Heikki Hilamaa & Seppo Varjus: Kumouksen äänet – Yhdysvaltojen murros ja musiikki 1960–1984 (Into 2015)

Yleisradion arkistotoimittaja Heikki Hilamaa ja Iltasanomien toimittaja Seppo Varjus etenevät Kumouksen äänet – Yhdysvaltojen murros ja musiikki 1960–1984 teoksessaan kronologisesti alkaen1960-luvun folkin kulta-ajasta ja John F. Kennedyn presidenttiyden optimismista päättyen Bruce Springsteenin musiikkiin ja Ronald Reaganin valtakauteen. Sen punaisen lankana toimii nimenomaan musiikin ja poliittisten liikkeiden sekä poliitikkojen välinen vuorovaikutus. Kirjassa kuvattu musiikki on kuvannut, edustanut ja edistänyt kyseisen ajan poliittista ilmapiiriä sekä sen ajan politiikkoja.

Hilamaa ja Varjus vyöryttävät joukon tunnettuja ja ehkä hieman tuntemattomiakin artisteja lukijan eteen. Käsittelyssä ovat mm. folklaulaja ja poliittinen aktivisti Pete Seeger, blues- ja soulartisti Sam Cooke, Bob Dylan (ei varmasti kaipaa esittelyjä), soul- ja r&B-laulaja Marvin Gaye, countrytähti Dolly Parton sekä itse Pomo eli Bruce Springsteen. Musiikki-ilmiöistä ja genreistä osansa saavat esim. vuoden 1969 Woodstock sekä Discon ja Hiphopin synty. Tätä kirjaa lukiessa on melkein parempi pitää YouTube ja Spotify käden ulottuvilla, jotta voi lukemisen ohella myös kuunnella ja katsella kirjassa edellä mainittuja artisteja ja heidän tärkeitä kappaleitaan, jotka kuvastavat omaa aikaansa, mutta voivat tuntua myös yllättävän ajankohtaisilta edelleenkin. Heikki Hilamaa ja Seppo Varjus muistuttavat, että musiikissa ajan henki säilyy tuoreimpana verrattuna esimerkiksi televisiosarjoihin tai elokuviin. Esimerkiksi he antavat Bob Dylanin musiikin, joka voi vielä nykykuuntelijastakin tuntua ”mullistavalta”, kun taas 1970-luvun suosikkisarja Perhe on pahin näyttää auttamattoman vanhanaikaiselta ruskeasävyisine kulisseineen.

Kumouksen äänet

Musiikinystävänä ja nimenomaan 1960-70-luvun musiikista kiinnostuneena kirja oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Ainoan pettymyksen koin lukiessani feminismin ja musiikin välisiä kytköksiä. Kun lähes kaikki muut luvut, joissa miesartisteja käsiteltiin, olivat vähintään 10 sivun mittaisia, oli Dolly Partonin feminismi luku tiivistetty viiteen sivuun. Varmasti tästä aiheesta olisi löytynyt lisää sanottavaa. Moni naisartisti jäi kokonaan ilman mainintaa tässä luvussa, kuten Partonin aikalainen Helen Reddy, jonka I am Woman -kappaletta voidaan pitää naisten vapautusliikkeen tunnussävelmänä. Liekö Reddyn poisjäänti johtunut osittain siitä, että hän oli syntyjään australialainen. Tästä huolimatta laululla oli valtava merkitys nimenomaan yhdysvaltalaisessa naisliikkeessä. Toki tekijät tuovat muissa luvuissa esiin mm. Joan Baezin, mutta auttamatta tämä on kirja miesten maailmasta.

Tästä huolimatta suosittelen kirjaa musiikin, populaarikulttuurin ja politiikan ystäville. Teemoja käsitellessä tekijät pureutuvat myös niiden taustoihin ja henkilöhistoriaan. Tämä kirja on hyvä lähtölaukaus jos haluaa lähteä tutkimaan tarkemmin tietyn muusikon tai politiikon uraa tai haluaa syventyä tarkemmin esimerkiksi hiphopin alkuaikoihin. Kirjan loppuun tekijät ovat listanneet luettavaa aiheesta kiinnostuneille.  Vaikka teos käsitteleekin aihetta yhdysvaltalaiskontekstista käsin, on kyseinen musiikki vaikuttanut myös Suomessa nähtyihin tyyleihin ja ajatusmaailmoihin. Loppukadetiksi sopiikin Heikki Hilamaan ja Seppo Varjuksen sanat: ”Musiikki, joka poliittisia tapahtumia edisti ja kuvasi, voi sanoa vain, että se oli hienoa.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

JG

Kumouksen äänet löydät joko suoraan hyllystä tai tilaamalla Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä tai verkkokaupastamme.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 85 = 95