Maaretta Tukiainen & Krista Keltanen: Luova tauko – löydä oma tapasi elää (Cozy Publishing 2018)

Posted on

Luova tauko – löydä oma tapasi elää on tietokirjailija Maaretta Tukiaisen ja valokuvaaja Krista Keltasen yhteinen luovuuden tuotos. Kirjassa he kaivautuvat luovuuden ytimeen. Tärkeintä on prosessi, luominen itsessään: se, mistä kaikki alkaa ja miten luovuus lähtee liikkeelle kohti valmista tuotosta.

Kansi johdattelee lukijan pitämään oman luovan taukonsa kirjan parissa. Seesteiset ja rauhoittavat värit, kuten sininen, pilvenvalkoinen, ruskea, harmaa, hempeä vihreä, ovat kuin ikkuna suoraan luovuuteen. Kauniita, koko sivun täyttäviä kuvia luonnosta ja työtiloista on ripoteltu kirjaan tasaisin välein tarjoamaan hengähdystaukoja. Lyhyet, luovuutta ja elämää käsittelevät lainaukset ja ajatelmat katkaisevat nekin muuten tiheän ja syvällisen asiapitoisen tekstin, jossa esitellyt henkilöt avaavat ovet niin työtiloihinsa kuin sisäiseen paloonsa, omaan luovuuteensa.

Kirjassa esittäytyvät muun muassa kuvataiteilija Fanny Tavastila, kirjailija ja dokumentaristi Elina Hirvonen, säveltäjä Tuomas Kantelinen, kenkäsuunnittelija Terhi Pölkki, kuvanveistäjä Kim Simonsson ja yhteisöjen muotoilija Arto Sivonen. Tukiainen ja Keltanen voisivat hyvin liittyä kirjassa esiteltyjen henkilöiden perään sisällysluetteloon, sillä saattamalla Luovan tauon kansien väliin he osallistuvat itse välillisesti samaan prosessiin ja toteuttavat omaa tapaansa elää, mikä osuu täysin yksiin otsikon kanssa.

Oikeastaan sillä ei ole merkitystä, keitä kirjassa esitellään, vaan sillä, mitä he edustavat: luovuuden monia muotoja ja polkuja, jotka on pitänyt tehdä itse – aivan kuten heidän teoksensakin. Luova voi kuitenkin olla kuka vain, ja vaikka luovuus on käsitteenä abstrakti ja laaja, sen kautta voi ilmaista persoonallisestikin ja ilmentää omaa itseään.

Ennen kuin omaa tietään on voinut alkaa kulkea, välillä horjahdellen, pysähdellen ja juostenkin, on pitänyt elää ajassa ennen alkua, jota voisi kutsua esialuksi.
Luovan tauon henkilöitä yhdistää se, että heillä on ollut jo suhteellisen varhain luonnollisiksi tai itselle ominaisiksi kokemiaan tapoja luoda, jotka seurasivat koko ajan mukana. Mikäli sisäistä paloaan yritti juosta karkuun, se sai aina kiinni, kiri edelle ja pysäytti pohtimaan, kannattaisiko sen kanssa lähteä jatkamaan yhtä matkaa. Kyllähän sitä kannatti.

Kirjassa käsitellään haastatteluiden kautta sitä, mitä kaikkea luovuus voi olla, millainen on luova ihminen ja voiko puhua luovista ja ei-luovista ihmisistä sekä ennen kaikkea luovaa prosessia.
Parhaimmillaan luovuus tuntuu halaukselta: se syleilee, lämmittää, voimaannuttaa, antaa energiaa. Ei hätää, jos ei ole taiteilija, valokuvaaja, kirjailija, suuri ajattelija tai ongelmanratkaisija, luova voi olla yhtä monella tavalla kuin on ihmisiäkin. Arkisissa askareissa itää siinäkin luovuuden siemen.

Luovat teot ja ideat eivät ilmesty mustasta aukosta, eivätkä luovat ole erillinen ihmisryhmänsä, vaan osa suurta kokonaisuutta, kuten tuotoksensakin, jotka siirtyvät aiemmin tehtyjen teosten jatkumoksi, osa pysyvämmin, osa vain hetkellisinä.

Luovassa prosessissa, johon kuuluu myös luova tauko, voidaan tunnistaa seitsemän k:n roolit: kulkija, kysyjä, kuuntelija, kuvittelija, kokeilija, kriitikko, käsityöläinen. Riippuu lukijasta, millaisen roolin omaksuu, niitä voi olla montakin tai jokin aivan uusi, omanlainen. Luomisen kautta pyritään ymmärtämään, luomaan yhteyksiä, vaikuttamaan, ilostuttamaan. Alun ja lopun sijaan keskitytään keskikohtaan, matkaan. Kaikissa vaiheissa tärkeintä on, että teos on omannäköinen ja sille antaa kaikkensa ja enemmänkin.

Oma tapa elää, niin kuin luovuuden toteuttaminenkin, vaatii rohkeutta ja uskallusta, uskoa, heittäytymistä, epävarmuuden ja epäonnistumisen sietoa, sisäistä paloa. Sitä, että tarttuu kuluvaan hetkeen ja pitää siitä kiinni loppuun asti.

Kirjan voisi tiivistää tähän lauseeseen: ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa, vain oma tapasi ja toisten tavat, kullakin yksilöllinen.

AK


Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät – matkapäiväkirjani sivuilta (Karisto 2018)

Posted on

Kesyt kaipaavat, villit lentävät – matkapäiväkirjani sivuilta on tamperelaisen kirjailija Terhi Rannelan ensimmäinen matkapäiväkirja, joka sisältää vuosien varrella karttuneita kokemuksia, ajatuksia ja kirjoitettuja sanoja. Rannela on aiemmin julkaissut nuortenkirjoja ja historiallisia romaaneja.

Päiväkirjamerkintöjä jäljittelevä kirja vie lukijan eri puolille maailmaa pienellä hiilijalanjäljellä, joten matkan aikana ei tarvitse huolehtia muusta kuin siitä, että ottaa hyvän asennon, kenties teemukin käden ulottuville ja sanoo: ”Kyllä, olen valmis, lähdetään!” Rannela kiertää Amerikan New Yorkia ja muita isoja kaupunkeja, käväisee muistelemassa Kunta Kintea Afrikan Gambiassa ja hämmästelee Skotlannin Edinburghia Harry Potterin syntysijoilla. Matka jatkuu Britannian Lontooseen, Islantiin, Norjaan. Kauempana odottavat vuoroaan kohtelias ja kuuliainen Japani, perinteikäs Kiina, Kambodzhan sisällissodan jäljet ja Singaporen ostoskeskus keskiyöllä. Millaista on viettää yksi syksy Saksan Hannoverissa? Ylittääkö Ateena odotukset? Miten kotimaassa voi ottaa matkailusta kaiken irti? Rannela jakaa lukijalle keskustelujaan paikallisten kanssa ja antaa kuin vaivihkaa näille äänen: naurut kuulee, hymyt kohottavat omiakin huulia, surun tuntee puristuksena. Maailma osoittautuu ihmeelliseksi mutta pieneksi – ihmiskunnalla on samat murheet ja ilot maasta riippumatta, samoja unelmia ja toiveita.

”Toiveeni on, että tämä kirja saisi Sinut unelmoimaan.”

Kirjan turkoosipohjainen kansi, jossa lentoon lähtevät mustat joutsenet kokeilevat siipiään, tiivistää hyvin sivuilta huokuvan toiveen: unelmoi, kokeile, lennä. Nimi viittaa samaan kannustukseen, sillä elämä on tässä ja nyt, kannattaa ennemmin uskaltaa vaikka pelottaisikin kuin jäädä kotilammen turvaan vatvomaan ja jossittelemaan. Jos ei lennä rapakon toiselle puolelle, voi liitää turvallisesti nojatuolissa – tai missä kirjaa lukeekaan – ja edetä siitä tai sitten nauttia vain kirjan siivin matkasta. Tärkeintä on, että matkaa, tapahtuipa se miten vain.

Matkaa taittaessaan Rannela antaa lukuvinkkejä ja kertoo lyhyesti kustakin kirjasta. Kirjailija poikkeaa jokaisessa maassa mahdollisuuksien mukaan kirjakauppoihin, museoihin ja näyttelyihin, ideoiden pyhättöihin. Välillä Rannela saakin uusia ideoita tai ainakin ajatuksia ja lisää tutkittavaa. Päivät koostuvat retkistä lähiseuduille, kirjoittamisesta, teekupillisista ja yöunista vieraiden maiden taivaiden alla. Vaikka työajat eivät olekaan aikaan tai paikkaan sidottuja, lukijalle teroitetaan, että kirjailijan ammatti on tavallista työtä, eikä siihen liity taikaa tai ihmeitä. Rannela kertoo kirjoittamisesta henkilökohtaisella tasolla mutta myös yleisemmin, lohdullisella ja innostavalla tavalla kuin puhuisi ystävästä. Kirjoitetut sanat taltioivat matkat, tekevät niistä täydemmät ja eläväisemmät. Mukana kulkevaan päiväkirjaseen kynän kautta tallentuvat maisemat, lintulajit, ruoat, juomat, eri kielten hauskat ilmaukset, asuinympäristöjen hyvät ja huonot puolet, kulttuureita, muistoja, hassuja tai jännittäviä elämyksiä, matkaseura, ajatuksia, havaintoja, ideoita.

Puoleen väliin kirjaa luvut ovat lyhyitä, pieniä makupaloja maailmalta. Sen jälkeen jäädään pidemmäksi aikaa yhteen paikkaan, tahti hidastuu, havainnointi muuttuu tarkemmaksi ja yltää laajemmalle. Rannela muistuttaa, että kodin voi löytää mistä vain, tilapäisen tai pysyvän. Missä ikinä koti sitten onkin, siellä pitäisi osata myös rauhoittua. Kirja pyrkiikin tarjoamaan tauon hektisestä ja teknologian täyteisestä arjesta, rentouttamaan sekä avaamaan ovia maailmalle. On tärkeää viettää hetkiä yksin ja rauhassa, pitää somepaastoa ja nauttia hiljaisuudesta. Toisaalta Rannela listaa tarvitsevansa luonnon, kirjoittamisen ja kirjojen tuoman rauhan lisäksi saunaa ja ystäviään. Matkata voi itsekseen, mutta vielä mukavampaa se on seurassa.

Kesyt kaipaavat, villit lentävät on samalla kevyt ja syvällisesti pohdiskeleva teos. Se on hyvänmielen kirja, joka hymyilyttää ja kehottaa levittämään siipensä. Kirja herättää ajattelemaan, ideoimaan, mutta erityisesti unelmoimaan omasta matkasta. Kirja sopii niin nojatuolimatkailijoille kuin matkailusivuja selaileville tai vain yleisesti maailmasta kiinnostuneille tiedonjanoisille.

Jos menojalkaa vipattaa, tämä kirja on siihen oiva apu!

AK


Ilana Aalto: Paikka kaikelle (Atena 2017)

Posted on

Kulttuurihistorioitsija ja ammattijärjestäjä Ilana Aalto on kirjoittanut syvällisen, lempeän ja feministisen kirjan ihmisten tavarasuhteesta. Kirja ei niinkään anna pelkkiä ohjeita siihen, miten tavaraa karsitaan onnistuneesti, vaan enemmänkin sitä miksi ihmiset suhtautuvat tavaroihin niin kuin suhtautuvat. Kirja on siis oivaa luettavaa myös niille, joilla ei ole tarvetta tai kiinnostusta raivata tavaroitaan.

Tavaroiden haaliminen on hyvin inhimillistä ja Aallon mukaan tavarat eivät ole vain materiaa. Hänelle ne ovat osa ihmisten välistä viestintää. Haluamme kodillamme, huonekaluillamme, kirjahyllyllämme ja astiastoillamme viestiä muille ihmisille millaisia olemme, millaisiksi haluamme tulla ja mitä arvostamme elämässä.

Viime aikoina moni suomalainenkin nainen on hurahtanut japanilaisen Marie Kondon konmaritus -ohjelmaan. Sen perusajatuksen on käydä läpi tavarat kysymällä jokaisen esineen kohdalla: tuottaako tämä minulle iloa. Aalto käsitteleekin luonnollisesti myös konmaritusta. Hän tunnustaa metodin hyvät puolet, kuten sen, että se voi lisätä ihmisten arvostusta tavaroitaan kohtaan ja näin vähentää tavaroiden näkemistä vain kertakäyttöisinä. Toisaalta tavaroiden karsiminen vain sen perusteella tuottaako kyseinen esine meille iloa, on itsekästä ja on mahdollista vain länsimaisessa runsaudessa eläville ihmisille.

Vaikka Aalto ei pakota ketään tavaranraivaukseen, jos kokee että siihen ei ole tarvetta, hän kuitenkin liputtaa sen puolesta, että ihmiset eivät haalisi tavaraa ylettömästi. Hän muistuttaa, että helposti monen elämässä onkin käynyt niin, että ihmiset elävät asumista varten eikä toisinpäin. Kun rakennetaan isoja taloja, jotka täytetään lattiasta kattoon tavaroilla, lisää se työmäärää kodissa, jolloin aikaa ei jää muihin tärkeisiin asioihin. Siivoaminen kun käy helpommin, kun tavaraa ja tilaa ei ole liikoja.

Vaikka tiedostaisimmekin, että vähemmän tavaraa, vähemmän siivottavaa jne. Niin silti moni kuitenkin kokee tavaroiden ostamisen houkuttelevaksi, koska sehän on kivaa ja tuottaa iloa. Aalto kuitenkin muistuttaa, että kuluttamisen tuottama onni on lyhytaikaista. Ihminen kun tottuu hyvin nopeasti uuteen ostokseensa. Jopa lottovoittajien onnentunne hiipuu melko pian samalle tasolle kuin mitä se oli ennen voittoa. Tutkimuksissa on todettu, että voitto voi jopa heikentää ihmisten onnellisuutta yhtäkkisen suuren rahamäärän tuodessa elämään aivan uudenlaisia ongelmia.

Mutta jos haluaa ostaa onnea kuluttamalla, mikä avuksi. Aalto tuo esiin tutkimuksia, joissa on todettu, että ostettu elämys (elokuvalippu, teatterikäynti, konsertti, huvipuisto, ravintolakäynti) tuo huomattavasti pidempikestoista onnea kuin uusi tavara. Toisin kuin yleisesti voisi luulla, elämys kestää aikaa toisin kuin esine, johon tottuu tai joka voi hajota. Elämys tuottaa positiivista energiaa jo ennakkoon ja jälkikäteen kun muistellaan kokemusta.

Aallon teos herättää kyseenalaistamaan omia kulutustottumuksiaan ja katsomaan kodissa olevia esineitä uudella tavalla. Aalto kiteyttääkin hienosti kuinka monimuotoista tavarasuhteemme on:

”Elämämme tavaran kanssa punoutuu kotien ja asumisen historiaan, naisten ja miesten väliseen työnjakoon, käsityksiimme yhteiskuntaluokkista ja siitä, mitä on hyvä elämä.”

JG