Karina Schaapman: Hiiritalon Sam & Julia (suom. Oona Juutinen, Otava 2018)

Posted on

Hiiritalon Sam ja Julia on Hollannissa Amsterdamissa asuvan poliitikko ja kirjailija Karina Schaapmanin ensimmäinen lastenkirja. Hiiritalo syntyi Studio Schaapmanin työntekijöiden ja kirjailijan vuosien työpanoksen tuloksena, ja sinne pääsevät kurkistamaan nyt myös suomalaiset.

Kirjan kansi, jossa Julian ja Samin kultaiset silhuetit näyttävät tanssivan iloisesti, toivottaa lukijan tervetulleeksi vierailemaan hiiritaloon. Sam ja Julia seisovat pikkuisilla portailla ovensuussa kutsuen sisään. Kiitos vain, astutaanpa kynnyksen yli!

Hiiritalo on kuin monikerroksinen valokuvakehys puisine reunoineen, jotka rajaavat elämänmenon vaihtelevine hiiritähtineen eri lokeroihin ja kerroksiin. Läpi kirjan yksityiskohtaiset, värikkäät kuvat muistuttavat nukkeanimaation pysäytettyjä kohtauksia. Sam ja Julia muiden hiirten kanssa ovat niin huolella ja elävästi lyhyihin tarinoihin aseteltuja, että voisivat hyvin astua kirjasta lukijan syliin seuraavaan seikkailuun.

Itse asiassa niin on käynytkin, sillä hiiritalo ja sen asukkaat löytyvät Amsterdamin pääkirjastolta, jossa sitä voi käydä ihailemassa koko kahden metrin leveydeltä ja kolmen metrin korkeudelta. Talo on valmistettu pahvilaatikoista ja paperimassasta, sisustamiseen on käytetty aitoja kankaita sekä ylijäämämateriaaleja. Samin ja Julian kodissa on yli sata huonetta, käytäviä ja ulkotiloja – paljon tutkittavaa niin pienille seikkailunjanoisille hiirille kuin kaikenikäisille vierailijoille ja lukijoillekin. Tutustutaanpa sitten tarinoiden kahteen päähenkilöön, Juliaan ja Samiin.

Julia on seikkailunjanoinen ja tylsiä hetkiä kartteleva hiirulainen, joka on kiinnostunut hiiritalon elämästä ja asukkaista ja osaa pitää puolensa tiukoissakin paikoissa. Vaikka Julialla ei ole perheessään kuin äiti ja kodin ikkunat antavat takapihalle, se ei hiiritytön menoa hidasta tai paina päätä olkapäiden väliin. Onhan hiiritalon jokainen asukas enemmän tai vähemmän kuin perheenjäsen, kaikki elävät sopuisasti kiinteänä yhteisönä tehden oman osansa. Julia ottaa päivissään ilon irti siitä, mitä tällä on, ja näkee tavallisessakin arjessa pieniä ihmeitä ja mahdollisuuden kommelluksille. Hiljainen, aranpuoleinen ja pidättyväisempi Sam, joka asuu suurperheen keskellä lukuisten sukulaisten ympäröimänä, on Julian paras ystävä ja rohkaistuu Julian seurassa huomattavasti. Tunteellinen ja perhekeskeinen Sam häviää toisinaan kirjojen maailmaan ja uskaltaa turvautua ystävänsä apuun tarpeen tullen, vaikka auttaja olisikin tyttö.

Samin ja Julian päivät koostuvat arkiaskareiden ja -elämän opettelusta: pyykinpesua, kaupassa käyntiä, pikkusisarusten hoitamista, ruoanlaittoa, sairastamista, sukulaisen luona vierailua. Lettuja tehdessä tomusokeri kuorruttaa hetken kuin taikapöly, pyykkiä pestessä tulevat puhtaiksi koko huone ja itse hiiretkin, hiirivauvoille vaihdetaan vaippoja ja sairastaessa ihmetellään punaisia näppylöitä ja pysytellään visusti vuoteessa. Sitten mennään taas! Koska hiiritalon väki on kirjavaa, Julia ja Sam vierailevat toistensa kotien lisäksi eri asukkaiden luona: romukauppiaan, karkkikauppiaan, Samin sedän, jolla on erikoisia tatuointeja, ja Julian tädin, joka viettää sapattia.

Vaikka tarinat ovat osittain itsenäisiä, lyhyitä tuokioita Julian ja Samin arjessa, eräs kiehtova esine esiintyy useammassa luvussa: salainen lipas. Sitä säilytetään portaiden alla, sisältö ja sen tarkoitus pitää lukijan selvittää itse, sillä Julia ja Sam eivät paljasta sitä heti, eihän se sitten enää olisi salaista.

Kaikkeen uuteen suhtaudutaan innokkaasti ja ilolla, ennakkoluulot pölyttyvät ruokavarastojen vieressä vintillä. Jos jokin ei heti suju, se ei kaada hiiritalon seiniä, virheistä oppii. Uteliaisuus, oppimis- ja kokeilunhalu sekä muiden hiirten kannustava ja ymmärtävä suhtautuminen Samin ja Julian tekemisiin kantavat pitkälle. Siitä huolimatta, että hiiret ovat asuinympäristöltään ja luonteiltaan melko universaaleja, niissä on jotain tuttua ja turvallista, samaistuttavaa, lähes nostalgista. Kauniisti kuvitettujen tarinoiden maailma on avoin, täynnä kokeilemista ja kommelluksia, samaan aikaan aikuismainen ja yksinkertaisen lapsekas. Säpinää ja pienten hiirten tepsutusta riittää.

Näitä hiiriä ei kannata pelätä tai jahdata, sillä pehmoiset vaaleanharmaat Sam ja Julia ovat varmasti mielenkiintoista ja suloista seuraa, joilta on turvallista ja hauskaa oppia arjen askareita. Touhukkaiden päivien ansiosta näillä kahdella riittää kerrottavaa niin perheen pienemmille kuin vanhemmillekin. Tarinoiden lyhyyden, arkisten aiheiden ja kuvien paljouden ansiosta kirjaa voi lukea ja tutkailla myös vasta lukemaan oppinut koululainen.

Hiiritalosta ja sen asukeista, oheistuotteista, kirjastovierailusta ja oman hiiritalon rakentamisesta pääsee lukemaan lisää englanninkielisiltä kotisivuilta: http://www.themousemansion.com/.

AK


Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin (suom. Hanna Arvonen, HarperCollinsNordic 2017)

Posted on

Sinuun minä jäin on Skotlannissa syntyneen toimittajana työskennelleen Mhairi McFarlanen esikoisteos ja vieläpä hyvin onnistunut sellainen. Se kertoo Manchesterissä asuvasta kolmekymppisestä Rachelista, joka työskentelee oikeustalolla toimittajana. Hänen työnään on metsästää meheviä uutisjuttuja meneillään olevista oikeustapauksista. Elämä Manchesterissa etenee ihan mukavasti, mutta edessä olevat häät pitkäaikaisen poikaystävänsä Rhysin kanssa saavat hänet pohtimaan mitä hän elämältään oikein kaipaa. Ja ennen kuin Rachel itsekään tajuaa, hän onkin pitkästä aikaa sinkku. Häät ovat peruuntuneet ja Rachel on muuttanut pois hänen ja Rhysin yhteisestä asunnosta.

”Rachelin laki: epäonnistu uudelleen, epäonnistu eri tavalla.”

Rachelin sinkkuelämä saa kuitenkin nopeasti jännittävän käänteen, kun hän kuulee, että Ben, hänen opiskelukaverinsa yliopistoajoilta, on muuttanut takaisin kaupunkiin (kylläkin yhdessä vaimonsa kanssa). Tämä pistää Rachelin elämän sekaisin, koska Ben on se mies, jota hän ei ole koskaan saanut pois mielestään. Harmi vaan, että Ben ei koskaan ole katsonut Rachelia sillä silmällä. Ja toisaalta Benhän on nyt naimisissa, joten se siitä sitten. No ehkä lukijalle voi sen verran paljastaa, että yllätyksiä on tulossa, kun Rachel ja Ben kohtaavat kymmenen vuoden tauon jälkeen. Lusikkansa soppaan pistävät vielä Benin hurmaava ja älykäs työkaveri Simon sekä Rachelin ystävykset Caroline, Ivor ja Mindy. Niin ja tietenkin Olivia, Benin täydellisen hillitty vaimo, jonka rinnalla Rachel kokee olevansa täysin B-luokan kamaa.

”Kyllä, minä olin rakastunut Beniin. Ei, minä en ollut aikonut ottaa riskiä ja kertoa hänelle, koska oletin lähes varmasti, etten saisi vastarakkautta. Minä olin aikonut teeskennellä, etten rakastanut, ja antaa hänen mennä. Minä en pystynyt ratkaisemaan tätä ristiriitaa ilman, että se kertoisi jotakin minusta. Tällainen, hyvät ystävät, on pelkuri.”

Sinuun minä jäin on hyvän mielen chic lit -kirja. Se on sopiva sekoitus keveyttä ja pintaa syvemmälle menevää pohdiskelua elämästä ja tekemistämme valinnoista. Sinuun minä jäin oli pitkästä aikaa kirja, jossa nauroin useammassakin kohtaa ääneen ja muutamassa kohdassa melkein kyyneleetkin valuivat. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut Mhairi McFarlanelta, mutta oli sen verran positiivinen kokemus, että haluan ehdottomasti tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa.

”Jotkut ihmiset päätyvät yhteen sielunkumppaninsa kanssa. Jotkut ihmiset löytävät kumppanin, jonka kanssa he voivat olla onnellisia, jos näkevät vaivaa. Jotkut ihmiset saavat mitä ansaitsevat. Jotkut ihmiset tulevat aina olemaan mysteeri. Toiset ihmiset, joihin minä ehkä kuulun, päätyvät elämään yksin. Ja se on ihan okei. Minä pärjään kyllä.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG


Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat (Suom. Helene Bützow, WSOY 2017)

Posted on

Erika ja Oliver ovat lapseton pariskunta, joille siisteys ja järjestelmällisyys tuntuvat olevan arvoista tärkeimmät. Erikan lapsuudenystävä Clementine yhdessä miehensä Samin kanssa ovat taas uupua lapsiperheen vaatimusten alle. Erikan ja Oliverin naapurissa sen sijaan asuvat iloiset ja riehakkaat Vid ja Tiffany yhdessä teini-ikäisen tyttärensä kanssa, joka mieluiten viettäisin aikansa kirjojen kuvitteellisiin maailmoihin upoten. Eräänä kauniina päivänä Vid päättää kutsua naapurinsa sekä heidän luokseen samana iltana kylään tulevat Clementine ja Sam heille kylään. Pidetään pienet pihajuhlat, tuumaa Vid. Sehän olisi hauskaa? Tai sitten ei…

”[– ] ehkä kaikkein hallitsevimpia olivat syyllisyyden ja kauhun tunteet siitä, mitä grillikutsuilla oli tapahtunut. Ne olivat kuin painajaisen muisto, sitä ei saanut mielestä.”

Pihakutsut eivät siis Moriartyn romaanissa suju kuin Strömsössä ja lukija ei voi kuin pohtia mitä on voinut tapahtua, kun sen jälkiseuraamuksina ystävyyssuhteet ovat koetuksella, avioliitot natisevat liitoksistaan, lapset käyttäytyvät omituisesti ja aikuisetkin ovat enemmän tai vähemmän posttraumaattisen stressin oireiden vallassa.

Australiaisen Liane Moriartyn romaanit kulkevat jossain kevyen naistenkirjallisuuden, chic litin ja vakavamman psykologisen romaanin välimaastossa. Hän kuvaa osuvasti naisten välisten ystävyyssuhteiden monimutkaisia lonkeroita ja aviopuolisoiden keskinäisiä suhteita. Paikoitellen kirja on kevyt, riehakas, kun taas välillä tunnelma on kuin Australian sää pahimmillaan, sateinen ja synkkä.

Moriarty pitää lukijansa otteessaan paljastamalla jo heti alussa, että jotain tapahtui mutta sen tarkemmin lukija ei saa tietää pihajuhlien kulusta. Asiat paljastuvat pikkuhiljaa, välillä raivostuttavan hitaasti, mutta kuitenkin niin kutkuttavasti, että lukemistakaan ei voi kesken jättää.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG