Ilana Aalto: Paikka kaikelle (Atena 2017)

Kulttuurihistorioitsija ja ammattijärjestäjä Ilana Aalto on kirjoittanut syvällisen, lempeän ja feministisen kirjan ihmisten tavarasuhteesta. Kirja ei niinkään anna pelkkiä ohjeita siihen, miten tavaraa karsitaan onnistuneesti, vaan enemmänkin sitä miksi ihmiset suhtautuvat tavaroihin niin kuin suhtautuvat. Kirja on siis oivaa luettavaa myös niille, joilla ei ole tarvetta tai kiinnostusta raivata tavaroitaan.

Tavaroiden haaliminen on hyvin inhimillistä ja Aallon mukaan tavarat eivät ole vain materiaa. Hänelle ne ovat osa ihmisten välistä viestintää. Haluamme kodillamme, huonekaluillamme, kirjahyllyllämme ja astiastoillamme viestiä muille ihmisille millaisia olemme, millaisiksi haluamme tulla ja mitä arvostamme elämässä.

Viime aikoina moni suomalainenkin nainen on hurahtanut japanilaisen Marie Kondon konmaritus -ohjelmaan. Sen perusajatuksen on käydä läpi tavarat kysymällä jokaisen esineen kohdalla: tuottaako tämä minulle iloa. Aalto käsitteleekin luonnollisesti myös konmaritusta. Hän tunnustaa metodin hyvät puolet, kuten sen, että se voi lisätä ihmisten arvostusta tavaroitaan kohtaan ja näin vähentää tavaroiden näkemistä vain kertakäyttöisinä. Toisaalta tavaroiden karsiminen vain sen perusteella tuottaako kyseinen esine meille iloa, on itsekästä ja on mahdollista vain länsimaisessa runsaudessa eläville ihmisille.

Vaikka Aalto ei pakota ketään tavaranraivaukseen, jos kokee että siihen ei ole tarvetta, hän kuitenkin liputtaa sen puolesta, että ihmiset eivät haalisi tavaraa ylettömästi. Hän muistuttaa, että helposti monen elämässä onkin käynyt niin, että ihmiset elävät asumista varten eikä toisinpäin. Kun rakennetaan isoja taloja, jotka täytetään lattiasta kattoon tavaroilla, lisää se työmäärää kodissa, jolloin aikaa ei jää muihin tärkeisiin asioihin. Siivoaminen kun käy helpommin, kun tavaraa ja tilaa ei ole liikoja.

Vaikka tiedostaisimmekin, että vähemmän tavaraa, vähemmän siivottavaa jne. Niin silti moni kuitenkin kokee tavaroiden ostamisen houkuttelevaksi, koska sehän on kivaa ja tuottaa iloa. Aalto kuitenkin muistuttaa, että kuluttamisen tuottama onni on lyhytaikaista. Ihminen kun tottuu hyvin nopeasti uuteen ostokseensa. Jopa lottovoittajien onnentunne hiipuu melko pian samalle tasolle kuin mitä se oli ennen voittoa. Tutkimuksissa on todettu, että voitto voi jopa heikentää ihmisten onnellisuutta yhtäkkisen suuren rahamäärän tuodessa elämään aivan uudenlaisia ongelmia.

Mutta jos haluaa ostaa onnea kuluttamalla, mikä avuksi. Aalto tuo esiin tutkimuksia, joissa on todettu, että ostettu elämys (elokuvalippu, teatterikäynti, konsertti, huvipuisto, ravintolakäynti) tuo huomattavasti pidempikestoista onnea kuin uusi tavara. Toisin kuin yleisesti voisi luulla, elämys kestää aikaa toisin kuin esine, johon tottuu tai joka voi hajota. Elämys tuottaa positiivista energiaa jo ennakkoon ja jälkikäteen kun muistellaan kokemusta.

Aallon teos herättää kyseenalaistamaan omia kulutustottumuksiaan ja katsomaan kodissa olevia esineitä uudella tavalla. Aalto kiteyttääkin hienosti kuinka monimuotoista tavarasuhteemme on:

”Elämämme tavaran kanssa punoutuu kotien ja asumisen historiaan, naisten ja miesten väliseen työnjakoon, käsityksiimme yhteiskuntaluokkista ja siitä, mitä on hyvä elämä.”

JG


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 83 = 90