Pierre Lemaitre: Irene (Suom. Sirkka Aulanko, Minerva 2016)

Olen monessa kirjablogissa  tämän syksynä aikana törmännyt Pierre Lemaitre  teokseen Iréne, joka on noussut monen kirjablokin ehdottomaksi suosikiksi. Itse olen ollut aikaisemmin skeptinen jännityksen ja murahamysteereiden suhteen, sillä mielestäni nykymaailman on liian sekasortoisessa tilassa ja kaipaan lukemiselta jotain, joka saa minut hyvälle tuulelle. Uhmasin kuitenkin  lukutottumuksiani ja päätin tarttua Pierre Lemaitren Ireneen.

Irene kuuluu Camille Verhoeven- sarjaan josta on julkaistu suomeksi myös teokset Alex ja Camille. Camille. Verhoeven ja hänen vaimonsa Irene ovat saamassa perheenlisäystä, mutta heidän onnellinen ja seesteinen elämä keskeytyy yhtäkkiä. Pariisin lähistöllä sijaitsevasta varastorakennuksesta löytyy kaksi paloittelumurhan uhriksi joutunutta naista. Nämä kaksi murhaa ei ole ainoita vaan vähitellen paljastuu neljä muuta murhaa, jotka ovat tehty tunnettuja rikosromaaneja jäljitellen.

Pierre Lemaitren Irene on aika ajoin kovin raaka ja sisältää hyvinkin karmeita kohtauksia. Vastapainona raakuudelle ja väkivallalle on herkkä ja hempeä rakkaus. Yhtenä teemana mielestäni kirjassa vahvasti nousee esiin ajatus, mikä on nykypäivänä varsin ajankohtaista;  kuinka paljon haluamme panostaa työhön ja siihen, että pärjäämme työelämässä ja miten pystymme kuitenkin viettämään tarpeeksi aikaa läheistemme ja rakkaittemme kanssa sekä kuinka pystymme löytämään noiden kahden asian kanssa tasapainon.

Lemaitre on useaan otteeseen palkittu kirjailija. Hänen kielensä on todella yksityiskohtaista ja pikkutarkkaa. Hän kuvailee paljon ympäristöä ja miljöötä. Mielestäni sivuhenkilöiden kuvaus olisi voinut olla voimakkaampaa, mutta toisaalta Camille ja hänen vaimonsa Irene haluttiin tuoda tarinan keskiöön ja kertoa tarinaa vain heidän kauttansa. Pikkutarkasta ja huolellisesta kielestä huolimatta kuvailu oli realistista ja lukijan ei tarvinnut tehdä paljoakaan mielikuvitustyötä pikkutarkan kielen ansiosta.

Kirjallisuuden ja taiteen tarkoitus on peilata ja tuoda julki omaa aikaansa. Siinä Pierre Lemaitre onnistuu erinomaisesti. Jatkossa aion myös tarttua Camille Verhoeven-sarjan muihin kirjoihin sekä Pierre Lemaitrenin historialliseen romaaniin Näkemiin taivaassa (2013).

ES


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 2 = 1