Shari Lapena: Hyvä naapuri (Suom. Oona Nyström, Otava 2017)

Anne ja Marco ovat pariskunta, joka elää elämää, joka ainakin ulkoapäin näyttää lähes täydelliseltä. He ovat puolivuotiaan suloisen Cora-tytön onnelliset vanhemmat, he asuvat hyvämaineisella asuinalueella kauniissa talossa, Anne on äitiyslomalla galleristin työstä ja Marcolla on menestyvä yritys. Vapaailtoina he seurustelevat naapuriensa kanssa viinilasin äärellä.

Yhtenä iltana Anne ja Marco ovat luvanneet mennä taas naapureilleen syntymäpäiväillalliselle. Ennen lähtöä heidän lastenvahtinsa kuitenkin ilmoittaa, ettei pääsekään hoitamaan Coraa. Anne haluaa jäädä kotiin, mutta Marco haluaa mennä Grahamin syntymäpäiville. Lopulta he päätyvät kompromissiin. Pariskunta päättää ottaa itkuhälyttimen paikalle ja sopivat käyvänsä puolen tunnin välein tarkistamassa, että Coralla on kaikki hyvin. Koska mikä voisi mennä pieleen? No tietenkin kaikki.

Kun Anne ja Marco palaavat yöllä kotiin, heitä odottaa joka vanhemman painajainen. Cora on poissa, vaikka puoli tuntia aiemmin hän oli nukkunut rauhallisesti pinnasängyssään. Paniikki valtaa vanhemmat. Kuka on voinut viedä heidän lapsensa? Kuka haluaisi heille pahaa? Vai voiko motiivina olla Annen varakkaat vanhemmat? Päivien kuluessa paineet kasvavat, kun rikostutkija Rasbach alkaa penkoa molempien vanhempien taustoja. Tutkinnan kuluessa vuosia rakennetut kulissit ovat vaarassa romahtaa. Kuinka hyvin edes Anne ja Marco tuntevat toisensa? Ja kestävätkö pari- ja perhesuhteet tämän tragedian?

Tykkäsin erityisesti kirjassa siitä, että siinä keskityttiin nimenomaan itse rikokseen ja sen selvittämiseen. Kirjassa ei siis vatvota esimerkiksi rikosta tutkivan poliisin yksityiselämää. Vaikka kyseessä on lapseen kohdistuva rikos, kirjassa ei kuitenkaan mässäillä liikaa väkivallalla. Päähuomio on enemmänkin ihmisten toiminnan analysoimisessa ja ihmisten välisten suhteiden kuvauksessa. Liian analyyttiseksi meno ei kuitenkaan mene, vaan aiemmin asianajajana ja englannin kielen opettajana työskennellyt Shari Lapena on kirjoittanut menevän ja otteessaan pitävän trillerin.

JG


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 43 = 46