sijaitsevassa puumajassa, kun hän huomaa vieraan miehen lähestyvän äitiään Dorothya kotinsa pihalla. Laurel joutuu todistamaan tekoa, joka luo varjon koko hänen elämäänsä. Laurel hautaa tapahtuman mielensä kätköihin, kunnes viisikymmentä vuotta myöhemmin Dorothyn tehdessä kuolemaa, Laurel ymmärtää, että on viimeinen hetki selvittää mitä kauan sitten oikein tapahtui ja miksi. Selvitystyö vie Laurelin arkistojen kätköihin vanhoihin päiväkirjoihin ja kirjeiden maailmaan sekä tutustumaan ihmisiin, jotka tutustuttavat hänet vieraaseen nuoreen naiseen, josta oli tuleva hänen äitinsä.

Vuonna 1941 Lontoossa parikymppinen Dorothy työskentelee varakkaan neidin seuraneitinä. Lontoo on sodan kourissa ja ilmapommitukset kurittavat suurkaupunkia. Sodasta huolimatta Dorothy yrittää elää tavallisen nuoren naisen elämää seurustellen, tanssien ja haaveillen paremmasta tulevaisuudesta. Elämään kuuluvat myös poikaystävä Jimmy ja salaperäinen nuori naapurinrouva Vivien. Kun Dorothy joutuu Vivienin loukkaamaksi, alkaa tapahtumien ketju, joka muuttaa kolmikon elämän täysin. Heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa kauaskantoisin seurauksin.

Kate Mortonin Salaisuuden kantaja on taattua Mortonia. Tarina kulkee kahdella aikatasolla kuten hänen aikaisemmatkin romaaninsa. Mortonille on tyypillistä vahvat, itsenäiset ja monipuoliset naishahmot. Romaani sopiikin kunnon lukuromaania hakevalle, koska yli 600-sivun järkäleessä riittää luettavaa. Sivumäärää ei parane kuitenkaan pelästyä, koska Morton kuljettaa tarinaa jouhevasti eteenpäin pakottaen lukijan kääntämään aina vain ”vielä sen yhden sivun”, kunnes huomaa lukeneensa 50 sivua. Morton osaa yllättää vielä siinä vaiheessa, kun lukija kuvittelee jo tietävänsä kaiken.

JG

 


Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus 2016)

Posted on

Kolme kertojaa, kolme tarinaa Lempistä. Kuka oli lempi? Mitä on lempi? Näihin kysymyksiin etsitään vastausta Minna Rytisalon kauniissa ja herkässä esikoisromaanissa Lempi. Lapin Pursuojan nuori isäntä Viljami rakastuu päätä pahkaa kauniiseen kauppiaantytär Lempiin ja nuoripari muuttaa Viljamin tilalle.  Koska Lempi on kouluja käynyt fyysiseen työhön tottumaton, palkkaa Viljami tuoreelle vaimolleen avuksi piian, Ellin. Muutamien kuukausien ajan Viljami ja Lempi saavat elää rauhallista ja onnellista elämäänsä kauniiden maisemien keskellä, kunnes sota tarttuu heidänkin arkeensa ja lähettää Viljamin rintamalle. Taloon jäävät kaksi täysin erilaista nuorta naista ja Viljamin palattua sodasta, mikään ei ole enää ennallaan.

”On kummallista miten sydäntä ja keuhkoja ei voi käskeä. Mistä ja miten ne muka tietävät minua paremmin, että vielä pitää toimia, pitää minua olemassa, vaikkei minulla mitään virkaa enää ole. Jos kaikki olisi mennyt toisin. Jos olisin voinut antaa sinulle kaiken sen hyvän, jonka olisit ansainnut, joka olisi sinulle kuulunut.”

20160908_172508

Minun on tunnustettava, että jos en olisi kuullut kehuja tästä kirjasta, olisin saattanut jättää tämän kesken. Kirjan alku, jossa Viljami toimii kertojana ei suoraan sanoen saanut minua vielä täysin ihastumaan tähän kirjaan, mutta jatkoin eteenpäin ja onneksi niin tein. Koska kun kertojaksi tuli Elli, jäin täysin koukkuun. Ja silloin lukukokemuksesta tuli juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Tarina pyöri koko ajan mielessä ja mietti vain sitä hetkeä, kun voi taas tarttua kirjaan. Kolmannen kertojan Siskon ollessa äänessä tartuin Lempiin ensimmäiseksi aamulla ja en irrottanut otetta ennen kuin oli aika lähteä töihin. Aamukahvitkin tuli keitettyä keskittyen enemmän lukemiseen kuin kahvinporojen mittaamiseen.

Lempin vahvuus ei ole vain kiehtova tarina ja, se miten kolmen ihmisen näkökulmat samaan ihmiseen ja tapahtumiin voivat olla niin erilaisia, vaan romaanin vahvuus on myös sen kielessä. Kieli ei kuitenkaan pysy samanlaisena läpi romaanin, vaan se muuttuu kertojien myötä. Rytisalo antaa lukijalle mahdollisuuden omiin tulkintoihin mutta kuitenkin niin, että mikään ei jää epäselväksi. Vaikka tarina on päättynyt, on tarina ja sen hahmot edelleen mielessäni. Ainoa huono asia tällaisissa kirjoissa on vain se, että on vaikea tarttua uuteen romaaniin. Lempi kun jää mieleen kummittelemaan…

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG

Kirjaa on saatavilla Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä ja verkkokaupasta. (Saatavuus voi vaihdella myymälöissä ja verkkokaupassa.)


Julie Murphy: Dumplin (Otava, 2016, suom. Peikko Pitkänen)

Posted on

ISOSTI TAI EI OLLENKAAN.

Kuva1817

Willowdean on 16-vuotias texasilainen tyttö, joka omien sanojensa mukaan on läski. Hän on kuitenkin itseensä täysin tyytyväinen (ainakin uskoo näin olevan), kunnes työpaikan hottis Bo kiinnostuu hänestä. Willowdean ei voi uskoa, että hänen ihastuksensa voisi myös olla häneen ihastunut, mutta antautuu silti Bon suudelmille aina uudelleen ja uudelleen kesän aikana.

Ongelmaksi nouseekin Willowdeanin itsetunto, joka aiheuttaa hänelle kammottavan olon jos Bo hyväilee hänen vartaloaan (hän siis koskee läskeihin!) tai Willowdean yrittää kuvitella heidän kulkevan julkisesti yhdessä (ihmisten katseet, kun läski ja hottis kulkevat yhdessä!). Willowdean siis päättää jättää Bon ja päätyy pian treffeille isokokoisen Mitchin kanssa. Mitch on selvästi ihastunut, mutta Willowdean ei voi unohtaa Bota. Tämä lopulta johtaa tietenkin ikävään tilanteeseen, mutta tuo Willowdeanin lähemmäs tietoisuutta siitä, mitä hän itse haluaa.

Willowdean on koko ikänsä ollut ylipainoinen. Tämä ei miellytä hänen äitiään, joka on nuorena laihtunut ja voittanut paikalliset Miss Teen Blue Bonnet-missikisat. Äiti on edelleen kantava voima kyseisissä kisoissa ja mahduttaa itsensä joka vuosi alkuperäiseen voittoasuunsa. Willowdeanin tukena ja turvana on ollut hänen äitinsä sisko Lucy, joka asui heidän kanssaan. Willowdeania ja Lucya yhdisti rakkaus Dolly Partoniin sekä lihavuus. Lucy oli todella lihava ja hän kuoli terveysongelmiin kun Willowdean oli 15.

Vaikka Lucy on poissa, onneksi Willowdeanilla on paras ystävänsä Ellie aina tukenaan. Tosin Ellie on lähiaikoina alkanut hengailla työpaikkansa laihojen tyttöjen kanssa, jotka eivät arvosta Willowdeania. Lopulta tilanne päätyy siihen, että Ellie ja Willowdean sanovat toisilleen asioita, joita kumpikaan ei halua kuulla ja ystävyys katkeaa. Willodean on siis tilanteessa, jossa rakas täti on poissa, paras ystävä ei puhu hänelle ja kaksi poikaa toivoo häneltä jotain, mitä hän ei osaa kummallekaan antaa.

Mikä siis on ratkaisu ongelmaan? No Willowdean kyllästyy ympärillään olevaan missikisahömpötykseen ja päättää ilmoittaa itsensä mukaan kisaan. Tästä seuraa kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, kuten korkkareillakävelytreenit drag queenin opastuksella ja uusia yllättäviäkin ystäviä. Kun kisat ovat ohi, on kaikki taas hyvin, mutta mikään ei ole niin kuin ennen.

Jos rakastat koskettavaa, naurattavaa hömppää, jolla on syvempikin tarkoitus, tämä on sinun kirjasi. Kirja sopii erinomaisesti nuorille lukijoille, mutta myös vanhempi lukija saa tästä tarinasta varmasti paljon irti. Loistava kirja mihin vuodenaikaan tahansa; erinomainen vaikka ranta- tai mökkikaveriksi kesällä.

VN

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.


Mirja Karna: Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä (Basam Books/ Viisas elämä 2015)

Posted on

Etsitkö kesälukemista itsellesi? Mirja Karnan Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä sopii täydellisesti aurinkoiseen tai miksei sateiseenkin kesäpäivään. Sopivan kevyt nojatuolimatka, joka kuitenkin pudottelee lukijalle henkisiä pähkinöitä purtavaksi.

Tarina alkaa Valamon luostarista, johon Julia Bickwilke on tullut rauhoittumaan ja valmistautumaan tulevaan Santiago de Compostelan vaellukseensa. Julia on eronnut hollantilaisesta aviomiehestään ja valmistunut lastentarhaopettajaksi. Ennen töihin menoa, hän päättää lähteä vaellukselle etsimään tienviittaa elämälleen.

Kirjasta huokuu, että Mirja Karna on itse kävellyt Santiago de Compostelan. Vaelluksella elämä yksinkertaistuu. Elämä kietoutuu kävelemisen, syömisen, nukkumisen ja vaeltajaystävien kanssa rupattelun ympärille. Koska kirjan tapahtumat ovat pääasiassa itse vaelluksessa, on paikka paikoin vaarana puutuminen tarinaan. Mutta Karna onnistuu tästä haasteesta hyvin ripotellen pieniä juonenkäänteitä ja mielenkiintoisia persoonallisuuksia tarinaan, jolloin mielenkiinto pysyy lukijalla yllä. Näiden lisäksi Karna piirtää lukijan eteen kauniit ja aurinkoiset etelä-Ranskan maisemat.

Tarinaan tuo vielä jännitettä Julian jo Valamon luostarissa kohtaama ruskeasilmäinen kreikkalainen ortodoksimunkki. Mies, joka ärsyttää ja kiehtoo Juliaa yhtä aikaa. Miehen mielipiteet ovat Julian mielestä kuin jostain kahdentuhannen vuoden takaa ja saa hänen feministipuolensa kiehumaan raivosta. Mutta toisaalta Julia ei saa munkkia mielestään, vaikka tietääkin että suhteella ei todennäköisesti ole mitään tulevaisuutta, kiitos munkkien selibaattilupauksen. Mutta silti tämä mysteerinen mies ja hänen kuiskaamansa nimi Serafiina ei jätä Juliaa rauhaan…

Romaani oli miellyttävä lukukokemus, jossa yhdistyivät kauno- ja elämäntaitokirjallisuus. Julian mukana lukija voi pohdiskella omaa elämäänsä ja etsiä sille omia tienviittoja ilman, että täytyy lähteä vaeltamaan satoja kilometrejä.

Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä on Mirja Karnan esikoisteos. Hän pyörittää HappyHuman.fi -yritystä, joka tarjoaa kävelyretriittejä. Tämän lisäksi hän luo intuitiivista taidetta sekä luennoi kävelemisestä ja onnellisuudesta. Hän on itse kävellyt yli 3000 kilometrin matkan seitsemän kuukauden aikana Suomesta Fisterraan. Reitti kulki samoja polkuja pitkin kuin kirjan päähenkilö Juliankin.

”Tämä on minun elämäni, minun vaellukseni ja se etenee minun tavallani.”

Karna kuva

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

Kirjan saa tilattua Turun Kansallisen Kirjakaupan verkkokaupasta tai ostamalla suoraan myymälöistämme.

JG

 


Rannela, Terhi: Frau (Karisto 2016)

Posted on

”Historiantutkimus on vasta viime vuosikymmeninä havahtunut huomaamaan, että suurmiesten takana on vaimoja ja lapsia.”

Frau

Kirjailija Terhi Rannela on kirjoittanut hienon romaanin yhdestä pahamaineisen suurmiehen vaimosta. Fraun pääosassa on Lina Manninen, joka oli toisen maailmansodan aikaan naimisissa Reinhard Heydrichin kanssa. Heydrich oli ensin natsi-Saksan keskusturvallisuusviraston päällikkö ja myöhemmin Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltija. Heydrich tunnetaan myös nimellä Prahan teurastaja. Tarina alkaa vuodesta 1984, kun historioitsija Erich Richter saapuu haastattelemaan Linaa. Vaikka Richter oli tutkinut myös Heydrichia, koki hän Heydrichin vaimon huomattavasti kiinnostavampana persoonana. Lina olikin poikkeus, toisin kuin muut kansallissosialistien jälkeläiset, hän ei ollut koskaan pyytänyt anteeksi miehensä tekoja. Päinvastoin Lina puolusti miestään heti Richterille. Hän halusi Richterin kiinnittävän huomiota, että hänen miehensä alaisuudessa kansalaisten ruokakorttien annoskoot nousivat, hänen miehensä perusti soppakeittiöitä ja valvoi tarkemmin kuin edeltäjänsä mustan pörssin kauppaa. Kukaan maassa ei nähnyt Linan mukaan nälkää, kun hänen miehensä toimi käskynhaltijana.

Toisin kuin miehensä Lina oli ollut jo alta parikymppisenä innokas natsi-ideologian kannattaja. Lina kuvataan voimakastahtoiseksi naiseksi, jota monet SS-miehetkin pelkäsivät. Hän ei koristautunut kuin Magda Goebbels, vaan oli ulkopuolisten silmissä hyvin tavallisen naisen oloinen. Nainen, joka ei olettanut aina, että suuren kartanon palvelusväki olisi passannut häntä. Linasta piirtyy ristiriitainen kuva. Toisaalta hän oli äidillinen ja rakasti hoitaa ruusujaan. Toisaalta hän antoi tappokäskyjä ja huusi palvelusväelle, käskytti vartijoita ja kohteli kaltoin työvoimaa.

”Lina oli aina ollut nainen, josta oli puhuttu. Eikö sekin ollut saavutus? Useimmille Lina oli ollut liikaa, hänen äänensä, hänen kokonsa, hänen tahtonsa, mutta kenellekään ei liian vähän.”

Lina eli sodan aikana ylellistä elämää yli 30 huonetta käsittävässä kartanossaan lastensa kanssa. Sodan julmuus ja rumuus eivät ulottuneet muurien sisäpuolelle, jossa kartano puutarhan keskellä sijaitsi. Todellisuus iskikin vasten kasvoja vuonna 1942, kun Heydrich salamurhattiin Tšekin vastarintaliikkeen toimesta. Murhan jälkeen Hitler lupasi miljoonan kruunun arvoisen palkkion vihjeen antajalle, joka johtaa syyllisten kiinniottoon. Samalla hän määräsi, että jokainen salamurhaan osallistunut perheineen ammutaan.

Terhi Rannelan Frau on paras tänä vuonna lukemani kirja. Kirjassa edetään kahdella aikatasolla. Rannela kuvaa vuotta 1942 niin Linan kuin tavallisten tsekkiläistenkin näkökulmasta. Ollaan myös vuodessa 1984, jossa Richter yrittää parhaansa mukaan haastatella menneen loiston päivistä kiinni pitävää vanhaa rouvaa, Lina Mannista. Frau on romaani syyllisyydestä, katumuksesta ja toipumisesta. Se pohtii, kenen suru on suurempi suru, voiko pahantekijä myös surra, kenellä on oikeus suruunsa? Onko Lina oikeutettu suremaan aviomiestään, vaikka aviomies olikin tappaja? Rannela tuo hyvin myös esiin sodan mielivaltaisuuden. Sen, kuinka pieneltä vaikuttanut teko, voi johtaa kokonaisen kylän ja sen ihmisten tuhoamiseen. Vaikka kirjassa käsitelläänkin holokaustia, ei Rannela mässäile kuolemalla ja kurjuuskuvauksilla. Kieli on kaunista ja soljuvaa. Ihmisten kohtalot jäävät kummittelemaan. Mitä esimerkiksi tapahtui lopulta Samuelille? Joka ennen sotaa opetti kirjallisuutta ja rakasti Senecaa, mutta joutui sodassa kaivamaan joukkohautaa? Selvisikö hän?

Rannela pohtii Erichin välityksellä myös, onko Linan ja hänen miehensä ajatusmaailma ymmärrettävissä? Vai voidaanko ajatukset selittää ajan hengellä? Voiko ihminen vapaasti itse valita ajatusmaailmansa? Rannela päätyy toteamukseen, että ”ajattelulla oli rajat kuin taululla kehykset, vaikka ihminen luuli olevansa vapaa ja erityinen.”

”Kuinka hän voisi kertoa heille, että muisti oli kuin meri? Että se mikä oli kaikkein painavinta, putosi pohjaan. Merenpohja oli muistojen kalmisto.”

Jos Rannelan kirja vie mennessään, suosittelen tutustumaan myös kirjailijan työpäiväkirjaan, joka on luettavissa Kariston nettisivuilta.

http://karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/ajankohtaista?bid=220&vid=3

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

JG


Nuotio, Eppu & Soininen, Pirkko: Nainen parvekkeella (Bazar 2016)

Posted on

Taidemaalari Albert Edelfelt, hänen mallinsa ja elämänkumppaninsa Virginie, portinvartijapariskunta Hortense ja Baptiste Mullins, nuori dokumentaristi Salome Virta, eläköitynyt virkamies A.S. Salomaa, hänen poikansa yrityskonsultti Tuomas, Tuomaksen ex-rakastajatar Giulia sekä mysteerinen ja hysteerinenkin taiteentutkija Maurice Dubuffet. Näin monimuotoisen joukon ympärille Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella -rikosromaani kietoutuu. Kaiken keskiössä on kuitenkin kirjan nimen mukaisesti Albert Edelfeltin vuonna 1884 maalaama taulu Nainen parvekkeella.

8867432 bukobject

(Lähde: https://www.bukowskis.com/fi/auctions/F169/75-albert-edelfelt-nainen-parvekkeella-la-parisienne)

Berliinissä asuva dokumentaristi Salome Virta haluaa tehdä dokumentin itselleen rakkaasta Nainen parvekkeella -taulusta, jota varten hän ottaa yhteyttä taulun omistajaan, Suomessa asuvaan A.S. Salomaahan. Aluksi Salomaa suhtautuu vastahakoisesti yhteydenottoihin, mutta kuultuaan Virralta, että Pariisissa olevalla taiteentutkijalla on hallussaan ennen näkemättömiä luonnoksia Edelfeltiltä, herää hänenkin kiinnostuksensa. Kun Salomaan poika Tuomas kuulee isänsä yhteistyöstä dokumentaristin kanssa, hän on vakuuttunut, että nainen vain hyväksikäyttää helppouskoista vanhusta. Kirjan edetessä on selvää, että joku hyväksikäyttää jotakuta, mutta ei ehkä niin kuin Tuomas asian kuvittelee. Tuomaksen elämää hankaloittaa myös ex-rakastajatar Giulia, joka ei noin vain hyväksykään suhteen päättymistä.

 Nainen parvekkeella

Kirjassa vuorotellaan kahdella aikatasolla, toisaalla ollaan vuodessa 2015, jossa Salome yrittää selvittää taulun ja luonnosten arvoitusta. Eli kuka on taulun mallina? Onko se Thérѐse vai onko hän sittenkin Albertin edellinen malli ja mahdollisten lasten äiti Virginie? Mitä Virginielle tapahtui? Entä mitä Virginien ja Albertin lapsille? Miksi luonnokset ovat olleet näin kauan piilossa? Mitä uutta luonnoksista selviää? Toisaalla ollaan vuodessa 1883, kun Albert Edelfelt elää Pariisissa yhdessä edellä mainitun mallinsa Virginien ja heidän mahdollisten yhteisten lastensa kanssa. Kirjan mielenkiintoisinta antia itselleni olikin Albertin ja Virginien tarina. Aikoinaan suorastaan ahmin taidehistorioitsija Anna Kortelaisen Virginie -teoksen. Kirjan tekijät ovatkin hyödyntäneet Kortelaisen asiantuntemusta kirjaa kirjoittaessaan.

Nainen parvekkeella on sujuvasti etenevä, yllättäviä käänteitä sisältävä mysteeri taulusta, naisen ja miehen sekä pojan ja isän välisistä suhteista.

”Ymmärrän hyvin, että kielipuolena on kurjaa oleskella Pariisissa, vaikka se onkin sentään – Pariisi. Kaupunki, jossa kauan sitten olin kovin onnellinen ja onneton samaan aikaan. Edelfeltiä Pariisi aina lohdutti. Ehkä sinäkin voisit kävellä parin korttelin päähän Luxembourgin puistoon ja unohtaa hetkeksi koko tämän seikkailun ja dokumenttisi. Käy ostamassa siitä alakerran leipomosta patonkia, sekatavarakaupasta viikunoita ja juustoa ja pullo punaviiniä. Mene sinne plataanipuun alle varjoon, levitä viltti allesi ja sulje silmäsi. Lepohetki voisi tehdä sinulle hyvää.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG


Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus (Gummerus 2016, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi)

Posted on

”Ihmisen suurin aarre on hänen oman sydämensä viisaus.”

Miten menestynyt newyorkilainen lakimies, joka katoaa kuin tuhka tuuleen eräänä arkisena aamuna ja sokealla burmalaisessa munkkiluostarissa asuvalla nuorukaisella on yhteistä? Ja kuka on salaperäinen Mi Mi? Näitä kysymyksiä pohtii Julia, joka on matkustanut Burmaan selvittämään lakimiehenä työskennelleen isänsä kohtaloa. Selvittäessään mitä isälle oikein tapahtui, Julia joutuu pohtimaan kysymystä, kuinka hyvin oikein tunnemme omat vanhempamme?

”Rakkaus tekee meistä kauniita.”Sydämenlyönneissä ikuisuus uusi

Sydämenlyönneissä ikuisuus on kertomus rakkaudesta ja sen kestävyydestä, riippumatta siitä montako tuhatta kilometriä tai useita vuosikymmeniä on kahden rakastavaisen välissä. Tarina alkaa Burmasta, jossa Julia on etsimässä neljä vuotta aiemmin kadonnutta isäänsä. Etsintä oli käynnistynyt hänen löytäessään vanhan rakkauskirjeen, jossa hänen isänsä kirjoittaa salaperäiselle Mi Mille. Burmassa Julia saa oppaakseen U Ban, miehen joka tietää hämmästyttävän paljon Juliasta, vaikka he eivät ole koskaan tavanneet, mutta mikä vielä mystisempää hän tuntuu tietävän myös Julian kadonneesta isästä.

”Tin Win oli selittänyt hänelle, ettei yksinomaan lukenut kirjoja vaan matkusti niiden kanssa, että ne veivät hänet muihin maihin ja tuntemattomille mantereille ja että niiden avulla hän oppi tuntemaan aina vain uusia ihmisiä, joista monista tuli hänen ystäviään.”

Tämän kirjan avulla matkustat taianomaiseen Burmaan, jossa Tin Winin johdatuksella saat kuulla miltä perhosten siiveniskut kuulostavat, kuinka Mi Min sydän sykkii mitä kauneimmin hänen rinnassaan ja ymmärtämään, että hiljaisuudessakin on ääniä, jos niitä maltaa keskittyä kuuntelemaan. Kirja johdattaa lukijansa burmalaiselle kuhisevalla torille, kosteaan ja kuumaan viidakkoon, istumaan kannon päälle ja katsomaan kaukaisuuteen. Kirjaa lukiessa tulikin mieleen Paulo Coelhon teokset elämänviisauksineen ja koskettavine elämänkohtaloineen.

”Maailma supistuu, menee aivan sijoiltaan, kun ihminen vihaa tai pelkää.”

Sydämenlyönneissä ikuisuus on saksalaisen Jan-Philipp Sendkerin esikoisromaani, joka on käännetty yli 20 kielelle. Ja tiedoksi kaikille, jotka kirjan lukevat: longyi on kahdesta kankaasta yhteen ommeltu vaate, jota sekä miehet että naiset käyttävät. Sendker on kirjoittanut tarinalle myös jatkoa A Well-Tempered Heart, joka jatkaa Julian tarinaa.

Elämä ei lopu kuolemaan, vaan kuolema on yksi vaihe elämää.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG