Markus Torgeby: Juoksijan sydän (Docendo 2016, Suom. Veikko Ahola)

”Juostessa ei ajattele, on vain syvähengitys, ja jalat ja rauhoittava rytmi.”

Luettuani Markus Torgebyn Juoksijan sydämen halusin vain lähteä metsään juoksemaan ja minähän en juokse, vaikka juoksulenkkarit omistankin. Juoksijan sydän kertoo tositarinan nuoresta miehestä, joka oli luonnonlahjakkuus juoksussa. Valitettavasti kilpailutilanteissa juoksu ei useimmiten syystä tai toisesta kulkenutkaan ja lopulta loukkaantuminen harjoitusleirillä lopetti Markuksen lyhyen uran. Samaan aikaan Markuksen elämään toi varjoja hänen äitinsä, joka sairastaa MS-tautia. Löytääkseen elämälleen suunnan Markus päättää muuttaa asumaan metsään.

Tavallaan kirja oli hyvin yksinkertainen. Markus kuvaa ensin lapsuuttaan ja miten kaikki muuttui äidin sairastuttua. Hän kertoo juoksemista, kuinka helppoa ja luontevaa se hänelle oli:

 ”Minä rakastan juoksemista ja sitä, kuinka jaloissa ja keuhkoissa pistelee. Olen silloin elossa, olen läsnä. Sen tähden minä elän.”

Markuksen aika metsässä kesti yhteensä neljä vuotta. Välissä hän kävi puolen vuoden mittaisella harjoitusleirillä Afrikassa. Yksinkertaisuudella tarkoitan, että kirjassa ei tavallaan tapahdu kauheasti, mutta silti sitä luki ja luki. Markuksen kuvailut metsässä asumisessa ja siellä selviämisessä sekä juoksun aiheuttamista tuntemuksista olivat jollain lailla ihanan hypnoottista luettavaa. Sellaista luettavaa, että todellakin teki mieli vetää lenkkarit jalkaan ja kirmata lähimetsään. Kirja siis sopii myös niillekin, joita juokseminen ei niin kiinnosta. Tämän luettuaan se voi alkaa kiinnostamaan…

20160501_194749

Markus käsittelee hyvin myös metsään sopeutumista. Ei se helppoa ollut. Mielikuvitus tuotti ties mitä seuralaisia hänelle, mieli pauhasi ja näkymättömiä ”kummituksia” vaani alkuun nurkissa. Metsässä Markuksen on pakko pysähtyä omien ajatustensa ja tunteidensa äärelle. Ei ole mitään mihin voisi kiinnittää huomionsa ja turruttaa olonsa:

 ”Täällä minä en lue ainuttakaan kirjaa. En kuuntele radiota, en katsele televisiota. En ahmi muiden ihmisten mielipiteitä, vältyn olemasta yhteydessä mihinkään.”

Juoksijan sydän on ns. tosielämän self help -opas. Kirjassa ei vain viljellä tyhjiä siirappisia korulauseita itsensä voittamisesta ja unelmien saavuttamisesta, vaan oikeiden ihmiskohtaloiden avulla kerrotaan jotain olennaista ihmisenä olemisesta ja elämästä. Elämä ei aina ole hauskaa, joskus sattuu ja lujaa, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu.

 ”Tiedän vain, että metsän avulla löydän suunnan elämääni.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

67 − = 64